katsahti häneen sivulta. "Äidin myöntymystäkö vain tarvitaan, niinkö luulet? Minun mielestäni on kysymys siitä, tahdonko niitä käyttää?"
"Etkö sitte haluaisikaan?" sopersi Muckerl.
"Sinulle, näen mä, täytyy tulla avuksi", sanoi vanhus. "Sinun on ensin opittava tuntemaan nuoria naikkosia; ne kieltäytyvät usein siitä, mitä heidän sydämensä ja kätensä halajaa."
"Mitä kaikkea sinä tiedätkään", ivasi tyttö; sitten hän kääntyi Muckerliin päin. "Oletko tosiaan ostanut sellaista tavaraa? Annahan kun katson, niin saan nauraa taitamattomuuttasi. Pitää kai ainakin kiittää sinua hyvästä tahdostasi, ei ne mulle kuitenkaan sovi."
"Saadaanpa nähdä", huusi Muckerl, joka äkkiä taasen tuli leikilliselle tuulelle ja heilutteli kääröä korkealla kädessään ikäänkuin tähtäisi uhaten tytön päähän. "Heti sen näet."
"No, ole niin hyvä", huusi Helena, nousi istuimeltaan ja sieppasi häneltä liinakäärön. Sen avattuaan katseli hän kenkiä. Hän asetti oikean jalkansa matalalle tuolille ja piti kengän kantaa kantapäätään vasten. "Katsoppas", virkkoi hän, "ne voisivat tosiaankin sopia minulle ja kauniit ne olisivat kans, oikein kauniit." Hän hypisteli niitä hetkisen käsissään ja antoi sitten takaisin. "Ota ne pois", sanoi hän huoaten.
"Minkä vuoksi?" kysyi poika vallan neuvottomana. "Minkä vuoksi,
Helena?"
"Muckerl, minun täytyy kiittää sinua, tosiaankin kiittää oikein kauniisti. Sanon asian niinkuin se on. Niihin kuuluu juovasukat, sellaisia ei minulla ole, ja paljassäärin polen mieluummin maata kuin nahkaa. Naurunalaiseksi en halua tulla."
"Sinä hupakko", sanoi poika voitonriemuisen näköisenä, "luuletko minun ajattelevan vain helatorstaista pitkäänperjantaihin? Ei toki sentään." Hän veti esiin pienen käärön, jonka oli tunkenut takintaskuunsa. "Katsohan mitä tässä on."
Siinä oli juovasukat ja tulipunaiset sukkanauhat silkkisolmekkeineen.
"Muckerl", huusi tyttö, lyöden kätensä yhteen ilosta. "Oletpa sentään hyvä poika."
"Niin, hyvä se on tuo Muckerl", virkkoi vanhus.
Helena istui nuorukaisen viereen. "No, saatpa nähdä myös, miten vedän ne jalkaani." Olematta vähääkään hämillään pojan läheisyydestä koetteli hän sukkia ja kenkiä. "Kuinka ne sopivat hyvin!" nauroi hän, "sinä olet varmaankin ottanut mitan jalastani."
"Niin olenkin silmilläni; tottahan minun pitää ymmärtää minkä kokoinen käsi, jalka ja pää sopii jonkun ihmisen ruumiiseen."
Tyttö piteli hameensa helmaa niin korkealla että sukkanauhat näkyivät ja katseli itsetyytyväisenä jalkojaan. "Tähän asti", virkkoi hän nauraen, "on prinsessa valmis, siitä lähtien alkaa kerjäläisnainen, ja sitä on paljoa suurempi palanen."
Muckerl nousi ylös. "Älä ole toivoton. Aika neuvon antaa. Ei vielä ole maailman loppu. Hyvää yötä, on jo aika lähteä, muutoin äiti on huolissaan, toruukin vielä. Hyvää yötä teille kummallekin!"
Jo seuraavana aamuna oli hänellä syytä katua ettei ollut pannut hyväntahtoisuudelleen mitään ehtoa. Helena tuli juoksujalassa heille päin, mutta nähdessään hänet ja vanhan oljenpunojattaren seisomassa keittiössä hidastutti tyttö hiukan kulkuaan. "Hyvää huomenta!" hän huusi ja ojentaen nopeasti esiin vuoroin kummankin jalkansa jatkoi: "ihan hullumainen ilo minulla on näistä sukista ja kengistä, on vallan toinen käynti. Kiitos kaunis sinulle näistä, Muckerl."
Vanha rouva loi poikaansa katseen, jonka edessä tämä hämillään kääntyi syrjään.
