style="font-size:15px;"> Mutta suurelle enemmistölle, joka ahtaissa oloissa ottaa tämän ensimmäisen askeleen perhe-elämässä, ovat nämä erehdykset vakavampaa laatua. Heidän täytyy vuosikausia nähdä kodissaan perin tarpeettomia kapineita ja saavat turhaan haikaella monta välttämätöntä asiaa, vain siitä syystä, että alusta järjestivät kaikki niin epäkäytännöllisesti pyhässä yksinkertaisuudessaan.
Olin ollut sanattomana kuulijana monessa vilkkaassa keskustelussa nuoren parimme välillä, joissa he tavallisesti neuvottelivat siitä, mitä tarvitsisivat ja mitä voisivat ostaa, he keskustelivat varovaisuudesta ja säästäväisyydestä ja toistelivat monta hyväntahtoista neuvoa, joita meitä monin kerroin rikkaammat sukulaiset ja tuttavat olivat heille antaneet. Ne, jotka itse ovat hyvillä päivillä, ovat aina hyvin nopsat neuvomaan toisille säästäväisyyttä. Ja miltä korkeudelta he antavat neuvojaan kokemattomille vasta-alkajille! Jolla on kymmenentuhannen vuotuiset tulot, voi uhrata aikaa mietteisiin; ja tämä hieno joutilaisuus sallii myös hänen tyynesti arvostella taloudessa tarpeellista säästäväisyyttä; siitä saavat nämä yläluokan tyttäret sen varmuuden, jolla rohkaisevat vähäosaisempia kanssasisariaan.
"Usko pois, kultaseni", sanoi täti Sofia Suruton. "Suurin säästö on aina kalliimman tavaran osto. Se maksaa alussa, mutta sitten se kestääkin. Nämä samettimatot laattiallani ovat olleet siinä yhtämittaa kymmenen vuotta, ja katso kuinka hyvät ne yhä ovat! En koskaan käytä halpoja mattoja talossani – en edes arkihuoneissakaan. Sametti, ja brysselimatot ovat ensin tosin kalliimmat, mutta ne ovat niin vahvat. Enkä voi käsittää kuinka voi käyttää uushopeata hopean asemesta. Uushopea kuluu pian, ja sitten sitä pitää kiilloittaa, ja siten tulee se yhtä kalliiksi kuin hopeakin. Jos minä olisin Marian sijassa, eroittaisin myötäjäissummasta tuhat dollaria hopeaan, ja tyytyisin muutoin yksinkertaisempaan. Huonekaluni ottaisin kaikki David ja Saulilta. Sitä kauppaa sanotaan kalliiksi, mutta sen tavarat tulevat ajan pitkään sittenkin halvimmiksi, ja ne ovat aina niin hienot ja tyylikkäät. Tietysti ei pidä mennä äärimmäisyyksiin – yksinkertaisuus on suuri kaunistus."
Perheen rauha häiriytyi, kun Jenny, innosta hehkuen, kertoi tämän keskustelun. Vaimoni vertaellessa kokeneena emäntänä yksinkertaisimpia tädin ehdottamia korutavaroita siihen summaan, joka oli käytettävissä, venähtyivät tyttöjen kasvot melkoisesti.
"Mutta kuinka ihmiset saattavat pitää taloutta", sanoi Jenny, "jos kaikki on niin kallista."
Vaimoni huomautti tyynesti, että olimme eläneet hyvin mukavasti omassa kodissamme, – olimme vastaanottaneet lukemattomia ystäviä, vaikka meillä oli vain ihan halpoja mattoja arkihuoneissamme ja kolmivartinen vierashuoneessa, eikä kukaan vieras ole siitä välittänyt eikä sitä paheksinut; ja mitä kestävyyteen tulee, on täti Suruton useammin uusinut mattojaan kuin me, sillä huolimatta halpuudestaan ovat meidän kestäneet kauemmin kuin hänen.
"Mutta, äiti, kaikki on mennyt eteenpäin sinun nuoruudestasi lukien. Täytyyhän sentään seurata aikaansa ja sisustaa huoneensa, kuin muutkin ihmiset."
Vaimoni vastasi tavallisella tyynellä tavallaan ja puolusti suhteellisuutta koko taloudessa. Huonekalujen, kyökkiastioitten, porsliinien ja liinakaappien hintain tulee suhteellisesti vastata toisiaan niin, ettei mistään makseta enemmän toisen kustannuksella, ja niin laski hän tyynesti kuinka pitkälle Marialle myönnetty summa riittäisi, ja missä ylipääsemätön raja kulki. Ei mikään ole niin omiaan tukahuttamaan nuoruuden innokkaita aikeita, kuin numeroitten selvä ja vakuuttava logiikka. Kuinka suloista ja lohduttavaa on kuvitella, että juuri ne tavarat, joista pidämme, ovat halvimmat, ja että joku ankara velvollisuus pakottaa meidät juuri niitä ostamaan, tuottakoot ne vaikka suuriakin uhrauksia meille. Ainoastaan kertoma- ja yhteenlaskun avulla voit päästä tästä harhaluulosta ja saada selville, mitä sinun on ostettava ja mitä ei.
