minä en löydä tietä."
Ukko vastasi: "kyllä sinä löydät itsekin tien: mene ensin suoraan eteenpäin, käänny sitten oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle."
Keisari sanoi: "hiisi sinun jaarituksiasi ymmärtää, lähde vaan saattamaan minua."
– Eipä minuakaan ole koskaan kukaan herrasmies saattanut ja meille talonpojille on aika kallista.
– No, jos on kallista, niin kyllä minä maksan.
– Jassoo, vai maksat, no mennään sitten.
He istuivat rattaille ja läksivät ajamaan.
Keisari rupesi tiellä kyselemään talonpojalta: "olitko sinä, ukkoseni, nyt kuinka kaukana metsässä?"
– Kylläpä olin aika matkan päässä.
– Oletkos nähnyt keisaria?
– Keisaria en ole nähnyt, vaan kylläpä sietäisi mennä katsomaan.
– No, kun nyt pääsemme tästä aukealle kedolle, niin saat nähdä keisarin.
– Mutta kuinkas minä hänet tunnen?
– Kaikki heittävät lakin päästään, keisari yksin jää lakki päähän.
He tulivat siten kedolle. Kansa heitti heti keisarin nähtyään hatun pois. Talonpoika rupesi nyt katselemaan, missä keisari olisi, mutta ei nähnyt sellaista missään.
Hän kysyi: "missä on keisari?"
Keisari Pietari virkkoi: "katsopas, ainoastaan me molemmat olemme tässä lakki päässä: tottapa siis jommankumman meistä täytyy olla keisarin."
Raivostunut koira
Eräs herra osti kaupungista koiran pennun ja toi sen turkkinsa hihassa kotiinsa maalle. Hänen rouvansa piti myöskin koiran pennusta ja antoi sen olla sisällä kammarissa. Pentu kasvoi; sille annettiin nimeksi Ystävä.
Se rupesi kulkemaan isäntänsä mukana metsällä, vartioitsi kartanoa ja leikitteli lasten kanssa.
Kerran juoksi sitten muuan koira puutarhaan. Se kulki suoraan pitkin puutarhan käytäviä, häntä alas painuneena, sen suu oli auki ja siitä juoksi vaahtoa. Lapset olivat silloin puutarhassa.
Isäntä sattui näkemään tämän koiran ja huusi: "Lapset, tulkaa pian kotiin! Siellä on raivostunut koira."
Lapset kuulivat, että isänsä kutsui heitä, vaan eivät huomanneet koiraa ja juoksivat suoraan sitä vastaan. Raivossa oleva koira oli juuri saada purra yhtä lapsista, kun Ystävä sen huomattuaan hyökkäsi sen kimppuun ja rupesi sen kanssa tappelemaan.
Lapset ennättivät sillä välin juosta pois; mutta kun Ystävä palasi huoneeseen, vinkui se ja sen kaulasta vuoti verta.
Kymmenen päivän kuluttua tuli Ystävä hyvin nuloksi, ei juonut eikä syönyt ja yritti jo kerran puremaan muuanta pentua. Kun se huomattiin, sulettiin Ystävä tyhjään huoneeseen.
Mutta lapset, jotka eivät ymmärtäneet, miksi Ystävä oli sinne suljettu, hiipivät sitä katsomaan.
He avasivat oven ja rupesivat kutsumaan koiraa. Ystävä juoksi ulos niin kiivaasti, että oli vähällä kaataa lapset mennessään. Sitten juoksi se puutarhaan ja rupesi maata pensaan juurelle. Kun lasten äiti näki Ystävän siellä, kutsui hän sitä luokseen, mutta Ystävä ei totellutkaan enää häntä, ei huiskuttanut häntäänsä hänelle eikä katsonut häneen päinkään. Sen silmät olivat raukeat ja suusta tuli vaahtoa. Rouva kutsui silloin miestään ja sanoi hänelle:
"Tule pian, joku on laskenut Ystävän ulos, se on ihan raivostunut. Tee Jumalan tähden sille jotakin!"
