as
Neiti de Taverney / Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista
JOHDANTO
Nyt suomennettu romaani edellyttää Dumas'n aikaisemmista teoksista tunnetuiksi muutamia seikkoja, jotka sopii tässä kerrata:
Josef Balsamo on historian ihmeellisimpiä seikkailijoita, esiintyen hyvin vaikuttavana tekijänä eräässä vallankumouksen aiheessa, kansainvälisessä haaveiluvirtauksessa, joka uudelleen elvyttelee uskonnollista mystiikkaa ja keskiaikaisia salais-oppeja, tahtoen perustaa ihmiskunnan yleisen veljeyden pohjaksi kaikkiyhteisen kansainvallan, jonka suojassa erityisesti syvennyttäisiin henkimaailman ilmiöihin. Se liike siis suuntautuu yksinvaltiutta ja kirkkohallintoa vastaan niinkuin toisaalla vapaamieliset järkeilijätkin – n.s. valistusfilosoofit, kuten Jean Jacques Rousseau ja tälle vastenmielinen pilkanhenki Voltaire – omilla perusteillaan muokkaavat maaperää noiden kahden mahdin kukistamiseksi.
Italialaisen Balsamon ristiriitaisessa luonteessa yhdistyy keinottelu ja aatteellisuus. Hän on matkoillaan tutustunut itämaisen mystiikan uskonnolliseen ajatteluun ja saanut opetusmestarikseen lähes satavuotiaan Althotaan, joka luonnontieteellisissä tutkimuksissaan ja keksinnöissään puolittain esiintyy viimeisenä keskiaikaisena alkemistina, puolittain kuuluu nykyajan tiedemiesten varhaisimpiin edelläkävijöihin, Althotas uskoo saavansa valmistetuksi elämääpitentävän voimanesteen, eliksiirin, jonka aineksista muka vain lopulta puuttuu lapsen kolme viimeistä veripisaraa, niin että hän kammoksuvalta ja epäuskoiselta oppilaaltaan karttelee ihmisuhria. Balsamon omana edullisena erikoisuutena on harvinaiset hypnotisoitsijan lahjat, ja hänen on onnistunut saada täten lumoustilaan saatettuna vaimokseen Lorenza Feliciani, joka hypnoottisessa tilassaan rakastaa häntä tulisesti, mutta valheilla pelkää "taikuria" sielunsa vaaran tähden, ollen harras katolilainen. Lorenza on niitä harvinaisia olentoja, joihin hypnotismi tehoaa erittäin voimakkaasti, aiheuttaen täten nukutetussa n.s. kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain osittain selitetyksi saatu ilmiö merkitsee sitä, että nukutettu horrostilassaan aistii tapahtumia ihmisten sielussa yhtä hyvin kuin etäisillä paikkakunnillakin, kyeten kertomaan havaintojansa, joista hän ei herätessään muista mitään. Balsamo rakastaa vaimoansa ja on siinä käsityksessä, että kaukonäkemyksen kyky vaatii neitsyyden säilymistä.
Yksinvaltaa ja kirkollista ahdasmielisyyttä vastaan on Balsamo perustanut n.s. egyptiläisen vapaamuurari-osaston, itse ollen sen päällikkönä eli "suurkoptina". Järjestö ryhtyy tekemään salassa työtä yleisen vallankumouksen hyväksi, alottaen sivistysmaailman keskuksesta Pariisista, tunnuksenaan L.P.D, jolla tarkoitetaan lausetta: Lilia pedibus destrue, tallaa liljat (Ranskan kuningassuvun vaakuna) jalkoihisi, Balsamo matkustaa Saksasta Pariisiin, heikontaakseen kaikin keinoin kuningasvallan jo horjuvaa asemaa. Matkalla hän menettää tärkeän tukensa: Lorenza Feliciani pääsee karkaamaan valveillaolonsa tavanmukaisen kammon kannustamana. Onnekseen tuo omituinen "loitsija", joka vaikuttelee ympäristöönsä m.m. puheilla elämisestään yhä uusissa ihmismuodoissa jo parintuhannen vuoden aikana, yöpyy Taverneyn rappeutuneeseen herraskartanoon, missä hän saa solmituksi uuden vaikutussuhteen.
Vanha parooni de Taverney, joka toisen kartanonsa rippeiden mukaan voi liittää nimeensä vielä Maison-Rougen kreiviyden, on entinen hovimies, ajattelemattomalla elämällään köyhtynyt periaatteeton ylimys, jonka ainoana toivona nyt on, että hänen poikansa Filip – kruununprinssin santarmirykmentin luutnantti Strassburgissa – ja kuusitoista-vuotias tyttärensä Andrée voisivat palauttaa sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin silloisessa turmeltuneessa hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä on kuitenkin saanut vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat lapset. Balsamo panee merkille neiti Andréen ylevän henkevyyden ja tulee koetelleeksi häneen hypnoottista kykyään sillä tuloksella, että aatelisneidillä ilmenee taipumusta kaukonäköisyyden horrostilaan. Yöllä hän saa tytön siten kutsutuksi huoneeseensa ja muiden tärkeiden tietojen ohella kysellyksi tältä vaimonsa pakoretkestä, niin että hänen onnistuu myöhemmin tavoittaa karkulainen.
