Idästä: Kertomuksia. Jacob Ahrenberg

Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Idästä: Kertomuksia - Jacob Ahrenberg страница 5

Idästä: Kertomuksia - Jacob Ahrenberg

Скачать книгу

Kannuksen pihassa. Nyt oli alotettava heinänteko. Oli teroiteltu viikatteet, korjaeltu haravat ja heinähäkit, käyty Herran pyhällä ehtoollisella; tänään oli lähdettävä Kannuksen järvessä olevaan Heinäluodon saareen, jossa talon paras niitty oli; siellä oli työ pantava alulle. Koko seudun nuoriso oli kutsuttu talkoihin, niitty oli niitettävä, ja kahvia aiottiin juoda siellä. Veneet olivat täynnä ihmisiä. Kaikki olivat jo asettuneet paikoilleen, isäntä oli jo hyvän hetken istunut veneensä perässä ja alkoi tulla kärsimättömäksi, kuin viimeinkin isännän nuori tytär Liisa ja mahtava emäntä tulivat punakoina ja hengästyksissään alas rantaan. Emäntä piteli rakkaimpia ystäviään, kirkkaaksi pestyä kahvipannua ja sokurinaulaa, pulleata rintaansa vasten ja Liisa kantoi kermapulloa ja eväskonttia. Niinpä lähdettiin kolmessa pitkässä, kapeassa veneessä. Joka veneen jäljestä ui pärskyvä hevonen, jota vahvoilla päitsivitjoilla ja vahvoilla käsillä pysyteltiin veneiden perässä. Vesi kohisi keulassa, kareet loistivat kaiken värisinä, säteilevän valkoisesta mustimpaan siniseen asti. Rannan ruo'ot kumartelivat syvään, tavit lensivät peloissaan pois kaulat suorina, kuikka sukelsi syvälle ja nokallaan pysyttelihe kiinni ahvenruohoissa, kunnes vaara ehti ohitse.

      Veneissä oli iloinen elämä; ainoa tyytymätön oli Kannuksen Erkki, Ylikannuksen talon isäntä. Ihan olikin, kuin lempo itse olisi niin laitellut, että missä hyvänsä hänen tyttärensä Liisa istui, siellä aina hänen lähin naapurinsa, tuo vääräsääri Matti Matalamaa, köyhä vielä lisäksi, etsi itselleen sijan ja päin vastoin. Vaikka isäntä miten oli asetellut ja komennellut, niin samoin oli nytkin käynyt. Siellä istui Matti veneen keulassa, tuo ainainen viulu kädessään, ja Liisa, niin hän istui juuri Matin edessä. Kymmenen minuuttia soudeltua oltiin Heinäluodon luona. Laskettiin jyrkkään etelärantaan, jossa kasvoi korkeaa, mustanpuhuvaa lepikkoa, noustiin iloisesti hälisten maalle ja vietiin sinne eväätkin, hevoset saivat puhaltaa, ja työhön mentiin.

      Pohjoista kohti vietti saari hyvin loivaan järveä kohti, joka sillä puolen oli hyvin matala ja enimmäkseen ruohokon ja kaislikon peitossa; hyvä olopaikka sinisorsille ja taveille. Siellä vastapäisellä rannalla oli Matin tupa, ympärillä alavia, vetisiä, mättäisiä niittyjä ja vetisiä, hallanarkoja peltoja, jotka tuskin ollenkaan viettivät järveen päin, ja juuri sen tähden miehellä ja paikalla olikin nimenä Matalamaa.

      Saaren niitty oli korea kesäpuvussa. Kuin tuuli siellä puhalteli keveästi ja lauhkeasti ja käänteli vatukkapensasten lehdistä nurean puolen näkyviin, taivutti ruohot ja kukat varovasti alas, silloin loisti niitty kaikilta mahdollisilta vihreän vivahduksilta. Ylhäällä mäen harjalla, jossa ruoho oli lyhyttä, kasvoi neilikoita, käenkukkia, päivänkukkia ja kissankelloja. Keskipalkoilla ojenteli apilas vaaleanpunaisia pallojansa ja alimpana, ennen kuin sara, ruoko ja kahila alkoivat, levitteli koiranputki komeita valkokinoksiaan, joiden ympärillä kihisi miljoonittain polttiaisia ja itikoita.

      Конец ознакомительного фрагмента.

      Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

      Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

      Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.

