Kavaluus ja rakkaus. Friedrich von Schiller

Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Kavaluus ja rakkaus - Friedrich von Schiller страница 6

Kavaluus ja rakkaus - Friedrich von Schiller

Скачать книгу

Rukoilen teitä, isä, elkää nyt enempää pitäkö minua luulossa, joka tekee minulle mahdottomaksi lukea itseäni teidän pojaksenne!

      Presidenti. Poika, oletko sinä hullu? Kuka järjellinen ihminen ei ahnehtisi semmoista kunnia, että ruhtinansa kanssa saa vuoron käydä samassa paikassa?

      Ferdinand, Te tulette aina kummemmaksi, isäni! – Kunniaksi kutsutte te sen, – kunniaksi, että siinä vuorotella ruhtinan kanssa, jossa hän ihmistäkin halvemmaksi alenee?

      Presidenti (purskahtaa nauramaan).

      Ferdinand. Te nauratte, naurakaa vaan – no, minä en virka tuosta enää mitään, isäni! Mutta millä silmillä voisin minä astua halvimman työmiehen eteen, joka vaimoksensa kumminkin on saanut kokonaisen ruumiin, jos ei muuta? Millä silmillä maa-ilman eteen? ruhtinan eteen? Millä porton itsensä eteen, joka minun häpeässäni pesisi kunniansa lian puhtaaksi?

      Presidenti. Mistä, maa-ilmasta, olet poika tuon kutkun saanut?

      Ferdinand. Jumalan ja hänen enkeliensä tähden rukoilen teitä, isä! Ainoan poikanne menettämisessä te ette voi tulla niin onnelliseksi, kuin onnettomaksi hänet teette! Minä annan teille henkeni, jos se voipi teitä korottaa. Se on mulla teiltä; minä en arvele yhtään silmän-räpäystä uhratessani sen teidän korkeutenne eteen! – Vaan kunniaani, isä! – jos senkin tahdotte minulta ottaa, niin oli se teiltä kevyt-mielinen koiran-työ, että minut elämään hankitte, ja isääni täytyy mun parittajaksi kirota.

      Presidenti (ystävällisesti, taputtaen häntä olka-päälle). Se on oikein, poikani! Nyt vasta näen, että olet aika mies ja ansaitset vaimoksesi paraan neidon koko ruhtinas-kunnassa. – Sen oletkin saava – Jo tänä päivänä kihlaat sinä kreivinna Ostheimin morsiameksesi!

      Ferdinand (uudestaan hämmästyen). Onko tämä hetki siis määrätty, minut kokonansa musertamaan?

      Presidenti (luoden silmänsä häneen kavalasti.) Kunniasi luultavasti ei vastustele tätä morsianta?

      Ferdinand. Ei, isä, ei ensinkään. Fredrika Ostheim tekisi kenen muun onnellisimmaksi! (Itseksensä, hyvin hämmentyneenä). Minkä hänen häjyytensä sydäntäni vielä jätti eheäksi, sen raastaa nyt hänen hyvyytensä.

      Presidenti (alinomaa vaan katsoen häneen). Tästä odotan sinulta kiitollisuutta, Ferdinand! —

      Ferdinand (töytää hänen tyköönsä ja suutelee hänen kättänsä). Isä! Teidän armonne sytyttää kaikki tunteeni! Isä, nöyrin kiitokseni teidän sydämellisestä aikomuksestanne! Teidän valitsemanne on laittamatoin – vaan min'en voi – en saa – surkutelkaa minua – en voi rakastaa kreivinnaa!

      Presidenti (peräytyy askeleen). Hollaa! jopa sain nuoren herran viimeinkin kiini! Kävitkös toki tähän loukkuun, kavala viekastelija! Kunniasi ei se siis ollut, joka sinut esti ottamasta ladyn. – Tässä et siis kamoksunut ihmistä, vaan naimista? —

      Ferdinand (seisoo ensin kuin kivettynyt, hyppää sitten paikaltansa ja on juoksemassa ulos).

      Presidenti. Minne nyt? Seiso! Näinkö minulle kunnioitusta osoitat? (Majuori kääntyy takaisin.) Sinä olet ilmoitettu ladylle. Ruhtinas sai lupaukseni! Koko hovi ja kaupunki tietävät jo asian! Jos sinä minut valehtelijaksi teet, poika, ruhtinan edessä, ladyn edessä, kaupungin edessä – hovin edessä minut valehtelijaksi teet – kuule, poika – eli jos minä muutaman historian jälille pääsen! – Hollaa! Mistä kasvosi noin yht'äkkiä tulehtuvat?

      Ferdinand (vaaleana ja vavisten). Kuinka? Mitä? Ei se ole mitään, isä!

