etumaisin, ei se olisi niin uinut. Miksi se lie lähtenyt yksin? – sanoi kolmas.
– Tämä se varmaan onkin veitikka, kaikkein ensimäiseksi työntäikse.
Näkyy olevan oikea dzhigitti! – sanoi Lukashka leikillisesti, vääntäen märkiä vaatteitaan rannalla ja lakkaamatta väristen. – Parta on värjätty ja lyhyeksi leikattu.
– Ja mekkoaan on pitänyt selässään pussiin käärittynä. Niinpähän sen on helpompi uida, – sanoi joku.
– Kuule, Lukashka! – sanoi aliupseeri pitäen käsissään tikaria ja pyssyä, jotka oli riisunut vainajalta. – Ota sinä itsellesi tikari ja mekko myös, mutta pyssystä, kun käyt, niin saat minulta kolme ruplaa. Kas, se oikein vinkuu, – lisäsi hän, puhaltaen sen suuhun: – onpa siinä mulle mieleinen muisto.
Lukashka ei vastannut mitään, – häntä nähtävästi harmitti tuo mankuminen; mutta hän tiesi, ettei sitä voinut välttää.
– On siinä paholainen! – sanoi hän synkistyen ja heittäen maahan tshetshenin mekon: – olisi tuo edes hyvä mekko vaan kun on vihoviimeinen rääsy.
– Kehtaa sillä käydä puita hakemassa, – sanoi toinen kasakka.
– Mosev, minä menen kotiin, – sanoi Lukashka, joka näkyi jo unohtaneen harminsa ja tahtoi käyttää hyödykseen päällikölle antamaansa lahjaa.
– Mene vaan!
– Kiskokaa se asemalle, pojat! – aliupseeri kääntyi kasakkain puoleen yhä tarkastaen pyssyä. – Ja sen päälle on asetettava suojus, ettei aurinko pääse. Kenties tulevat vuorilta sitä lunastamaan.
– Ei ole vielä kuuma, – sanoi joku.
– Entä jos shakali repii? Onko se sitten hyvä? – huomautti yksi kasakoista.
– Pannaan sille vahdit, varma on, että tulevat lunastamaan: ei ole hyvä jos repii.
– No, Lukashka, jos tahdot niin saat antaa pojille sangon viinaa, – lisäsi päällikkö iloisesti.
– Niinpä se on ollut tapana, – yhtyivät kasakat. – Antoipas Luoja hyvän onnen, jo ensi työkseen abrekin tappoi.
– Ostakaa tikari ja mekko. Rahaa vaan enemmän. Housutkin myön, hittoako niillä, – sanoi Luka. – Minun päälleni eivät mahdu, laiha ronkelo oli piru.
Eräs kasakoista osti mekon ruplasta. Tikarista antoi toinen kaksi sangollista viinaa.
– Juokaa pojat, sangollisen saatte! – sanoi Luka: – minä tuon itse stanitsasta.
– Leikkaa sinä housut tytöille liinoiksi, – sanoi Nazarka.
Kasakat rähähtivät nauramaan.
– Olkaa siinä nauramatta! – toisti päällysmies: – hilatkaa pois ruumis. Mitä te siitä ruojasta tuvan luo jätitte?..
– Minnekkä jäitte seisomaan? Kiskokaa se tänne, pojat! – huusi Lukashka käskevästi kasakoille, jotka vastahakoisesti kävivät käsiksi ruumiiseen, ja kasakat täyttivät hänen käskynsä kuin olisi hän ollut päällikkö. Vedettyään ruumista muutaman askeleen matkan kasakat päästivät irti jalat, jotka elottomasti värähtäen retkahtivat maahan, väistyivät syrjään ja seisoivat ääneti jonkun aikaa. Nazarka meni ruumiin viereen ja oikaisi alassuin kääntyneen pään siten, että verinen pyöreä haava vainajan ohimon yläpuolella ja kasvot tulisivat näkyviin. – "Kas vaan minkälaisen merkin laittoi: ja ihan aivoihin! – virkkoi hän. – Ei se hukkaan mene, tulee se päällikköjen tietoon!"
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
