että ei yksikään kilpailuun lähetetyistä kappaleista ansainnut palkintoa, vaan ehdotti se kuitenkin johtokunnalle, että P. Hannikaiselle ja E. F. Jahnssonille annettaisiin kummallekin kehotukseksi 200 markkaa niistä heidän teoksistaan, jotka teatterissa oli näytelty.
III. Kolmas näytäntökausi, 1874-75
Ulkoa katsoen luulisi puheosastolla lauluosaston näytellessä olleen helpot päivät, mutta tositeossa sen jäsenillä ei sentään ollut vähemmän työtä. Silloin näet harjotettiin uusia näytelmiä, ja kun oltiin Helsingissä, saivat näyttelijät samalla yhtämittaisesti nauttia Bergbomin johtoa. Tämä oli kaikille tarpeen, mutta ymmärrettävästi enimmän nuorimmille, jotka olivat teatteriin tulleet ennen saamatta vähintäkään ohjausta esiintymistaidossa. Semmoisia vasta-alkajia olivat tätä nykyä paitse ennen mainituita, ensi näytäntökauden loppupuolella ilmoittautuneita:
Kaarlo Edvard Törmänen, 19 v., maakauppiaan poika Lohjalta; helmikuulla 1873 eronnut ruotsalaisesta normaalilyseosta ja "koetusajan kuluttua" otettu teatterin palvelukseen joulukuulla s.v.;37
Taavi Pesonen, n. 25 v., käsityöläisen poika Savonlinnasta, käynyt Kuopion koulussa; tullut laulajana oopperaan tammikuulla 1874; myöhemmin muuttanut puhenäyttämölle;
Nti Amanda Wilhelmina Hellstén, 19 v., laivanrakentajan tytär Turusta, Heurlinin koulun oppilas; tullut maaliskuulla 1874;
Juhana Aukusti Tervo (Rosenqvist), 20 v., lukkarin poika Janakkalasta, käynyt Jyväskylän alkeisopistossa ja ollut kolme vuotta koulunopettajana Hauhossa; tullut kesäkuulla 1874;
Nti Hilda Cecilia Heerman, 17 v., Selma Heermanin (rva Lundahlin) sisar (kts. ylemp. s. 3); tullut huhtikuulla 1874, mutta eronnut jo 1875;
Rva Emmy Stenberg (omaa sukua Eklöf), 23 v., nimismiehen tytär Tammelasta; tullut 1874 ja eronnut 1876.
Koska Bergbom aikoi olla koko kesän kotona Helsingissä, määrättiin että näiden näyttelijänalkujen yhdessä Böökin ja Leinon kanssa tuli jäädä pääkaupunkiin, jossa "tohtori" oli johtava heidän harjotuksiaan. Varsinaisen teatterikoulun puuttuessa saisivat he siten ainakin vähän tietoa näyttämötaiteen alkeista. Elokuun alussa nämä nuorimmat jälleen yhtyivät tovereihinsa Kuopiossa.
Pääosa seuruetta antoi tänäkin kesänä – paitse heinäkuulla – näytäntöjä maaseutukaupungeissa.
Ensimäinen olopaikka oli Hämeenlinna, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja neljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan vuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan esiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat paikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T. Hagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmä Michel Perrin Vilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin 4-näytöksinen murhenäytelmä Sven Dyringin koti 12/6 ("meni paljo paremmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin tyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin"). Tulot eivät tehneet täyttä 150 mk illalta.
Ilman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkusti Lappeenrantaan, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan. Valitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin pieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen kotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs 200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa näyttelijöille suotiin hyvitystä. "Herra M. Pöyhiä antoi", Vilho kirjoittaa, "koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja rattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo kansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli jonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea Hämeenlinnassa" (!).
Virkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueen Joensuuhun. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja ystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6 ehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri joukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät heitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis entisellään, ja Vilho todistaa: "Yleisö on niinkuin ennenkin harras, ystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja jokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä vähemmän näyttelijä." – Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön jälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja Yökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä, joissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras ja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät ja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta mieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi vähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. "Galleri nauroi usein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli valittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan." – Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi kerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja kuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia. Syynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa. Edellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan, mutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli – niinkuin huhu oli kertonut – hankittu kirjapaino, mutta huhu oli perätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty lepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaa työ, sillä päiväkirjasta, johon Vilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee että ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä olivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt kappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin ennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia. Siitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää tehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei ollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa rooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen. Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.
Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla Kuopiossa. Useimmat olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta; saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.
Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta (à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa (à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä (à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut hyvin lukea.
Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi
Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi pyysi päästä teatteriin – "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" – lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka ansaitsee tässä sijan:
"Herra C. E. Törmäselle.
Näytelmäteoksenne
Sammatissa 12 tammik. 1872.
Elias Lönnrot."
Tästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin taipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä julkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä suomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien ohjelmakappaleista.