/9j/4AAQSkZJRgABAQEASABIAAD/2wBDAAMCAgMCAgMDAwMEAwMEBQgFBQQEBQoHBwYIDAoMDAsKCwsNDhIQDQ4RDgsLEBYQERMUFRUVDA8XGBYUGBIUFRT/2wBDAQMEBAUEBQkFBQkUDQsNFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBQUFBT/wAARCAMeAjoDAREAAhEBAxEB/8QAHQAAAwACAwEBAAAAAAAAAAAAAAECAwYFBwgECf/EAGAQAAEDAgQEAgYEBgoLDgYDAQEAAhEDIQQSMUEFBlFhInEHEzKBkaEIFEKxFSNSYsHRFiQlM3JzgtLh8CY0Q2NkdIOSorKzFxgnNTY3RISTlKO00/FGU1RVwsNFVnVl/8QAGwEBAQACAwEAAAAAAAAAAAAAAAECBAMFBgf/xABEEQEAAQMBBAUJBQcDBAIDAQAAAQIDEQQFITFxEkFRgbETMjM0YZGhwdEGIlJy4RQVFkJTsvAjgsIkYpLxNeIlQ6LS/9oADAMBAAIRAxEAPwDswCBoAOp1K+fPuBtaHOcctte3uQDm5XOHhtqQEyCmyTI0J3UkWW7AAeaBMp3OdrfPdJkx2pIDS2Q1rO4mboK9XDoAkROkpkK/rHS3Qa6fBAFpykkCe4QDG54IaC07NESgYpkkHK3KNRlQx1rc5gsAPMiUXcTIm5HkRCJChAJsOs9FFJpy1CMuvdUg3FozS2Qd1Ay4FsxJ6wgQE6iSReyAdlaCcrZOgaIQkw0RJta+YIsDL4b3MbBAiGuN4npogYEyABrfqhBloaGixk6CyCadwWkgOnSIgJJBtBcM2W3cIcQ1rnMjLBP9boFUa2nlGVvQGNSiSbWFwJI85GiEKpw0+IC/aPipK7gYNw2PddWFJwsTmBJ+SIZIgggC0QLe9AC1o2i6khAhpEiI/JuqMhjMBET81F3JMbgEaSRZEIkEwBbQxCobYBEEX2i6gZAm4mbTCKeQATa41UB6veGkddlchOsDlLdvF09yBOAgkGdhAQODA8IIRCyl5BjwjY3v2SFSASSGgEjXw6KoZp6QwNP8G6mVwsODWEBoJ6bJ1iMpEZYaDrayZQx4To1wGg1BRQbwQD8UQ9PsgkdTooqmkEQBPZFIuygyNDERuiFaRLQI+JVCgOmx1nRBdmyLHyHyUVIaDtA7plIgy0EAQ1MqYpxrDfvTKYQR4hMRFhFyVQBkugeI+VlchRDiSzTpY+5EMsLWEvAM9kCaCbxmbqA0QhCsgiS1sDsoG8tcQGtkDeFFAB1LgOjSrKwYi8jfXeFEYHMlxManqs2LA2oBHhlv5PRXCQpmbMLGPhCgcZmibETeECa97TDjE7E6IAnxmQZ1GyBl1ohsGyKWaI1ne9x0TCLZUDrWA6kQimWsgkeE7gfrQKWjvtKgkdMluo1VRkAi2Uj5qKm7B7ObrFpQPPIkCJ6z8EUMYynUdUgmbXMKnDeft3Mlp7KIoNhwBeDA0GoUVTWFzhAJCqpqF0iRm8tlISUtdnEQQZiYlZJCwIBmR75ELFUgBskGA7Y2hUItOUy6CVRTHCSQB0iYUI3E4lxaYiNQESSENcCRLfjKCi6dQL7IqgWAzYj4SpvUi4OMBskdU4IGNv7JA80kgxTMTcdiEyYMkNs4HsZ0ReHFD2h5LYhsWAmVU4qbkpsawEz1Jv8ABTjvN0bgBLpkti89EVbGgs9qe8WUIMMLWk+690ViLiwHw7/FZMVOBEkMMdFAHK8xcA2y7hFIF0az0PVEMyIkhze33osmKgaLtEzqSmBHsk2J6KoeYjQAmdXBTCqGWL2J3F1AhAFh8CgTuzBc/BVDtIsf6EwplsGQSTqoYKZEXncd+qBGmHljnEyDsbK5MLL2uJy6dNQPeoZLLFw6AdidSgyP3AuZ0NkWSqNc0AQQAgxBwzQWEwNOiqMrREDKSI17qLCXQTbUbaSgnM7y7FZYTJB19LzPRSYFlweIgDyKiwiTAgGd1eLFQdNgBHeyMg4MLZFuoOycEK21x16KBgeKA2drbpkMM8RABaDoQhgSReMzd+iKRfMRfzJuiZNgZRL3GZd+UYjunFeB5mn7XyVwZcYylbw3aR03XI4oWGOqAOs29iSoq7upO6x4hMqCAQDYEtO7vkqhGpmMQSRuEVQDnU/asNRCBNaA8ZiRv3QZPaaBBN7iNVBIqw8AxYbAqi8mV+Ym5Goi39KiqgNdfUoCYM+IReFAZxUJiY0uhxAzNGYuEaiERQJkyQQUZAAtA8QG4gSnEIZsn4twBnMC6dUDNSASHCShkssgS

Скачать книгу