asuinsijan läheltä, en voi olettaa puhuvani täydellä ymmärryksellä monienkaan jumalallisten attribuuttien infiniittisyydestä. Vain infiniittisyyttä oleva mieli voi täysin käsittää olemassaolon infiniittisyyden ja toiminnan ikuisuuden.
3:4.6 (50.4) Kuolevainen ihminen ei mitenkään voi tuntea taivaallisen Isän infiniittisyyttä. Finiittinen mieli ei pysty ajattelemalla selvittämään sellaista absoluuttista totuutta tai tosiasiaa. Mutta samainen finiittinen ihminen voi tosiasiassa tuntea — konkreettisesti kokea — sellaisen infiniittisen Isän RAKKAUDEN täyden ja vähentymättömän vaikutuksen. Tällaisen rakkauden voi todellakin kokea, jos kohta onkin niin, että vaikka kokemisen laatu on rajoittamaton, sellaisen kokemuksen määrää silti rajoittaa tiukasti ihmisen hengellinen vastaanottokyky ja siihen liittyvä kyky osoittaa Isälle vastarakkautta.
3:4.7 (50.5) Finiittisen taholta infiniittisiin ominaispiirteisiin kohdistuva arvostus ylittää suuresti loogisuuden suhteen rajalliset luodun kyvyt, sillä kuolevaisesta ihmisestä on tehty Jumalan kuva — hänessä elää rahtunen infiniittisyyttä. Siksi ihmisen läheisin ja kallisarvoisin lähestymistie Jumalan luokse kulkee rakkauden kautta, sillä Jumala on rakkaus. Ja koko sellainen ainutlaatuinen suhde on kosmisen sosiologian mukainen tosiasiallinen kokemus, Luojan ja luodun välinen suhde — Isän ja lapsen molemminpuolinen kiintymys.
5. Isä hallitsee ylimpänä
3:5.1 (50.6) Pitäessään yhteyttä Havonan jälkeisiin luomistuloksiin Universaalinen Isä ei käytä infiniittistä valtaansa ja lopullista auktoriteettiaan suoraa käskytystä käyttämällä, vaan pikemminkin Poikiensa ja heidän alaisuudessaan toimivien persoonallisuuksien kautta. Ja Jumala tekee tämän kaiken omasta vapaasta tahdostaan. Jos tilanne niin vaatisi, jos jumalallinen mieli niin tahtoisi päättää, voitaisiin mitä tahansa ja kaikkea muille siirrettyä valtaa käyttää suoraan. Mutta pääsääntöisesti sellaiseen toimenpiteeseen ryhdytään, vasta kun delegoitua valtaa saanut persoonallisuus jättää täyttämättä hänelle uskotun jumalallisen luottamustehtävän. Milloin ja missä sellainen laiminlyönti tapahtuukin ja niissä rajoissa, joissa Isä on pidättänyt itselleen jumalallisen vallan ja potentiaalin, hän kyllä toimii itsenäisesti ja itse valitsemiensa valtaoikeuksien mukaisesti; ja tämä valinta tuo kaikissa tapauksissa julki eittämätöntä täydellisyyttä ja infiniittistä viisautta.
3:5.2 (51.1) Isä hallitsee Poikiensa kautta. Koko maailmankaikkeuden organisaation läpi kulkee katkeamaton, Planeettaprinsseihin päättyvä hallitsijoitten ketju, hallitsijoitten, jotka ohjaavat Isän valtavien toimipiirien evolutionaaristen sfäärien kohtaloita. Pelkkää runollisuutta eivät ole sellaiset ilmaukset kuin ”maa ja sen täyteys ovat Herran”, ”Hän syöksee kuninkaat vallasta ja hän asettaa kuninkaat valtaan.” ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa.”
3:5.3 (51.2) Ihmisten sydämessään ratkaisemien asioiden kohdalla saattaa käydä, ettei Universaalisen Isän tahto aina toteudu. Mutta kun kysymys on siitä, miten planeetan asioita ja kohtaloa hoidetaan, silloin jumalallinen suunnitelma pääsee aina voitolle, ja rakkautta ja viisautta ilmentävä ikuinen tarkoitus saavuttaa riemuvoiton.
3:5.4 (51.3) Jeesus sanoi: ”Isäni, joka antoi heidät minulle, on suurempi kaikkia, eikä kukaan pysty heitä Isäni kädestä riistämään.” Katsellessanne Jumalan kutakuinkin rajattoman luomistyön moninaisia toimia ja tarkastellessanne sen pyörryttävää suunnattomuutta saatatte horjua sen suhteen, käsitättekö hänen ensisijaisuuttaan. Mutta teidän tulisi empimättä hyväksyä se, että hän istuu vakaasti ja ikuisesti valtaistuimellaan kaiken olevaisen Paratiisikeskuksessa, sekä se, että hän on kaikkien älyllisten olentojen hyvää tahtova Isä. On vain ”yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on kaiken yllä ja kaikessa”, ”ja hän on ennen kaikkia olevaisia ja kaikki olevaiset ovat hänessä”.
