sitten jälleen herra Filleuliin:
"Tahtoisin, että kysyisitte tuolta herralta, minkätähden hän eilen käveli solatiellä, joka johtaa pikku veräjälle."
Se oli teatteriyllätys. Isidore Beautrelet tuntui joutuvan ymmälle.
"Minä, neiti! Minä! Näittekö minut eilen?"
Raymonde seisoi mietiskelevänä tarkastellen Beautreletia, ikäänkuin etsien täyttä vahvistusta oletukselleen, ja vastasi tyynesti:
"Kello neljä ehtoopäivällä, käydessäni metsän läpi, kohtasin solatiellä teidän kokoisenne nuoren miehen. Hän oli pukeutunut kuten te, parta oli leikattu kuten teidän… ja sain ehdottomasti sen käsityksen, että hän ei halunnut tulla nähdyksi."
"Ja se olin minä?"
"On mahdotonta aivan ehdottoman jyrkästi vakuuttaa sitä, sillä muistini on hiukan hämärä. Mutta… mutta minusta tuntuu… yhdennäköisyys olisi muutoin kovin merkillinen…"
Herra Filleul oli kuin puusta pudonnut. Yksi rikollisista oli jo petkuttanut häntä; antaisiko hän nyt tämän koulupojaksi tekeytyneenkin vetää häntä nenästä? Nuoren miehen sävy tosin puhui hänen puolestaan, mutta eihän voi koskaan tietää…
"Mitä on teillä vastattavana, hyvä herraseni?"
"Että neiti erehtyy ja että voin sen helposti todistaa yhdellä ainoalla sanalla. Eilen siihen aikaan olin Veulesissa."
"Se teidän on todistettava. Missään tapauksessa ei asema enää ole sama. Korpraali, joku väestänne olkoon tämän herran seurana."
Isidore Beautreletin kasvot ilmaisivat syvää mielipahaa.
"Onko toimenpide pitkäaikainen?"
"Meidän täytyy ehtiä hankkia tarvittavat tiedot."
"Herra tutkintotuomari, pyydän teitä keräämään ne niin joutuisasti ja varoen kuin ikinä mahdollista…"
"Miksi niin?"
"Isäni on vanha. Me pidämme toisistamme kovin paljon, enkä mitenkään soisi hänen saavan huolia minun tähteni."
Äänen itkunsekainen sävy ei herra Filleulia miellyttänyt. Tämä kuulosti teatterimaiselta. Hän lupasi kuitenkin:
"Tänä iltana, viimeistään huomenna, osaan tehdä päätökseni."
Ehtoopäivä kului edelleen. Tutkintotuomari lähti jälleen luostarikäytävän raunioille ja ankarasti karkoitettuansa kaikki uteliaat otti itse johtaakseen etsintää ja käski järjestelmällisesti jakaa alueen pikku neliöiksi, jotka tutkittiin perusteellisesti yksi kerrallaan. Mutta päivän mennessä mailleen hän ei ollut juuri sen pitemmällä kuin ennenkään, ja hän selitti sillävälin linnan täyttäneelle sanomalehtimiesten liudalle:
"Hyvät herrat, kaikki aiheuttaa meidät otaksumaan, että haavoittunut on täällä, aivan lähellämme, mutta todellinen asiaintila on sitä vastaan. Minun nähdäkseni on hänen siis onnistunut paeta, joten hän on linnan alueen ulkopuolella."
Yksissä tuumin santarmikorpraalin kanssa järjesti hän sentään varmuuden vuoksi puistoon vartion, ja vielä kerran perinjuurin tutkittuansa molemmat salit ja koko linnan sekä koottuaan kaikki tarpeelliset tiedot hän lähti nimismiehen seurassa takaisin Dieppeen.
Tuli yö. Koska oli määrä sulkea kammio, niin Jean Davalin ruumis vietiin toiseen huoneeseen. Kaksi lähiseudun vaimoa valvoi sen luona Suzannen ja Raymonden avulla. Alhaalla vanhassa rukouskappelissa torkkui nuori Isidore Beautrelet penkillä, ja häntä vartioitsi tarkoin maalaispoliisi, joka oli saanut hänet vastuulleen. Ulkona olivat santarmit, vuokraaja ja tusina talonpoikia asettuneet vartiopaikoilleen raunioihin pitkin muureja.
