Nyt on ratkaisu meidän kahden välillä, Lupin herraseni!"
Hra Formerie ei ollut unohtanut prinsessa de Lamballen otsanauhaan liittynyttä ihmeellistä seikkailua eikä sitä merkillistä temppua, jolla Lupin oli hänet muutamia vuosia aikaisemmin puijannut. Juttu oli pysynyt kuuluisana tuomioistuinten aikakirjoissa. Ihmiset naureskelivat sitä vieläkin, ja hra Formerieen se oli syystä jättänyt katkeruuden tunteen, johon yhtyi halu saavuttaa rusentava kosto.
"Rikoksen laatu on itsestään selvä", julisti hän hyvin varmana "eikä myöskään ole vaikea huomata sen vaikutinta. Kaikki siis hyvin… Hra Lenormand, kuinka jaksatte?… Hauska nähdä teidät…"
Hra Formeriesta ei tuntunut vähääkään hauskalta. Päinvastoin ei häntä hra Lenormandin läsnäolo ollenkaan miellyttänyt, sillä salapoliisipäällikkö ei juuri huolinut salailla halveksumistansa häntä kohtaan. Mutta tutkintotuomari oikaisi kuitenkin ryhtinsä ja puheli juhlallisesti:
"Te siis, tohtori, arvelette kuoleman sattuneen noin kaksitoista tuntia takaperin – ehkä enemmänkin!… Se oli tosiaan minunkin käsitykseni… Olemme aivan samaa mieltä… Ja murha-ase?"
"Hyvin ohutteräinen veitsi, hra tutkintatuomari", vastasi lääkäri.
"Katsokaa, terä on pyyhitty vainajan omalla nenäliinalla…"
"Aivan niin… aivan niin. Siinä näkee jäljen… Ja nyt käykäämme kuulustelemaan hra Kesselbachin sihteeriä ja palvelijaa. Epäilemättä heidän kyselynsä antaa jotakin lisävalaistusta asiaan."
Chapman oli Edwardsin kanssa siirretty omaan huoneeseensa, työhuoneesta vasemmalle. Hän oli jo toipunut seikkailustaan. Hän kuvaili yksityiskohtaisesti edellisen päivän tapahtumat, hra Kesselbachin rauhattomuuden, everstin odotetun käynnin ja lopuksi sen hyökkäyksen, jonka uhreiksi he olivat joutuneet.
"Ahaa!" huudahti hra Formerie. "Jutussa on siis rikostoveri! Ja te kuulitte hänen nimensä… Marco, sanotte?… Tämä on hyvin tärkeätä. Kun olemme saaneet käsiimme rikostoverin, niin olemme päässeet melko askeleen eteenpäin…"
"Niin; mutta me emme ole häntä saaneet", uskalsi hra Lenormand muistuttaa.
"Sen saamme nähdä… Asia kerrallaan… Ja sitte, hra Chapman, tämä Marco poistui heti kun hra Gourel oli soittanut ovikelloa?"
"Niin; me kuulimme hänen menevän."
"Ja ettekö hänen mentyänsä kuulleet mitään muuta?"
"Kyllä… silloin tällöin, mutta epäselvästi… Ovi oli suljettu."
"Ja millaisia ääniä kuulitte?"
"Äänekkäitä lauseen katkelmia. Mies…"
"Kutsukaa häntä nimeltänsä, Arsène Lupiniksi."
"Arsène Lupin nähtävästi käytti puhelinta."
"Oivallista! Me otamme tutkittavaksi sen henkilön, jolla on hotellin ulkolinja hoidettavanaan. Ja kuulitteko hänenkin jälkeenpäin poistuvan?"
"Hän tuli katsomaan olimmeko vielä siteissä, ja neljännestuntia myöhemmin hän läksi pois, sulkien eteisen oven perässään."
