urén
Risto Rytkönen
RISTO RYTKÖNEN
Risto oli reipas poika, häntä ei maailman murheet rasittaneet. 12 vuotiasna lähti hän kotoaan "kaupalle". Kun joku tiellä kulkija kysyi, mikä mies hän oli, vastasi Risto:
"Kauppias".
"Mitä sulla on kaupan?"
"Leipäsaksia".
"Vai niin, oho sinua, kauppias!"
Ken oli vielä uteliaampi ja kysyi: "mistä olet ja kenen poika?" niin sai vastauksen:
"Rytkölästä, Lassin poika".
"Kuinka vanha olet?"
"Nie snaju, mull' on kiire, hyvästi!" vastasi Risto.
Jo kuudentoista vuotiaana oli Risto kulkenut Suomenmaan päästä päähän, ristiin rastiin, sekä kesäaikoina vaeltanut Aunuksessa ja Vironmaalla karjan paimenena ja kuin muutenkin näissä maissa leipäsakset saivat paremman kaupan kuin kotimaassa, jossa leivästä oli suuri puute,
"kun sota riehui raivossa ja halla poltti peltoja".
Näillä Aunus- ja Viroretkillänsä oli Risto oppinut venäjää, kuten hän itse kerskaili. Samoin kerskaili hän osaavansa ruotsiakin, jota oli oppinut Uudellamaalla ja eteläisellä Pohjanmaalla matkustellessaan.
Riston isä Lassi asui veljensä Jussin mökissä, jota Ristokin luonnollisesti piti kotinaan ja jossa hän aina levähteli pitkien kaupparetkiensä perästä.
Veljekset Lassi ja Jussi olivat uutteroita metsästäjiä, pyytivät kesällä lintuja ansoilla, koukuilla ja satimilla, talvella jäneksiä langoilla ja kettuja raudoilla (sangoilla).
Lassi oli ainoastaan jäneksen ja linnun pyytäjä, "sillä", sanoi hän, "ketunpyytö on yhtä konstikasta kun käräjänkäynti, en siihen puutu".
Jussi taas oli pääasiallisesti ketunpyytäjä; "sillähän saapi rahaa yhtä helposti kuin vallesmanni", sanoi Jussi.
Lassi pyyti ja sai paljo jänesstä ja lintuja, niin että niitä joulun aikana karttui kokonainen aitallinen; hänellä olikin tapana sanoa: "Kyllä on taas talven takapää hyvin likellä, ennenkuin Lassin ruokavarat loppuvat".
Muuta työtä kuin pyytöä ei Lassi koskaan tehnyt, eikä osannutkaan tehdä, paitsi sen verran halonhakkausta, että hänen osansa mökin pikku tupaan pysyisi lämpimillä, liha saatiin keitetyksi ja sauna lämpimäksi illalla. Sauna lämmitettiin ja siinä kylvettiin joka ilta, halkometsäkin oli aivan saunan seinän vieressä. "Minä elän hyvästi työlläni", sanoi hän ja toivoi hartaasti, että hänen toivorikkaasta ainoasta lapsestansa, Ristostakin tulisi pyytömies. "Kyllä Ristosta tulee pyytömies, hän syntyi kekrin aattona, se on hyvä merkki", lausui Lassi, kuu Riston kasvatus tuli puheeksi; "Risto on kyllä viisas poika", jatkoi isä.
Mutta, isänsä suureksi suruksi, Ristolla ei näyttänyt olevan vähääkään pyytömiehen taipumusta.
Lassi lausui asiasta murheensa Ristolle: "Mitä sinusta tulee poikaseni, kun et opettele pyytämään? Ei sulla ole jäneslankain eikä ansain puutetta, niitä on minulla yltäkyllin, – juokset vaan ympäri maailmaa ja kun kotona olet, niin makaat yöt ja päivät päästään, ei tullut pyyntömiestä sinusta".
"No tarvitseehan levähtää päivällä, kun on yön raskaasti nukkunut", mutisi Risto isälleen.