Vaimoni numerot kumosivat tuiki täti Suruttoman vakuutukset, ja nuorisomme rauhoittui joksikin ajaksi, vaikka huomasin Jennyssä salaisen levottomuuden. Kuulin heidän puuhaavan retkiä jos jonnekkin, väliin hyvinkin kauas, katselemaan korutavaroita, joita myytiin alennettuihin hintoihin. Milloin oli kullattu peili, milloin taas samettimatto sattumalta niin halpa, että se miltei kosketti äidin tekemiä rajoja. Ajattelin vierashuonettamme ja rukoilin hyviä haltijoita estämään heitä erehdyksistä.
"Koeta saada vähän tervettä järkeä tyttöihin, jos voit", sanoin vaimolleni, "eläkä anna pienen lemmittymme hukata rahojaan ja ostella kaikenmoista turhaa, joka häntä sitten jälestäpäin vain harmittaa."
"Kyllä koetan", sanoi hän. "Mutta Maria on, kuten tiedät, kokematon, ja Jenny taas niin innokas, toimelias ja herkkäuskoinen. Pelkäänpä, että molemmat pitävät meitä vähän vanhanaikaisina. Mutta ystäväni, olen huomannut, että sinun kirjoituksesi ovat paikallaan ja oivalliset heidän silmiään avaamaan. Jenny jo kysyi eilen illalla, milloinka luet ensi kirjoituksesi. Tyttö on järkevä ja teräväpäinen ja kätkee sydämmeensä sen, minkä kuulee."
Näin mairiteltuna ryhdyin kirjoittamaan; ja samana iltana tulenvalolla luin pienelle naismaailmalleni seuraavan kyhäelmän:
Mikä on koti ja sen hoito?
Olen jo osoittanut teille, että talo, jossa mies ja nainen asuvat ja pitävät taloutta, ei aina ole koti. Mikä siis koti on? Sana koti sisältää jokaiselle naiselle ja miehelle jotain sanomatonta – jotain, jota he haluavat ja kaipaavat.
"Koti," huokailee tyytymätön nuorimies, väsyneenä ravintolaelämään ja napittomiin paitoihin. "Koti!" kuiskaa vaeltaja vieraalla maalla, ajatellen äidin-, vaimon-, sisaren- ja lapsenrakkautta. Niin, sillä sanalla on vielä korkeampi, uskonnon pyhittämä merkitys, ja kristittyjen kuvaillessa toiveitaan paremmasta elämästä, puhuvat he kodista tuollapuolen hautaa. Sana koti käsittää rakkautta, lepoa, pysyväisyyttä ja vapautta; mutta siinä sivussa koti kasvattaa meitä ja kehittää meissä löytyvät puhtaat tunteet ylevämpiin muotoihin, korkeampaa elämää varten. Mestari otti pienoisen lapsen kodin helmasta polvelleen, tulkitessaan opetuslapsilleen kuningaskuntansa salaisuuksia.
Koti on niin pyhä ja kallis asia, ja sen luominen kysyy niin suurta kykyä, että se voittaa kaikki muut ominaisuudet. Kuvanveistäjää, joka loihtii kylmästä marmorista elävän olennon, maalaria, joka kiinnittää kankaalle kuolematonta kauneutta, arkkitehtiä, joka rakentaa tuomiokirkkoja ja kohottaa Pyhän Pietarin kupoolin maan ja taivaan välille, ei voi ansiossa ja pyhyydessä verrata vaatimattomaan taiteilijaan, joka niistä köyhistä aineksista, joita tämä valheellinen, oikullinen ja itsekäs maailma hänelle tarjoo, luo kodin turvallisen Edenin.
Todellinen koti on ylevin taideteos, minkä ihmisolento voi luoda, sillä se kuvaa sielun suurinta rauhaa ja onnea.
Vanha kristin kirkko vaatikin avioliittoon pyrkiviltä hyvin totista ajatuskantaa menneestä elämästä, katumusta ja ajatuksissa, puheissa ja töissä tehtyjen syntien tunnustamista sekä pyhän sakramentin nauttimista; sillä siten mies ja vaimo, jotka lähestyvät ylevää tointa, kodin perustamista, muistavat sen pyhyyttä ja kauneutta.
Tällaista kotia varten on minulla, kuten Euklideksellä, aksioomeja, muutamia varsin tärkeitä periaatteita, ja ensimmäinen kuuluu: Ilman rakkautta ei synny kotia.
Kaikki rahan, sovinnaisuuden ja puhtaasti ruumiillisen intohimon vaikuttamat avioliitot tekevät oikean kodin perustamisen jo alusta mahdottomaksi. Rakkaus on tämän uuden Jerusalemin perustus, rakkaus, joka on taivaasta kotoisin ja vaihtelee monissa eri väreissä kuin ihanimmat jalokivet. Rakkaudelle on kaikki mahdollista, mutta ilmaa rakkautta emme mitään mahda.
Ulkomailla kuulemme usein puhuttavan sovinnais-avioliitoista, joita mieluummin voisi nimittää yhtiöiksi. Rahat lasketaan kummallakin puolella; molemmat asianomaiset panevat rahoja liikkeeseen, hoitaen kukin omaansa. Rakkaus ei tule