"Niin, heti kun oli rikoksensa tehnyt. Hyvä… Hyvä… Kaikki sopii kohdalleen… Ja sen jälkeen?…"
"Sen jälkeen emme kuulleet enempää… yö kului… minä vaivuin uupuneena uneen… Edwards samaten… ja vasta tänä aamuna…"
"Niin, minä tiedän… No niin, alku ei ole huono… kaikki sopii kohdalleen…"
Ja luetellen tutkimuksensa eri asteita äänellä sellaisella kuin olisi huomautellut noin monia rikollisesta saavutettuja voittoja, hän mutisi miettivästi:
"Rikostoveri… puhelin… murhan tapahtuma-aika… kuuluviin tulleet äänet… hyvä… varsin hyvä… Meidän on vielä vahvistettava rikoksen vaikutin… Tässä tapauksessa, kun olemme Lupinin kanssa tekemisissä, on vaikutin päivänselvä. Hra Lenormand, oletteko huomannut minkäänlaista merkkiä siitä, että mitään olisi murrettu auki?"
"En."
"Sitte on uhri itse ryöstetty. Onko hänen lompakkoansa ryöstetty?"
"Minä jätin sen hänen takkinsa taskuun", ilmotti Gourel.
He menivät kaikki työhuoneeseeen. Hra Formerie huomasi, että lompakossa ei ollut muuta kuin käyntikortteja ja joitakuita murhatulle kuuluvia papereita.
"Sepä omituista. Hra Chapman, voitteko sanoa, oliko hra Kesselbachilla rahoja taskussaan?"
"Kyllä; edellisenä päivänä – siis maanantaina, toissapäivänä – me menimme Crédit Lyonnaisiin, missä hra Kesselbach vuokrasi lokeron…"
"Lokeron Crédit Lyonnaisissa. Hyvä… Meidän täytyy tarkastaa sitä."
"Ja ennen lähtöämme hra Kesselbach avasi itselleen tilin ja nosti viisi- tai kuusituhatta frangia seteleinä."
"Mainiota… se kertoo meille juuri mitä halusimme tietää."
Chapman pitkitti: "On vielä yksi asia huomattava, hra tutkintotuomari. Hra Kesselbach, joka oli moniaita päiviä ollut hyvin rauhaton – olen kertonut teille syyn… asian, jota hän piti mitä tärkeimpänä – hra Kesselbach näytti olevan erityisesti kahdesta kapineesta tarkka. Toinen oli pieni mustapuu-laatikko, jonka hän sitte tallensikin Crédit Lyonnaisiin, ja toinen pieni musta sahviaanikotelo, jossa hän säilytti muutamia papereita."
"Ja missä se on?"
"Ennen Lupinin tuloa hän minun saapuvilla ollessani pisti sen tuohon matkalaukkuun."
Hra Formerie otti laukun ja tunnusteli sitä. Kotelo ei ollut siellä.
Hän hykerteli käsiään:
"Kas, kaikki sopii kohdalleen! Me tiedämme rikollisen, miten rikos tapahtui ja mikä oli sen aiheena. Tämä juttu ei vie pitkää aikaa. Olemmeko ihan yhtä mieltä kaikesta, hra Lenormand?"
"Emme ainoastakaan seikasta."
Syntyi tuokion ällistys. Poliisikomisarius oli juuri saapunut, ja hänen takanaan oli, vaikka poliisikonstaapeleita oli suojelemassa ovea, joukko sanomalehtimiehiä ja hotellin väkeä tunkeutunut sisälle, seisoskellen eteisessä.
Vaikka vanhus olikin kuuluisa töykeydestään, joka oli jo tuottanut hänelle satunnaisen muistutuksen korkeammista piireistä, niin hämmästytti jokaista tuon vastauksen jyrkkyys. Ja etenkin näytti hra Formerie hölmistyneeltä.
"Näen tässä kuitenkin vain pelkkää yksinkertaista", sopersi hän.
"Varas on Lupin…"
"Miksi teki hän murhan?" tokaisi vastaan hra Lenormand.
"Tehdäkseen varkauden."
"Suokaa anteeksi, mutta todistajain kertomus osottaa, että varkaus tapahtui ennen murhaa. Hra Kesselbach sidottiin ja kapuloittiin ensin, sitte ryöstettiin. Miksi olisi Lupin, joka ei ole koskaan turvautunut murhaan, valinnut tämän hetken, surmatakseen miehen, jonka oli tehnyt avuttomaksi ja jo rosvonnut?"
Tutkintotuomari