Kello yhteentoista oli kaikki rauhallista, mutta kymmenen minuuttia yli yhdentoista kuului laukaus linnan toiselta puolelta.
"Pitäkää varanne!" huusi korpraali. "Kaksi miestä jää tänne… te, Fossier, ja te, Lecanu… muut kaikki mars juoksuun!"
Kaikki hyökkäsivät alas ja kääntyivät linnan läntisen kulman taa. Epäselvä varjo vilahti pois pimeään. Uusi laukaus houkutteli heidät heti loitomma, melkein piharakennukselle asti. Ja kun he joukolla saapuivat hedelmäpuutarhan pensasaidalle asti, leimahti äkkiä tulipatsas ilmaan vuokraajan talon oikealta puolen, ja sitä seurasi sankka savupilvi. Heinillä katonrajaa myöten täytetty lato paloi.
"Ne roistot", huusi korpraali Quevillon, "ne ovat sytyttäneet ladon. Rynnätäänpä ohi, pojat. Ne eivät voi olla etäällä."
Mutta tuuli ajoi liekkejä asuinrakennukseen päin, ja täytyi ensin torjua vaara. He antausivat tähän työhön sitäkin innokkaammin, kun palopaikalle saapunut kreivi de Gesvres kiihotti heitä palkinnon lupauksella. Kello oli kaksi aamulla, ennenkuin oltiin tulen herroina. Takaa-ajo olisi ollut hyödytön.
"Meidän täytyy käydä tätä juttua selvittämään päivän koittaessa", sanoi korpraali. "Ne ovat varmasti jättäneet jälkiä… kyllä ne löydämme."
"Minäpä mielelläni haluaisin tietää tämän hyökkäyksen syyn", kummasteli kreivi. "Perin joutavalta tuntuu minusta heinien polttaminen."
"Tulkaa mukaan, herra kreivi… minä kenties voin sanoa teille syyn."
He lähtivät yhdessä luostarikäytävän raunioille. Korpraali huusi:
"Lecanu!… Fossier!"
Toiset santarmit olivat jo etsimässä niitä tovereitaan, jotka oli sinne jätetty vartioimaan. Heidät löydettiin vihdoin muutaman askeleen päässä pikku veräjästä. He makasivat maassa, köytettyinä, kapula suussa ja side silmillä.
"Herra kreivi", kuiskasi korpraali heitä päästeltäessä irti, "herra kreivi, meitä on petetty kuin pieniä lapsia".
"Kuinka niin?"
"Laukaukset, hyökkäys, tulipalo, kaikki oli juonta, jolla meidät viekoteltiin pois tuonne. Sillaikaa sidottiin molemmat miehemme, ja asia suoritettiin."
"Mikä asia?"
"Haavoittuneen poisvieminen tietysti!"
"Hoo, luuletteko niin?"
"Luulenko niin? Se on ihan varmaa. Se ajatus juolahti mieleeni kymmenen minuuttia takaperin. Mutta suunnattomassa typeryydessäni en tullut sitä jo aikaisemmin älynneeksi. Silloin olisimme siepanneet kiinni heidät jok'ainoan."
Quevillon polki maata äkillisen raivon valtaamana.
"Mutta minne hornaan ne ovat joutuneet? Kuinka ovat ne saaneet hänet pois? Ja hän, tuo roisto, missä hän piileskeli? Sillä tarkastimmehan aluetta koko päivän, eikähän mies voi kätkeytyä ruohotukkoon, semminkään haavoittuneena. Tämä on suorastaan noituutta!"
Mutta korpraali Quevillonia odotti vielä yksi hämmästys. Kun aamun sarastaessa mentiin rukoushuoneeseen, nuoren Isidore Beautreletin vankilaan, huomattiin nuorukaisen olevan tipo tiessään.
Tuolilla istui kyyryssä maalaispoliisi ja nukkui.
Hänen vieressään oli karahvi ja kaksi lasia. Toisen lasin pohjassa havaittiin hiukkanen valkeata pulveria.
Tutkimukset
