kulki koko huoneuston pituuden. Tältä korkeudelta oli näköala todellakin kaunis: Seine etäämpänä ja Passyn kukkulat, jotka näkyivät kattojen yli, sama näkyala kuin Beauchênen talosta, mutta laveampi.
Siitä huomautti Valentinekin.
"Eikö tämä ole suurenmoista? Se on todellakin toista kuin nuo pari, kolme puuta, jotka nähdään kadulta."
Palvelijatar toi sisään munat, istuttiin pöytään, ja Morange kertoi riemumielellä, että kaikki tämä maksoi hänelle kuusitoista sataa frankia. Se oli melkein kuin ilmaiseksi, vaikka tuo rahasumma teki äärettömän suuren loven hänen kukkaroonsa. Mathieun, joka ymmärsi, että hän oli pääasiallisesti kutsuttu sentähden, että hänelle voitaisiin näyttää tätä uutta huoneustoa, täytyi vetää suunsa hymyyn, niin ihastuksissaan näyttivät nuo rehelliset ihmiset olevan saadessaan rehennellä hänen edessään. Kun hänellä itsellä ei ollut pienintäkään kunnianhimoa eikä ollenkaan kadehtinut sitä loistoa, jota hän näki toisilla, vaan oli täydellisesti tyytyväinen saadessaan elää yksinkertaista elämää Mariannen ja lasten kanssa, ihmetteli hän ainoastaan tätä perhettä, jota vaivasi halu loistella ja tulla rikkaaksi, hän ei tuntenut mitään vastenmielisyyttä, hän hymyili, mutta hän oli kuitenkin hieman surullinenkin.
Valériellä oli kaunis leninki keveästä kankaasta, jossa oli pieniä keltaisia kukkia; tytär Reine, jonka hän mielellään puki keikailevampaan pukuun, oli puettuna siniseen musliiniin. Ja aamiainenkin oli liiaksi rikas: munia, kalaa, kotletteja ja sparrista. He rupesivat heti puhumaan Janvillestä.
"Vai niin, teidän lapsenne voivat hyvin? Oi, miten suloisia ne ovat! Ja te viihdytte maalla? Se on omituista; minä luulisin ikävystyväni siellä, siellä on niin vähän huvitusta. Luonnollisesti tulemme me ilolla tervehtimään teitä, koska rouva Froment on niin hyvä ja tahtoo nähdä meitä."
Mutta keskustelu kääntyi kuin vastustamattoman voiman pakosta takaisin Beauchêneihin. Se oli omituinen mielipide Morangeilla, he elivät ainaisessa ihailussa, johon kuitenkin oli sekaantunut hiljaista arvostelua. Valérie, joka oli hyvin ylpeä siitä, että sai olla mukana Constancen vastaanotoissa lauvantaisin ja talven kuluessa oli tullut kutsutuksi kaksi kertaa hänen luokseen päivällisille, oli myöskin ottanut "päivänsä", tiistain, antoi pieniä iltamia ja köyhdytti itsensä leivoksien hankkimisella. Hän puhui myöskin syvällä kunnioituksella rouva Séguin du Hordelista ja komeasta talosta d'Antin kadun varrella, jonne hän, kiitos siitä Constancen, oli tullut kutsutuksi tanssiaisiin. Ja hän oli vielä enemmän ihastunut siihen ystävyyteen, jolla häntä kohteli Beauchênen sisar Sérafine, jota hän ei koskaan kutsunut muulla nimellä kuin rouva paroonitar de Lowicz.
"Hän on ollut täällä minun vastaanotossani kerran, hän on niin iloinen ja hyvä! Tehän olette ennen ollut tuttavuudessa hänen kanssaan? Hänen naimisensa jälkeen, kun hän sopi veljensä kanssa, tuon ikävän perintöriidan jälkeen? Siinä on toki yksi, joka ei ole liiaksi ihastunut rouva Beauchêneen!"
Valérie alkoi taas puhua Constancesta, luuli, että pikku Mauricella, kuinka suuri ja paksu hän olikaan, oli sairaalloinen ulkonäkö, ja ajatelkaa, mikä kauhea isku se olisi vanhemmille, jos he kadottaisivat tuon ainoan poikansa! Heiltä on hyvin väärin, ett'eivät hanki hänelle pientä veljeä. Mutta sitten antoi hän ymmärtää, että oli saanut luottamusta osakseen, ja tiesi, että rouva oli yhtä haluton siihen kuin miehensäkin. Hän iski silmää, Reinen tähden, joka viattomasti katseli lautastaan.
"Mutta tehän näytätte noudattavan samaa politiikkaa", sanoi Mathieu nauraen.
"Oh", huudahti Morange, "miten voitte te verrata meitä köyhiä raukkoja Beauchênen herrasväkeen, jotka ovat niin rikkaita! Jos he antaisivat minulle rikkautensa ja asemansa, niin pitäisin mielelläni tusinan lapsia!"