Horroksesta herättyään ei Andrée tiedä mitään ilmoituksistansa, mutta kun Balsamolle on tärkeätä saada hänet lähettyvilleen, käyttää hän keinojansa, toimittaakseen ohimatkustavan Marie Antoinetten kiintymään tyttöön; Itävallan keisarinnan nuori tytär on nimittäin matkalla vihittäväksi Versaillesissa Ranskan kruununprinssin kanssa, Andrée joutuukin prinsessan hovineidoksi sitä helpommin, kun matkaseurueessa jo on hänen veljensä Filip; nuori luutnantti on ollut ensimäinen Itävallan herkkämielistä arkkiherttuatarta vastaan Ranskan alueella tullut ranskalainen upseeri, ja Marie Antoinette on päättänyt tämän seikan muistoksi luoda hänelle hyvän uran. Taverneyt muuttavat siten aluksi kaikin Coq-Héron-kadun varrelle Pariisiin.
Balsamo järjestää asuntonsa ja kemiallisen työpajansa Saint-Claude-kadun varrelle Marais'n kaupunginosaan ja alottaa vehkeilynsä kuningasvallan rappeuduttamiseksi; hänen ovenvartijanaan on taattu saksalainen kamaripalvelija Fritz. Ranskan vanha kuningas Ludvig XV on mitätön elostelija, suopealuontoinen kyllä, mutta läpeensä itsekäs. Hänen rakastajattarenaan on kreivitär Jeanne Dubarry, alhaissyntyinen ja maineeltaan huono nainen, jolle kuitenkin ulkonainen viehkeys ja jonkunlainen rattoisa olemus on tuottanut siksi paljon vaikutusvaltaa, että huikenteleva hallitsija on antanut houkutella itsensä julistamaan kreivittären maaseutuhuvilan, Luciennesin, kuninkaalliseksi linnaksi, jonka kuvernöörinä on kreivittären kaksitoista-vuotias neekeripalvelija Zamore, jopa viimein suo hänelle virallisen hovi-esittelynkin, jolla tavoin Jeanne saavuttaa tunnustetun aseman. Tässä tilaisuudessa on Balsamo saapuvilla Preussin kuninkaan lähettiläänä, esiintyen nimellä kreivi de Fenix: Lorenzan ja Althotaan seurassa hänellä muuten on erityisenä itämaalaisena tutkijanimenään Akharat. Jeanne Dubarry tuntee hänet erääksi mieheksi, joka on ennustanut hänen pääsevän Ranskan kuningattareksi silloin kun hän vielä ansaitsi elantonsa kaduilla, ja tajuten saavansa kreiviltä kannatusta hän lupaa tehdä tälle puolestaan minkä palveluksen hyvänsä.
Balsamo liittyykin Dubarryn puolueeseen, käsittäen tätä tukemalla rappeuduttavansa kuningasvaltaa. Pääministeri de Choiseul johtaa vastapuoluetta, joka näkee Dubarryssä arveluttavan vaikutusvallan nousun ja pitää paremmin arvossa ulkonaista säädyllisyyttä; mutta kuninkaan toinen läheinen mies, jokseenkin sisäministerin asemassa oleva poliisipäällikkö de Sartines, katsoo omille asioilleen turvallisemmaksi säilytellä hyviä välejä Joannen ja tämän langon, varakreivi Jean Dubarryn kanssa. Dubarryn puolueeseen siirtyy vastapuolueesta vanha itsekäs hovimies, sotamarski ja herttua de Richelieu, siten kyeten viime hetkessä pelastamaan kreivittärelle edellämainitun esittelytilaisuuden, joka oli raukeamaisillaan vastustajain vehkeellä. Viekas sotamarski jää toivomaan paljon hyvää epävirallisen kuningattaren kiitollisuudesta. Mutta kun nämä kaksi sitte Balsamon käytettävissä olevan vakoilun ja kaukonäkemyksen antamien tietojen avulla saavat Choiseulin kukistetuksi, ei kreivitär pidäkään tärkeänä toimittaa Richelieulle ministerinsalkkua, koska kuningas ei ole siihen oikein taipuvainen; kreivitär Dubarry päinvastoin alkaa erityisesti suosia enon kustannuksella sisarenpoikaa, herttua d'Aiguillonia, jonka Richelieu on itse kutsunut Pariisiin avukseen ja suojaukseen, Aiguillonin herttua ja kreivitär Dubarry solmiutuvat ihan likeiseen suhteiseen, ja kuningas on tyytyväinen saadessaan rakastajattarensa vaatimaan vain tämän yhden suosikin ylenemistä, – tietämättä ollenkaan, että d'Aiguillon on hänen oma kilparakastelijansa kreivittären kammioissa.
Juonitteleva vanha herttua hautoo kostoa nolon pettymyksensä jälkeen. Hän huomaa ensiksikin levittää liikkeelle sen tiedon, että hänelle oli tarjottu ministerinsalkkua, mutta siitä hän muka kieltäysi rouva Dubarryn arvottoman vaikutusvallan paheksujana Sitte hän toisaalta lietsoo parlamentin kiivautta d'Aiguillonia vastaan, joka on parlamentin puoltaman Choiseulin vanhoja vastustajia, ja toisaalta hän pyrkii suoranaisesti syöksemään kreivitärtä syrjään. Kuningas on nimittäin mielihyvällä huomannut neiti de Taverneyn ylvään kauneuden, ja marski de Richelieu ryhtyy kehittelemään tätä huomaavaisuutta, saadakseen kuninkaan vaihtamaan rakastajatarta. Parooni de Taverney on marskin vanhoja sotakumppaneita; ensin tarjottuaan hänelle suosiollisuuttansa on marski tylysti työntänyt hänet luotansa sitte kun oli liittynyt kreivittäreen, joka oli koko Taverney-suvulle yrmeä. Mutta nyt häikäilemätön