Risto oli kuitenkin pahoilla mielin, kun isä oli murheissansa hänen tähtensä. Eräänä talvipäivänä sanoi Risto:
"Isä, antakaa minulle jäneslankoja, niin lähden hakemaan jäneksen polkuja ja virittämään lankoja".
Lassi ihastui niin että ilokyyneleet vuotivat silmistä.
"Kas niin poikani, lähde vaan pyytämään. Osaatko virittää langan?"
"Enköhän osaa".
Vakuudeksi kuitenkin otti Lassi kepin, sitoi langan siihen ja näytti kuten se viritetään ja asetetaan polulle j.n.e.
"Kun olet langan virittänyt, niin sano:
"Viipo viljaa viipymättä
Jänö lauko lankahani —
Ellös sivui sipsuttele,
Pitkäkorva koikkaele,
Hiippa hilpeä poikani —
Metsän mukava mulikka
Kiellä raiskat raatamasta
Viljan luona viipymästä!"
"Hiihdä sitte yhdeksän askelta takaperin langalta pois. Muista nyt vaan sanat, muistatko, sanopas!"
"Muistan", sanoi Risto ja lausui:
"Viipo jänö virsunesi
Pitkäkorva koipinesi" —
"No ei se niin ollut, kuuntele nyt tarkoin kun minä sanon". Lassi luki taikasanat uudelleen ja Risto perässä siksi että hän ne oikein osasi.
Risto laittoi suksensa "reilaan" ja lähti hiihtämään jäneslankakääry kainalossa, hakemaan muka jäneksen polkuja, vaan hiihtikin kylään erääsen taloon, jossa asui yksi hänen ikänensä kumppani, Olli Tuokinen. Nämä kumppanit olivat jokapäivä yhdessä, kulkivat "kaupalla", paimenessa j.n.e.
"No mihinkä sinä olet matkassa jäneslankakääry kaulassa?"
"Jäniksen pyytöön", irvisteli Risto.
"Vai pyytömies sinusta tuli ainakin, sitähän isäsi aina on toivonut, oletko virittänyt jo lankoja metsään?"
"En ole vielä, tulin sinun kanssasi tuumaamaan mitat ja mihin niitä lankoja panisi, että saisin jäneksiä; siitä isä hyvin ihastuisi".
"Pane lanka iltahämärässä, kylvyn jälkeen, veräjän pieleen saunan nurkassa. Ota sitten, kun isäsi on nukkunut, aitasta jänes ja pujota sen lankaan, aitassahan on paljo jäneksiä, eikähän isäsi niistä niin tarkkaa lukua pidä että kaipaisi yhtä jos hän saapuisi käymään aitassa", neuvoi Olli.
"Sepä oli näppärä keino, minä panen kaksi jänestä lankaan, niin isä oikein ihastuu".
"Kaksi yhteen lankaan kerralla, sitä isäsi ei usko".
"Uskoopa kyllä, kun minä selitän asian. Tule vaan meille huomen aamulla, niin saat nähdä".
Iltahämärässä hiihteli Risto kotiinsa, olevinaan hyvin väsyksissä, kun muka oli hiihdellyt koko pitkän päivän metsiä.
"No löysitkö polkuja ja virititkö lankoja?"
"En löytänyt kun yhden polun ja sille viritin langan; saa nyt nähdä jos siihen tarttuu jänes".
"Kyllä nyt jänes juoksee kun on selkiä ilma ja pakkanen, muistitko sanat oikein?"
"Muistin kyllä ja panin vakuuden vuoksi vielä vähän lisääkin".
"No mitä panit lisää?"
"Sanoin: Lauko jänö lankahani, kaksi, kolme kerrallansa!"
"Se nyt on joutavaa, en kuuna päivänä ole saanut kahta jänestä kerralla yhdestä langasta, vaan kaksi lintua olen saanut kerralla satimesta ja niin somasti että linnut olivat juosseet satimen alle vastakkain. – Kyllähän se on hyvä, että