Tyttö näytti hohtavanvalkeita hampaitaan, heitti molempiin ilkeän nauravan katseen ja juosta livisti eteenpäin.
Oljenpunojatar pani kätensä ristiin ja antoi niiden pudota syliinsä. "Muckerl!" Enempää hän ei kyennyt lausumaan, hämmästys tukkesi häneltä puheen. Tunnontarkka nuorukainen ei huolinut sen johdosta ilmaista minkäänlaista tekopyhää sääliä; sen sijaan tuntui hänestä hyvin vastenmieliseltä, että äiti tästä päivästä alkaen aina pudisteli päätään joka kerta kuin hänet näki.
Noin viikko tämän jälkeen palasi Muckerl taas kaupungista, mutta tällä kertaa ei hän kiertänyt kylän ympäri, vaan pysytteli oikotiellä ja heilutteli huomattavasti käsivarsiaan, ikäänkuin olisi tahtonut näyttää samaa tietä kulkeville ihmisille olevansa tyhjin käsin matkalla.
Samaa tietä oli Helena jonkun verran aikaisemmin nopein askelin juossut läpi kylän, painaen jotain raskasta kääröä vasten rintaansa. Nyt oli hän polvillaan keskellä tupaansa, ja hänen edessään lattialla oli levällään liinavaatteita, esiliinoja, hameita ja samettipusero; hän katseli pitkien silmäripsiensä alta kaikkea tuota ihanuutta, sydämellisen tyytyväisyyden hymy kiinni puserrettujen huulien pielissä.
Zinshoferin vanha eukko löi kerran toisensa perään käsiään yhteen.
Vihdoin hän kysyi: "Muckerliltako?"
Tyttö nyökäytti päätään.
"Minkä vuoksi hän on antanut ne sinulle?" kysyi vanhus terävällä äänellä, joka ei kuitenkaan hänen vakoilevan katseensa ja terävän hymynsä ohella kuulostanut äidilliseltä ankaruudelta, vaan karkealta uteliaisuudelta, joka haluaa saada selville missä määrässä ollaan, ja vallanhimolta, joka tahtoo määrätä mihin on pysähdyttävä.
Tyttö katsoi häneen otsa rypyssä. "Minkä vuoksi? Sen vuoksi etten ulkona näytä hänelle tietä enkä täällä ovea. Ei minkään muun vuoksi!" Hän nauroi ivallisesti. "Sinulla on kai aikoinaan ollut hyvin kiitollinen mieli, kun noin saatat kysyä!"
Kun Muckerl loitolla eräässä pensaikossa antoi odottelevalle tytölle käärön, otti hän tältä kädestä pitäin lupauksen kahdesta seikasta: ettei tyttö uusissa tamineissaan menisi äitinsä näkyviin ja että hän seuraavana sunnuntaina tulisi hänen kanssaan ravintolaan. Tokkopa poika hetkeäkään ajatteli, kuinka järjetöntä oli koettaa äidiltä salata mitä uutta sunnuntaina joka ihminen ravintolasta kotiin tullessaan tietäisi kertoa? Ah, nuorukainen ei varmaankaan ajatellut mitään muuta kuin sitä, kuinka kaunis, kuinka tavattoman kaunis tyttö oli!
Lauvantai-iltana ennen nukkumistaan kääntyi Helena vuoteellaan äitiinsä päin. "Kuules, olen unohtanut sanoa sinulle, että Muckerl huomenna vie minut ravintolaan."
"Ja sinä menet?"
"Minkäpä vuoksi en? Mitä varten minulla olisi koreat vaatteeni? Nyt, kun voin kulkea ihmisten parissa, ei minulla ole mitään syytä pysytellä loitolla niistä."
"No, ja onhan sinua jo maanantaista asti sanottu oljenpunojattaren
Muckerlin hempukaksi."
"Sanokoot, ei se minua vahingoita ja Muckerlille se tuottaa iloa ja sen hänelle suon."
"Suotko sen hänelle? Älä sinä ole olevinasi kiitollinen! Jos sydämessäsi olisikin sellaiset ajatukset, niin saisi kai äitisi etusijan kaikista! Eikö totta? Mutta kun sinä vain voit käydä hepenissä, saan minä kuljeskella rinnalla kuin mikäkin rääsyakka. Muckerlin pitäisi toki minuakin muistaman, kun sinä vain puhuisit hyvän sanan hänelle."
"En ole asiani hyväksi tuhlannut hänelle ainoatakaan sanaa, enkä muillekaan ruvenne kerjäämään."