3:5.5 (51.4) Elämään liittyvät epävarmuustekijät ja olemassaolon hankaluudet eivät ole millään tavoin ristiriidassa Jumalan universaalisen suvereenisuuden käsitteen kanssa. Kaikkea evolutionaarista luodun olennon elämää ympäröivät joka puolelta tietyt väistämättömyydet. Ajatelkaapa seuraavia asioita:
3:5.6 (51.5) 1. Onko rohkeus, luonteenlujuus, tavoittelemisen arvoista? Jos on, siinä tapauksessa ihminen on kasvatettava ympäristössä, joka tekee välttämättömäksi vaikeuksien kanssa kamppailemisen ja reagoinnin pettymyksiin.
3:5.7 (51.6) 2. Onko altruismi, kanssaihmistensä palveleminen, tavoiteltavaa? Jos se sitä on, silloin elämänkokemuksen on tarjottava mahdollisuudet kohdata yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta.
3:5.8 (51.7) 3. Onko toivo, luottavaisuuteen sisältyvä ylevyys, tavoiteltavaa? Jos on, niin siinä tapauksessa ihmisen olemassaoloon täytyy alati kuulua turvattomuustekijöitä ja vähän väliä ilmenevää epävarmuutta.
3:5.9 (51.8) 4. Onko usko, inhimillisen ajattelun tekemä ylväin väite, toivottavaa? Jos se sitä on, silloin ihmismielen täytyy havaita olevansa siinä kiusallisessa tilanteessa, että se tietää aina vähemmän kuin se on valmis uskomaan.
3:5.10 (51.9) 5. Onko toivottavaa totuuden rakkaus ja halukkuus kulkea minne ikinä se johdattaakin? Jos on, silloin ihmisen täytyy kasvaa maailmassa, jossa erhe on läsnä ja valheellisuus aina mahdollinen.
3:5.11 (51.10) 6. Onko ihanteellisuus, jumalallisuutta lähestyvä käsitystapa, toivottavaa? Jos on, silloin ihmisen on ponnisteltava ympäristössä, joka ilmentää vain suhteellista hyvyyttä ja kauneutta — olosuhteissa, jotka kannustavat tavoittelemaan lannistumatta sellaista, mikä on parempaa.
3:5.12 (51.11) 7. Onko uskollisuus, omistautuminen korkeimman velvollisuuden täyttämiseen, toivottavaa? Jos on, silloin ihmisen täytyy elää ympärillään mahdollisuus petturuuteen ja pakoiluun. Velvollisuudentuntoisuuden sisältämä urheus on siinä, että siihen sisältyy aina epäonnistumisen vaara.
3:5.13 (51.12) 8. Onko epäitsekkyys, itsensä unohtamisen henki, tavoiteltavaa? Jos on, silloin kuolevaisen ihmisen on välttämättä elettävä kasvotusten sellaisen minuuden kanssa, joka kärttää loputtomasti tunnustusta ja kunnianosoituksia. Ihminen ei kykenisi dynaamisesti valitsemaan jumalallista elämää, ellei olisi tätä hänen minuutensa elämää, jonka hän voi hylätä. Ihminen ei koskaan pystyisi tarttumaan pelastavaan vanhurskauteen, ellei olisi olemassa potentiaalista pahaa, joka vastakohdallaan osoittaa, miten ylevää ja erilaista on hyvä.
3:5.14 (51.13) 9. Onko mielihyvä, onnellisuuden tuottama tyydytys, tavoiteltavaa? Jos on, ihmisen tulee siinä tapauksessa elää maailmassa, jossa tuskan kokemisen vaihtoehto ja kärsimisen todennäköisyys ovat aina vaikuttavia kokemuksellisia mahdollisuuksia.
3:5.15 (52.1) Kautta maailmankaikkeuden jokaista yksikköä pidetään kokonaisuuden osana. Osan selviytyminen riippuu siitä, toimiiko se yhdessä kokonaisuutta edustavan järjestelmän ja tarkoituksen kanssa, haluaako se täydestä sydämestään ja täysimääräistä alttiutta osoittaen täyttää Isän jumalallisen tahdon. Ainoa evolutionaarinen maailma, jossa erehtymistä (epäviisaan arvioinnin mahdollisuutta) ei esiintyisi, olisi maailma, jossa ei esiinny kahlitsematonta älyä. Havonan universumissa on miljardi täydellistä maailmaa täydellisine asukkaineen, mutta kehittyvän ihmisen täytyy olla erehtyväinen, jos hänen on määrä olla vapaa. Vapaa ja kokematon äly ei mitenkään voi heti ja alusta asti olla yksinomaan viisas. Virheellisen arvioinnin (pahan) mahdollisuus muuttuu synniksi, vasta kun ihmisen tahto tietoisesti hyväksyy ja tahallaan omaksuu tarkoituksellisen moraalittoman asenteen.
3:5.16 (52.2) Totuuden, kauneuden ja hyvyyden täysi arvossapitäminen kuuluu luontaisesti jumalallisen universumin täydellisyyteen. Havonan maailmojen asukkaat eivät tarvitse suhteellisten arvotasojen
