ettei meitä voi pettää, koska kukin voisi nähdä elinehtojemme vajanaisuudet ja varmuudet. Rikas näkisi erehdyksensä ja köyhyytensä, köyhä turvasijansa ja apuneuvonsa.
Mutta luonto saattaa kaiken aikanaan tasapainoon. Sen keinona on kiertokulku. Sielu ei siedä vallitsijaa ylitsensä, ja kaipaa vaihtelua. Perheenemännät sanovat palvelijasta, joka on ollut kelvollinen: hän on palvellut jo liika kauan meillä. Olemme ainoastaan taipumuksia, tai paremmin vielä ilmauksia ja oireita, eikä kukaan meistä ole täydellinen. Me hipaisemme ja käymme, ja juomme siemauksen sieltä täältä elämän lukemattomia kuohuja. Kiertokulku on luonnon laki. Kun luonto riistää meiltä suuren miehen, tähystää kansa taivaanrantaa nähdäkseen hänen seuraajansa, mutta semmoista ei näy, eikä ole näkyväkään. Hän on viimeinen laatuansa. Lähin suuri mies on esiytyvä jollakin toisella kokonaan uudella alalla; tällä kertaa ei mikään Jefferson tai Franklin, vaan joku suuri kauppanero, senjälkeen joku rautatiekuningas, sitten kalojen tutkija, sitte joku puhvelinpyytäjä ja tutkimusmatkailija, tai joku puolivilli Lännen kenraali. Tämä on turvamme karkeampiin vallitsijoihimme nähden, parhaimpia vastaan taas on hienompi apukeino. Voima, josta he tekevät meidät osallisiksi, ei ole heidän omaansa. Kun meitä hurmaavat aate-ihanteet, niin emme ole niistä velassa Platolle, vaan niille itselleen, joiden velallinen itse Platokin on.
En saa unohtaa, että olemme erikoisessa velassa eräälle erityiselle ryhmälle. Elämä on asteikkosarja. Suuret miehemme ovat suuressa määrässä eriarvoisia. Ihmiset ovat kaikkina aikoina noudattaneet joitakin harvoja miehiä, jotka joko sen aatteen laadun vuoksi, jota he edustavat, tai suuren vastaanottokykynsä takia ovat oikeutetut johtajan ja lainsäätäjän asemaan. Nämä opettavat meille alkuperäisen luonnon ominaisuudet – avaavat meille luonnon sisäisen lainmukaisuuden. Me uiskentelemme päivä päivältä harhojen virtaa, ja mieltämme tenhoovat ne ilmalinnat ja kangastukset, jotka pettävät ihmisiä ympärillämme. Mutta elämä on totinen asia. Valoisina hetkinä sanomme: "Auetkoon minulle tie todellisuuteen, liika kauan olen kantanut narrinkaapua." Tahdomme oppia tuntemaan taloustieteemme ja valtiotaitomme perusteet. Oppikaamme salakirjaimien selitys, tai, jos ihmiset ja asiat ovat jonkun taivaallisen sävelteoksen katkelmia, niin perehtykäämme sen juoksutuksiin. Järkemme on pettänyt meitä, mutta on ollut täysijärkisiä, tervemielisiä ihmisiä, jotka ovat iloinneet ja nauttineet rikkaasta, sisällökkäästä olemisesta. Minkä he tietävät, sen tietävät he meidän hyväksemme. Jokaisen uuden miehen ohella tulee ilmi jokin uusi luonnonsalaisuus, eikä raamattua ole kirjoitettava loppuun, ennenkuin on syntynyt viimeinen suuri mies. Nämä miehet taltuttavat eläimellisen luonnon huumehaaveet, he saattavat meidät mieleviksi ja malttaviksi ja antavat meille uusia pyrintöperiä ja uusia voimia. Ihmisten kunnioitus valitsee nämät korkeimmalle sijalle. Siitä ovat todistuksena ne lukemattomat muistopatsaat, muotokuvat ja muistomerkit, jotka johtavat heitä mieliimme jokaisessa kaupungissa, kylässä, asunnossa ja laivassa: —
Yhä nousevat etehemme haamunsa heidän
Ylevämmät veljemme, yhtä tok' verta;
Ja he vihkivät pöydät ja vuotehet meidän
Sulolemmellä sanojensa, katseittensa.
[Käännöksessä esiytyvät runosäkeet on suomentanut maisteri O. E.Helkiö.]