"Ja muuten", sanoi Valérie tuntien pöyristystä, "jos me saisimme tytön lisää… Kiitoksia paljon! Mutta jos me olisimme varmat, että saamme pojan! Vaan minä pelkään liian paljon! Minä luulen, että olen samanlainen kuin äitinikin, joka sai neljä tytärtä. Ette voi kuvitellakaan … se on hirveää."
Hän sulki silmänsä ja oli näkevinään onnettoman kotinsa, neljä pelästynyttä, laihtunutta tyttöstä, jotka saivat kuukausia odottaa kenkiä, leninkejä ja hattuja ja jotka kasvoivat vanhoiksi piioiksi hirveästi odotellen kosijoita, joita ei tullut. Tytöillehän täytyy antaa myötäjäiset.
"Ei, ei", jatkoi hän, "me olemme siksi viisaat, ett'emme tahdo pahentaa tilaamme. Kun täytyy ajatella taloutensa varmistamista, niin silloin on synti hankkia itselleen suurta lapsijoukkoa. Minä en salaakaan sitä, että olen hyvin kunnianhimoinen mieheni puolesta; jos hän seuraa minun neuvojani, kohoaa hän korkeaan asemaan, ja minua kauhistuttaa sellainen ajatuskin, että minä sulkisin häneltä tien tyttöjoukolla. Ei, minä toivon, että voimme antaa Reinelle runsaat myötäjäiset, kun itse tulemme rikkaiksi."
Morange oli liikutettu, hän tarttui vaimonsa käteen ja suuteli sitä. Hän oli tuon heikon miehen tahto, hän oli istuttanut kunnianhimonsa mieheensä, ja mies rakasti häntä siitä syystä paljon enemmän.
"Minulla on kunnon vaimo, rakas Fromentini. Hänellä on päätä ja sydäntä."
Kun Valérie jatkoi tuumainsa kehittämistä ja puhui siitä kauniista huoneustosta, joka hänellä tulisi olemaan, vastaanotoista, niistä kahdesta kuukaudesta, jotka hän viettäisi jossain kylpypaikassa kuten Beauchênetkin, katseli Mathieu häntä mietteisiinsä vaipuneena. Tämä oli toista kuin Moineaud, joka tiesi, ett'ei hänestä koskaan tule ministeriä. Morange ehkä uneksi, että hänen vaimonsa tekee hänet ministeriksi jonakuna päivänä. Kansanvaltaisessa maassa tahtoo ja voi jokainen vähäpätöinen porvari kohota, ja siellä on kilpajuoksua, jokainen tulee julkean hävittömäksi, sysää tieltään toiset päästäkseen sitä pikemmin askeleen ylöspäin. Tällainen yleinen ylöspäin kohoaminen on ainoastaan mahdollista sellaisessa maassa, jossa vallitsee valtiollinen tasa-arvoisuus ja taloudellinen epätasaisuus, sillä siellä on jokaisella sama oikeus onneen, vaaditaan vaan, että se valloitetaan sydämettömän itsekkäisyyden taistelussa, jos nimittäin ihminen janoaa yliluokan viekottelevain huvien nauttimista. Kansa ei voi elää onnellisena kansanvaltaisen hallitusmuodon ollessa vallalla, ell'eivät tavat ole yksinkertaiset ja yhteiskunnalliset ehdot jotenkin yhtäläiset. Muuten syntyy ankara kilpajuoksu valtion virkain saamisesta, ruumiillista työtä halveksitaan, loisteliaisuus tulee välttämättömäksi, kilpaillaan rikkaudesta ja vallasta, jotta voitaisiin tyydyttää ahnasta nautinnonhimoa. Se oli niinkuin Valérie sanoi. Ei tahdota rasittaa itseään lapsilla, tahdotaan pitää kädet ja jalat vapaina tällaisessa sodassa, jotta voitaisiin helpommin kavuta toisten ylitse.
Mathieu ajatteli myöskin matkimishalua, joka saa aikaan sen, että varattomat köyhdyttävät itseään vielä enemmän matkimalla varakkaampia. Mitä tuskaa on tuon jäljitellyn loisteliaisuuden takana, joka on niin kallista, vaikka se olisi mukailtuakin! Kaikenlaisia hyödyttömiä tarpeita luodaan, ja se hidastuttaa tuotantokykyä. Ei ole enään sopivaista sanoa, että leipää puuttuu, kun tahdotaan kuvata köyhyyttä. Se mikä puuttuu, se on ylellisyys; jos siitä täytyy luopua, niin luulevat ihmiset olevansa kuolemaisillaan nälkään.
Kun jälkiruoka oli tarjottu ja palvelijatar mennyt pois, tuli Morange hyvän aamiaisensa vaikutuksesta avomieliseksi; hän katseli vaimoaan, iski silmää ja katsoi vierastaan.
"Hänhän on luotettava ystävä, hänelle voi puhua kaikki."
Ja kun Valérie oli pään nyökäyksellä ilmaissut suostumuksensa, jatkoi Morange hymyillen:
"Niin, ystäväni, mahdollista on, että minä pian katoan tehtaasta. Se ei ole päätetty, mutta minä ajattelen joka tapauksessa sitä. Minä olen sitä jo ajatellut useamman kuukauden,
