kohta kun astuitte huoneesen. Meidän välillämme on ollut kaksintaistelu siitä, kumpi toista voittaisi. Te olette minun voittanut, ja siitä on teidän tuota tuhmaa tyttöä kiittäminen! Jos hän ei olisi asiaan sekaantunut, niin hänestä olisi tullut 'lady.' Nyt, hyvästi, sir."
"Mr Bowill, te pyysitte minua puristamaan kättänne; suokaa minun nyt tehdä se, ja luvatkaa, siihen luottamukseen katsoen, jota kunniallinen taistelija on velvollinen toiselle osoittamaan, että Miss Elsie kohta, jos hän itse tahtoo, saa lähteä tätinsä, koulunopettajattaren tykö. Kuulkaa, ystäväni," lisäsi hän Mr Bowillin korvaan: "Mies ei milloinkaan voi naista hallita. Varovainen mies uskoo aina tytön vaimojen huostaan siksi kunnes se joutuu naimiseen; ja kun hän naipi, hallitsee hän miestänsä ja silloin kaikki on hyvä."
Kenelm meni.
"Oi, viisas, nuori mies!" jupisi setä. "Elsie hyvä, kuinka me voimme mennä tätisi luo, kun sinä tuossa puvussa olet?"
Elsie säpsähti ikäänkuin hän olisi unesta herännyt ja katseli yhä ovelle päin, josta Kenelm oli kadonnut. "Tässä puvussa," sanoi hän huolettomasti, – "tässä puvussa – eikö sitä helposti käy muuttaminen tämän kaupungin kauppapuotien kautta."
"Nenäkäs lapsi!" jupisi Mr Bowill, "se poika on toinen Salomo; ja jos minä en voi Elsie'ä hallita, niin hän tulee hallitsemaan miestänsä – kun hän semmoisen saapi."
KAHDEKSAS LUKU
"Ainoastaan niiden voimiensa avulla, jotka viattomuutta ja naimatonta säätyä suojelevat," puhui Kenelm Chillingly itsekseen, "olen pahasta pulasta päässyt! Ja jos tuo matelevainen olento olisi ollut puettu kuin nainen, sen sijaan että hän oli puettu niinkuin poika, kun hän sattui tieheni niinkuin jumalallisuus muinaisessa draamassa, niin minä olisin upottanut vaakunassani olevat kalat kuumaan veteen. Vaikea on kuitenkin uskoa, että tyttö, joka eilen oli tuiki rakastunut Mr Comptoniin, tänäpäivänä olisi voinut minuun rakastua. Hän näytti kuitenkin siltä kun hän olisi voinut sitä tehdä, joka todistaa joko ettei milloinkaan tule naisen sydämeen luottaa, tahi ettei milloinkaan tule naisen katseisin luottaa. Decimus Roach on oikeassa: miehen ei koskaan tule heretä naisia pakenemasta, jos hän mielii koettaa 'enkeleitä lähestyä.'"
Näin Kenelm Chillingly mietiskeli, kävellessänsä pitkin polkua, joka kiertelihen niittyjen ja viljavainioiden läpi; hän oli kääntänyt selkänsä kaupungille, jossa sellaiset kiusaukset ja koetukset olivat häntä ahdistaneet, ja kulki kolme penikulmaa matkasta katedraalikaupunkiin, jossa hän aikoi olla yötä.
Hän oli kulkenut moniaan tunnin, ja aurinko alkoi laskeutua muutamia lännessä olevia siintäviä kukkuloita kohti, kun hän saapui joen rannalle, jolla kasvoi tuuheita pajuja ja italialaisia hopeapoppelia, joiden lehdet vapisivat iltatuulessa. Tämän miellyttävän paikan tyyneys ja vilpeys houkutteli häntä lepäämään tässä; hän otti matkalaukustansa kuivan leivän, jolla hän oli itsensä varustanut, pisti sen kirkkaasen veteen, joka liristen juoksi piikivien yli, ja nautti aterian sellaisen, jota vastaan epikureilainen vaihettaisi herkulliset pitonsa saadaksensa nuoruuden ruokahalua. Sitten hän leväten pitkällään joen äyräällä ja taittaen ajuruohoja, joka mieluisimmin kasvaa tuuheilla paikoilla, jossa vettä, olkoon se seisovaa tai juoksevaa, on lähellä, vaipui puoleksi miettivään puoleksi uneksivaan tilaan. Vähän matkan päästä hän kuuli niittäjän viikatteen hiljaista suhinaa, ja tuuli ajoi hänen luokseen hajun vasta niitetystä heinästä.
Hän heräsi siitä että joku hiljaa löi häntä olkapäähän, ja kun hän katsoi taaksensa, näki hän hartiakkaan miehen hyvännäköiset, iloiset kasvot, sekä kuuli ystävällisen ja viehättävän äänen sanovan:
"Nuori mies, jos ette ole liian väsynyt, niin tulette kai auttamaan minua korjaamaan heiniäni. Meillä on kova puute työväestä, ja minä pelkään että pian saamme sadetta."