Kuinka ilmaisisin ja selittäisin aatteiden ratkaisevan merkityksen, sen ihanan palveluksen, jonka tekevät meille ne, jotka istuttavat siveellisiä totuuksia ihmismieliin ja yleistajuntaan? – Elämäni ajan on minua kiusannut eräs ainainen arviointi. Kun työskentelen puutarhassani ja karsin ja hoidan omenapuutani, niin tyydyttää työskentelyni minua, ja voisin jatkaa sitä loputtomiin. Mutta silloin tuleekin mieleeni, että päivä on kulunut ja ett'en ole tehnyt muuta kuin tätä mieluisaa tyhjänpäiväistä. Matkustan Bostoniin tai New-Yorkiin ja juoksen asioillani: ne tulevat suoritetuiksi, mutta päättynyt on päiväkin. Minua kiusaa muistellessani, minkä hinnan täten olen maksanut tämmöisistä joutavuuksista. Johtuu mieleeni tarun aasinnahka, joka oli semmoinen, että ken vaan istui sillä, hänen toivonsa täyttyivät, mutta joka toivolta hävisi siitä palanen. Menen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Mitä tehnenkin, en voi siirtää silmiäni kellosta. Mutta jos ilmaantuisi siellä seuraan joku hieno ylevä sielu, joka tietäisi tuskin mitään eri ihmisistä ja puolueista, Carolinasta ja Cubasta, mutta joka voisi paljastaa lain, jota nämä kaikki erikoisasiat noudattavat, ja siten vakuuttaisi minut siitä iäisestä oikeudesta, joka tekee tyhjäksi jokaisen väärän pelaajan aikeet ja joka saattaa vararikkoon jokaisen omanvoiton pyytäjän, joku, joka antaisi minulle tunnon siitä ett'en ole riippuvainen maastani ja ympäristöstäni ja ajasta ja ihmisruumiista, niin vapahtaisi se ihminen minut; minä unohtaisin kellon, liukuisin ulkopuolelle tukalia ahdistavia suhteitani, toipuisin vammoistani, heräisin kuolemattomaksi päästessäni tuntoon iäisistä haihtumattomista omaisuuksistani. Täällä keskellämme on kamppailu ankara rikkaudesta ja köyhyydestä. Me elämme torilla, jolla on saatavissa ainoastaan rajoitettu määrä vehnää tai villaa tai maata, ja jos minulla on niitä enemmän, niin täytyy niitä jollakin toisella olla sitä vähemmän. Näyttää kuin en saisi omistaa mitään rikkomatta hyviä tapoja vastaan. Kukaan ei iloitse toisen ilosta, koko olomme on alinomaista sotajalalla olemista, alinomaista väärää sortamista. Jokainen saksilaisrotuinen lapsi on kasvatettu tahtomaan olla ensimäinen. Se on meidän järjestelmämme; ja jokainen joutuu arvostelemaan arvonsa sen mukaan, miten syvää mielipahaa, kateutta ja vihaa hän herättää kanssakilpailijoissaan. Mutta noilla uusilla aloilla, aatteitten mailla on tilaa yllin ja kyllin: siellä ei ole sortavaa oman arvon tuntoa eikä töykeätä toisten teiden sulkemista.
Ihailen suuria miehiä, millä alalla he esiintyvätkin, ihailen toiminnan miehiä ja ajatuksen miehiä, ihailen jyrhiä ja ihailen herkkiä, "Jumalan ruoskia" ja "ihmiskunnan lemmikkejä". Ihailen ensimäistä Caesaria ja Espanjan Kaarle V: ttä; Ruotsin Kaarle XII: tta, Richard Plantagenetiä ja Ranskan Bonapartea. Ylistän jokaista kelvollista miestä, virkamiestä, joka täyttää sijansa, upseeria, ministeriä, senaattoria. Ihailen hallitsijaa, joka seisoo lujasti, raudanvarmasti paikallaan, jalosyntyisenä, rikkaana, ylväänä, kaunopuheliaana, menestyvänä, lumoten kaikki alaisikseen ja valtansa ja voimansa tuiksi. Miekka ja nuija, tai mielet kuin miekka ja nuija, jouduttavat maailmojen työtä. Mutta suurempana pidän häntä, jos hän voi kieltää itsensä, ja kaikki sankarit ja sallia, että tulvii niiden sijalle järjenvalo, jonka rinnalla ja edessä yksityisoliot unohtuvat, tuo ylevänhieno, vastustamattomasti ylöspäin kohottava voima hengessämme, joka hävittää tunnon kaikesta yksityisolemisesta; voima niin suuri, että voiman omistajakin sen edessä hupenee olemasta. Silloin on hän oikea hallitsija, jos hän antaa hallitusmuodon kansalleen, silloin oikea pappi, jos hän julistaa sielujen yhdenvertaisuutta ja vapahtaa palvelijansa heidän sokeasta jumaloimisestaan, silloin oikea keisari, jos hän voi olla ilmankin valtakuntaansa.
Mutta tarkoitukseni oli ainoastaan vähän tarkemmasti määritellä paria kolmea näistä palveluksista. Luonto ei koskaan säästä opiumiaan ja lievityskeinojaan; vaan kaikkialle missä se vammaa luomiaan jollakin rumuudella tai puutteellisuudella, tuhlaa se voiteitaan haavalle, ja kärsivä kulkee iloisana läpi elämänsä, aavistamatta kurjuuttansa ja kykenemättä näkemään sitä, vaikka koko maailma jok'ikinen päivä osoittaa sitä sormellaan. Arvottomat ja vahingolliset yhteiskunnan jäsenet, joiden olemassaolo on yhteiskunnallinen mätä, pitävät poikkeuksetta itseään sorretuimpina olentoina maailmassa eivätkä ikinä toivu hämmästymästä aikalaistensa kiittämättömyyttä ja itsekkyyttä. Maapallomme paljastaa kätkettyjä voimiansa, ei ainoastaan sankareissa ja ylienkeleissä, vaan myöskin kielikelloissa ja juoruakoissa. Eiköhän ole omituista sekin, että on kätketty kaikkeen olevaan varma määränsä hitaista saamattomuutta, säilyttävää, vastustavaa voimaa, jolle kaikki muuttuminen ja herääminen on vastahakoista? Ihan riippumatta kunkin henkisistä voimista ylpeilee jokainen ihminen mielipiteestään ja on varma siitä, että hän on oikeassa. Ei ole sitä raihnaisinta isoäitiä, eikä narrimaisinta hölmöä, joka, käyttäen viimeisiä hitusia ymmärryksen ja järjen lahjojaan, ei omassa mielessään virnistelisi ja ilkkuisi toisten mielettömyyksille. Mikäli joku ihminen on erilainen kuin minä, sikäli on hän