      Presidenti (hirmuisen katseen luoden hänen päällensä). Vaan jos se on mitään – ja jos minä löytäisin syyn uppi-niskaisuutesi? – Haa, poika! Paljas luulo jo saattaa minut raivoon! Mene heti pois! Vahti-paraati alkaa paikalla! Sun pitää olla ladyn tykönä, niin pian kuin tunnus-sana on annettu! – Kun minä liikun, vapisee kokonainen herttua-kunta! Saahaanpa nähdä, voipiko niskuri poika minua mieltänsä myöten hallita! (Hän lähtee pois, vaan tulee vielä takaisin.) Poika, vielä sanon sinulle, sinun pitää mennä sinne, tahi pakene vihaani!

      (Menee pois.)

      Ferdinand (herää huumeuksista). Joko se meni? – Oliko se isän ääni? – Jaa, kyllä minä menen ladyn tyköön – menen ja sanon hänelle, näytän peilin hänelle – Kelvotoin! jos silloinkin vielä minua mieheksesi pyydät – koko aatelin, sota-päällystön ja kansan edessä – ota avuksesi koko Englantisi ylpeys – hylkään sinut minä – saksalainen nuorukainen!

      (Juoksee ulos.)

      TOINEN NÄYTÖS

      Sali lady Milfordin palatsissa; oikealla kädellä seisoo sohva, vasemmalla piano.

      Ensimäinen kohtaus.

      Lady vapaassa, vaan viehättävässä aamu-puvussa, tukat vielä kihertämätöinnä, istuu pianon ääressä soitellen; Sohvi, kammari-neitsyt, tulee ikkunasta päin.

      Sohvi. Upsierit eroovat toisistaan! Vahti-paraati on loppunut – vaan

      Walteria ei vielä näy!

      Lady (hyvin levotoinna, nousten ylös ja kävellen salissa). En tiedä oikein, mikä minulla tänään on, Sohvi – En ole koskaan tämmöistä tuntenut – sitä ei siis näkynyt? – Tosi kyllä – Hänellä ei taida olla kiirettä – Mieltäni painaa niinkuin rikoksen olisin tehnyt – Meneppä, Sohvi, sano, tuovat minulle tulisimman juoksijan ruhtinan tallista! Minä tarvitsen ilmaella itseäni – nähdä ihmisiä ja sinisen taivaan, ja ratsastaa sydämeni vähän kevyemmäksi.

      Sohvi. Jos ette voi hyvin, milady, kutsukaa seuraa tyköönne! Antakaa herttuan pitää puoli-päiväisensä täällä, tahi muutattaa kortti-pöytänsä teidän sohvanne ääreen! Minä jos teinä olisin, pitäisi ruhtinan ja koko hovin tanssia minun mieltäni myöten!

      Lady (heitäksen sohvalle). Ole kiusaamatta minua! Minä annan sulle temantin joka tunnista, jonka saan heistä vapaana olla! Pitäislkö minun heitä vielä kammarini tapetiksi ottaa! – Ne ovat kehnoja, kataloita ihmisiä, jotka hämmästyvät, kun minulta joku lämmin sydämellinen sana sattuu pääsemään, aukasevat suunsa ja sieramensa, juuri kun kummituksen näkisivät – Orjat, joiden isännän minä käärin kuin langan sormeni ympäri! – Mikä huvitus voi minulla olla ihmisistä, joiden mielet ovat niin toinen toisensa kaltaiset kuin heidän tasku-kellonsa käyvät yhden? Voipiko minulla olla iloa kysyä heiltä jotain, kun jo edeltä tiedän, mitä minulle vastaavat? Eli puhella heidän kanssansa, kun heillä ei ole sydäntä olla toisesta ajatuksesta kuin minä? – Pois ne! Ikävä on ratsastaa hevosella, joka ei kuolasimia pureksi!

      (Menee ikkunaan.)

      Sohvi. Vaan ettenhän toki niiden semmoisten joukkoon lue ruhtinasta? – kauniinta miestä – tulisinta rakastajaa – sukkelinta puheljata koko maassansa!

      Lady (tulee takaisin). Hänenkö tämä on maansa? Ja ainoastaan ruhtinas-kunta, Sohvi, voipi minun vaalini tehdä ymmärrettäväksi – sanot minua kadehdittavan! Voi kuitenkin! Surkutella pitäisi heidän minua! Kaikista, jotka majesteetin rintoja imevät, on rakkaus-nainen pahimmassa tilassa, koska hän yksin tapaa sen suuren ja rikkaan miehen kerjäämässä – Tosi kyllä on, että hän valtansa noidan-pillillä voi tyydyttää kaikki sydämeni halut! – Hän panettaa kummankin Indian herkut pöydälleni – tekee huvi-tarhat korvesta – Antaa

Скачать книгу