Isäntä toi pyssyn, meni Ystävän luo ja tähtäsi sitä, mutta hänen kätensä vapisi, kun hän ampui. Ja kuula ei sattunutkaan päähän, vaan takapuolelle ruumista.
Koira rupesi vinkumaan ja kyyristiihe maahan. Isäntä meni likemmäksi sitä, katsomaan, miten sen oli käynyt. Ystävän koko takapuoli oli veressä ja molemmat takajalat ruhjoutuneet. Ystävä mateli isäntänsä luo ja rupesi nuoleksimaan hänen jalkaansa. Isäntää vapisutti, hänelle tuli vedet silmiin ja hän juoksi sisälle.
Sitten kutsuttiin muuan metsästäjä, ja tämä ampui pyssyllään kuoliaaksi koiran ja vei sen pois.
Kaksi hevosta
Kaksi hevosta vetivät kahta kuormaa. Edellä kulkeva hevonen veti hyvin, vaan takana oleva pysähtyi usein. Sen vuoksi ruvettiin edellä käyvälle hevoselle lisäämään kuormaa takimaisen kuormasta. Kun kaikki oli siirretty takimaisen kuormasta etumaisen kuormaan, astuskeli takimainen hiljalleen ja sanoi etumaiselle:
– Kiusaa sinä vaan itseäsi ja hikoile. Kuta enemmän koetat vetää, sitä enemmän sinua vaivataan.
Mutta kun sitten saavuttiin majataloon, sanoi isäntä:
– Mitäpä varten ruokkisinkaan kahta hevosta, kun yhdellä vaan voin vedättää kuormaa. Parempihan se on että annan yhdelle ruokaa mielin määrin, vaan tapan pois toisen: saanhan siitä edes nahkan.
Ja hän tekikin, niinkuin sanoi.
Tasaa jaettu perintö
Eräällä kauppiaalla oli kaksi poikaa. Vanhempi oli isän lempipoika, ja isä halusi antaa hänelle kaiken omaisuutensa. Äiti sääli nuorempata poikaa ja pyysi miestään olemaan edes ilmoittamatta heille päätöstään. Hän näet tahtoi jollakin tavalla saattaa perinnön tasan jaetuksi molempien poikiensa välillä. Kauppias täyttikin hänen pyyntönsä eikä puhunut pojilleen mitään siitä, miten aikoi jakaa perintönsä heidän keskensä.
Kerran istui sitten äiti akkunan luona ja itki. Silloin sattui muuan matkustaja tulemaan akkunan luo ja kysyi, mitä hän itki?
Äiti vastasi: "kuinka en itkisi; minusta ovat molemmat poikani saman arvoiset, mutta isä tahtoo antaa kaikki toiselle pojalle eikä toiselle mitään. Minä pyysin miestäni olemaan ilmoittamatta päätöstään pojille, kunnes voisin keksiä keinon, miten saisin autetuksi nuoremman asiata. Mutta minulla ei ole itselläni rahaa, enkä tiedä miten päästä siitä huolesta."
Matkamies virkkoi: "sinun on helppo päästä surustasi; mene ja ilmoita pojillesi, että vanhempi on saava kaiken teidän rikkautenne, mutta nuorempi ei mitään; ja he saavat molemmat yhtä paljon."
Äiti teki niinkuin matkustaja oli neuvonut.
Kun nuorempi poika sai kuulla, ettei hän tule saamaan mitään, läksi hän vieraille maille ja saavutti siellä taitavuutta monissa töissä ja paljon oppia, vaan vanhempi oli isänsä luona kotona eikä oppinut mihinkään työhön, sen vuoksi että tiesi tulevansa rikkaaksi.
Kun sitten isä kuoli, niin ei vanhempi poika osannut tehdä mitään ja hävitti kaiken omaisuutensa, mutta nuorempi oppi ansaitsemaan vieraalla maalla ja tuli rikkaaksi.
Hai
Meidän laivamme oli ankkurissa Afrikan rannalla. Oli kaunis päivä; mereltä henkäili viileä tuuli, mutta iltapuolella muuttui ilma: se tuli ihan polttavaksi