Kenelm nousi, katseli totisesti muukalaiseen ja vastasi omituisella tavallansa. "Ihminen on luotu auttamaan kanssaihmistänsä – etenkin korjaamaan heiniä niin kauan kuin päivä vielä paistaa. Minä tulen."
"Te olette hyvä mies ja minä kiitän teitä. Katsokaa, minä toivoin saavani joukon kuljeksivia työmiehiä työhöni, mutta toinen ehti ennen pyytää niitä. Tätä tietä," – ja näyttäen tietä pensastossa olevan aukeaman läpi, hän pian tuli suurelle niitulle, josta kolmas osa vielä oli niittämättä, mutta muulla osalla oli joukko ihmisiä, sekä miehiä, että naisia, jotka hajoittivat ja levittivät niitettyjä heiniä. Kenelm oli häntä seurannut ja oli kohta täydessä työssä. Paitahihasillansa ollen hän hajoitti heiniä niinkuin muutkin, yhtä surullisen ja nöyrän näköisenä kun ainakin. Vaikka työ alussa oli vähän takaperoista siitä syystä, että hän oli tottumaton työ-aseita käyttämään, niin hänen tottumuksensa ruumiinharjoituksiin tuotti hänelle sen verrattoman ominaisuuden, jota sanotaan 'kätevyydeksi', ja pian hän osoitti erittäin suurta taitavuutta työssä. Jotakin – liekö se ollut hänen kasvoissansa, tahi liekö hän muukalaisena ollut viehättävä – jotakin hänessä herätti naisten huomiota, ja hyvin kaunis tyttö, joka oli lähempänä häntä kuin toiset, koetti ruveta puhumaan hänen kanssansa.
"Tämä on teille uutta," sanoi tyttö hymyillen.
"Ei mikään minulle uutta ole," vastasi Kenelm alakuloisesti. "Mutta sallikaa minun huomauttaa, että teidän tulisi, tehdäksenne asiat hyvin, tehdä ainoastaan yksi asia kerrallaan. Minä olen täällä heinää tekemässä, enkä puhumassa."
"Ohoh!" sanoi tyttö hämmästyneenä ja kääntyi pois nyykähyttäen päätänsä.
"Lieneekö tuollakin tytöllä setä?" ajatteli Kenelm itsekseen.
Isäntä, joka itsekin oli työssä, seisahtui väliin katsellaksensa työväkeä ja näki iloksensa kuinka hyvästi työ Kenelmiltä sujui, ja kun päivän työ oli lopetettu, puristi hän Kenelmin kättä ja pani siihen kahden killingin rahan. Chillinglyein perillinen katseli tätä päiväpalkkaa ja käänteli sitä vasemman käden etusormen ja peukalon välillä."
"Eikö se ole kylläksi?" kysyi arentimies, närkästyneenä.
"Suokaa anteeksi," vastasi Kenelm. "Mutta, totta puhuakseni, nämä ovat ensimmäiset rahat, jotka minä ijässäni olen ruumiin työllä ansainnut; ja minä katselen rahaa yhtä suurella uteliaisuudella kuin kunnioituksella. Mutta, jos ei se teitä loukkaa, niin minä olisin ennen suvainnut, että te rahojen sijaan olisitte antanut minulle jotakin syötävää; sillä en ole syönyt aamusta asti muuta kuin leipää ja vettä."
"Te saatte sekä rahat että ruokaa, poikani," sanoi arentimies ystävällisesti. "Ja jos tahdotte jäädä tänne auttamaan meitä siksi kun saamme heinät tehdyksi, niin minä vakuutan, että hyvä vaimoni hankkii teille paremman vuoteen kuin saatte kylän ravintolassa – jos siellä sellaista ensinkään saatte."
"Te olette hyvin hyvä. Mutta ennenkuin suostun tähän, suokaa anteeksi, että te'en teille kysymyksen: onko teillä veljen-tyttäriä luonanne?"
"Veljentyttäriä!" toisti arentimies, tavanmukaisesti pistäen kätensä housun lakkariin, ikäänkuin hän sieltä jotakin hakisi – "veljentyttäriä luonani? Mitä tarkoitatte? Onko se vastasepitetty sana, joka tarkoittaa vaskea?"
"Ei se tarkoita vaskea eikä messinkiä. Minä puhuin kuitenkin ilman vertausta. Minä en pidä veljentyttäristä, abstraktisen periaatteen johdosta, jonka kokemus on oikeaksi näyttänyt."
Arentimies tuijotti nuoreen ystäväänsä ja ajatteli, että hän ei ollut vallan niin terve sielunvoimien suhteen kuin hän silminnähtävästi oli ruumiisen katsoen, mutta hän vastasi kuitenkin nauraen. "Siinä tapauksessa saatte
