kyllä, että olen tullut maksamaan teille paljon enemmänkin. Mutta turha on kuluttaa mustetta sellaiseen. Minä en voi sitä teille maksaa, en vaikka ottaisitte minulta palvelijanpukunikin, jota en myöskään vielä ole saanut työlläni ansaituksi, – niinpä olisin mieluummin tahtonut, että olisitte jättänyt minut sairaalaan loppuani odottamaan.
v. TELLHEIM.
Minä sinä minua pidät? Sinä et ole minulle mitään velkaa, ja minä aion suositella sinua eräälle tuttavalleni, jonka palveluksessa tulet paremmin toimeen kuin minua palvellen.
JUST.
Minä en ole teille mitään velkaa, ja kuitenkin aiotte hyljätä minut?
v. TELLHEIM.
Koska en tahdo joutua sinulle mitään velkaan.
JUST.
Senkötähden? vain senkötähden? – Niin varmasti kuin olen teille velkaa, niin varmasti kuin te ette voi joutua minulle mitään velkaan, niin varmasti te ette nyt saa minua hyljätä. – Tehkää mitä tahdotte, herra majuri, minä jään luoksenne; minun täytyy jäädä teidän luoksenne. —
v. TELLHEIM.
Ja sinun uppiniskaisuutesi, sinun uhmailusi, sinun raju, hillitön menettelysi kaikkia niitä kohtaan, joilla ei mielestäsi ole mitään sanomista sinulle, sinun juonikas vahingonilosi, sinun kostonhimosi – —
JUST.
Tehkää minusta niin huono kuin tahdotte, minä en kuitenkaan ole mielestäni koiraani huonompi. Viime talvena kuljeskelin hämärissä kanavan varrella ja kuulin jotakin vikisemistä. Laskeusin alas ja kurotin käteni ääntä kohden ja luulin pelastavani lapsen ja vedinkin vedestä villakoiran. Hyvä niinkin, ajattelin. Villakoira kulki perässäni, mutta minä en juuri pidä villakoirista. Minä ajoin sen pois, turhaan, minä pieksin sitä, turhaan. Minä en yöllä päästänyt sitä huoneeseeni; se jäi oven eteen kynnykselle. Kun se liiaksi lähenteli minua, annoin sille potkun; se älähti, katsoi minuun ja heilutti häntäänsä. Se ei ole vielä saanut leipäpalaa minun kädestäni, ja kuitenkin minä olen ainoa, jota se tottelee ja joka siihen saa koskea. Se on ruma villakoira, mutta liiankin hyvä koiraksi. Jos se jatkaa sitä peliään, niin minä lopultakin lakkaan olemasta vihainen villakoiralle.
v. TELLHEIM
(syrjään). Niinkuin minäkin tuolle! Ei, ei ole täysiä ihmispetoja! – Just, me pysymme yhdessä.
JUST.
Aivan varmasti! – Tekö muka tulisitte toimeen ilman palvelijaa? Te unohdatte haavanne ja että voitte käyttää vain toista kättänne. Ettehän te voi yksin pukeutua. Minä olen teille tuiki tarpeellinen ja olen – — kehaisematta itseäni, herra majuri – ja olen palvelija, joka – jos pahoista pahin tapahtuisi – on valmis herransa edestä vaikka kerjäämään ja varastamaan.
v. TELLHEIM.
Just, me emme pysy yhdessä.
JUST.
Hyvä on!
YHDEKSÄS KOHTAUS
Eräs palvelija. v. Tellheim. Just.
PALVELIJA.
Pst! Kumppani!
JUST.
Mikä on hätänä?
PALVELIJA.
Eikö hän voisi osoittaa minua sen upseerin pakeille, joka vielä eilen asui (viittaa erääseen huoneeseen sillä puolella, josta saapui) tuossa huoneessa?
JUST.
Voinpa hyvinkin. Mitä hänellä on upseerille tuomista?
PALVELIJA.
Sitä mitä aina tuomme, kun emme tuo mitään: komplimentin. Arvoisa emäntäni on saanut kuulla, että hänen on täytynyt väistyä meidän tieltämme. Arvoisa emäntäni tietää, mikä sopii, ja sen johdosta on minun nyt pyydettävä häneltä anteeksi.
JUST.
No, pyytäköön hän siis häneltä anteeksi: tuossa hän on.
PALVELIJA.
Mikä hän on miehiään? Miksi häntä mainitaan?
v. TELLHEIM.
Ystäväni, olen jo kuullut asianne. Se on liikaa kohteliaisuutta arvoisan emäntänne puolelta, ja minä annan sille sen arvon kuin tuleekin. Lausukaa hänelle kunnioittava tervehdykseni. – Mikä on arvoisan emäntänne nimi?
PALVELIJA.
Mikäkö on hänen nimensä? Häntä puhutellaan armolliseksi neidiksi.
v. TELLHEIM.
Ja hänen sukunimensä?
PALVELIJA.
Sitä en ole vielä sattunut kuulemaan, ja minun asiani ei ole sitä kysyä. Minä järjestän asiani niin, että minulla enimmäkseen aina kuuden viikon kuluttua on uusi isäntäväki. Hitto heidän kaikkien nimiä muistakoon!
JUST.
Bravo, kumppani!
PALVELIJA.
Tämän palvelukseen tulin vasta muutama päivä sitten Dresdenissä. Hän etsii, luullakseni, täällä sulhastaan. —
v. TELLHEIM.
Riittää, ystäväni. Halusin tietää arvoisan emäntänne nimen, en hänen salaisuuksiaan. Menkää jo!
PALVELIJA.
Kumppani, tuosta ei olisi herraksi minulle!
KYMMENES KOHTAUS
v. Tellheim. Just.
v. TELLHEIM.
Pidä huolta, Just, että pian pääsemme pois tästä talosta! Tuon vieraan naisen kohteliaisuus tuntuu minusta tukalammalta kuin isännän julkeus. Kas tässä, ota tämä sormus, ainoa kalleus, mikä minulla vielä on jälellä. En koskaan olisi luullut sitä tarvitsevani käyttää tällaiseen tarkoitukseen! – Panttaa se! vaadi siitä kahdeksankymmentä friedrichsdoria; isännän lasku ei voi nousta kolmeakymmentä korkeammalle. Maksa hänelle ja vie minun tavarani täältä. – Niin, mihin? – Mihin tahdot. Halvin ravintola paras. Tapaat minut tuolla viereisessä kahvilassa. Minä lähden, toimita asiasi hyvin.
JUST.
Olkaa huoleti, herra majuri! —
v. TELLHEIM
(tulee jälleen takaisin). Ennen kaikkea, älä unohda pistoolejani, jotka riippuivat seinällä vuoteeni takana.
JUST.
