hän lopuksi heitti henkensä. Velallinen, joka ei velkaansa maksanut, sidottiin kahleilla tykkiin, jonka päällä hänen tuli istua siksi, kunnes joku hänen tovereistaan maksoi hänen velkansa. Mutta enin kauhistutti Andreita se julma rangaistus, joka kohtasi jokaista murhamiestä. Maahan kaivettiin murhaajan läsnäollen kuoppa, johon hänet elävänä laskettiin ja hänen päälleen pantiin arkku, jossa murhattu oli, ja sitten molemmat peitettiin mullalla. Kauan vielä kuvastui Andrein mielessä tuo säälimätön rangaistustapa ja pitkät ajat kummittelikin hänen mielessään erään sellaisen kasakan haamu, jolle oli tullut osaksi tuo kova kohtalo.
Ostap ja Andrei saavuttivat pian kaikkien kasakkain suosion. Usein lähtivät he toveriensa ja välistä koko oman kyläkunnan ja naapurikyläkuntain kanssa arolle ampumaan lintuja, peuroja ja kauriita, joita siellä oli lukemattomin laumoin, tai menivät he järvien ja jokien varsille verkkoja laskemaan ja nuottaa vetämään. Rohkeudellaan ja reippaudellaan herättivät he näillä retkillä kasakkain huomion puoleensa. Tarkkaan he ampuivat maaliin, ja uivat Dnjeprin poikki vasten virran juoksua, – teko, jonka suorittaja juhlallisesti otettiin kasakkain pariin.
Mutta vanha Taras valmisti pojilleen toisellaista tointa. Häntä ei miellyttänyt tämä joutilas elämä – hänen mielensä paloi muullaisiin toimiin. Miettimistään mietiskeli hän, mitenkä hän saisi Sjetshin ryhtymään johonkin uljaaseen yritykseen, jossa kukin oikein saisi näyttää kuntoaan. Eräänä päivänä hän menikin päämiehen luo ja sanoi:
"Kuulepas, koshevoi, eikö olisi kasakkain jo aika lähteä huvittelemaan?"
"Eipä ole mihin lähteä", vastasi koshevoi, ottaen suustaan pienen piippunsa ja sylkien syrjään.
"Sopisihan lähteä vaikkapa turkkilaisia tai tatareja vastaan."
"Ei sovi lähteä turkkilaisia eikä tatareja vastaan", virkkoi koshevoi, pistäen taas piipun suuhunsa.
"Miksi ei sovi?"
"Olemme luvanneet rauhan sulttaanille."
"Mutta hän on muhamettilainen ja Jumala ja Pyhä Raamattu käskee taistella muhametteja vastaan."
"Ei, ei meillä ole siihen oikeutta. Jollemme olisi vannoneet uskomme kautta, niin ehkä se kävisi päinsä, vaan ei asiain näin ollen."
"Ettäkö meillä ei siis olisi oikeutta lähteä heitä vastaan taistelemaan? Minulla on kaksi poikaa, jotka vielä molemmat ovat nuoret. Ei ole kumpikaan vielä kertaakaan ollut sodassa, ja kumminkin sinä sanot: ei ole oikeutta, ei ole syytä kasakkain mennä."
"Kun ei sovi, niin ei sovi."
"Mutta sopiiko sitten se, että kasakat toimettomina maleksivat ja laiskuudessaan menehtyvät, tekemättä mitään hyötyä isänmaalle ja kristinuskolle? Mitä varten me sitten elämme, mitä hittoa varten? Selitä se minulle! Olet viisas mies, eikä sinua ole suotta valittu johtajaksi. Selitä, mitä varten elämme."
Päällikkö ei vastannut mitään; hän oli itsepintainen. Hetkisen vaiettuaan virkkoi hän viimein:
"Sodasta ei tule nyt mitään."
"Vai ei tule mitään", matki Taras.
"Ei tule."
"Eikö siis kannata sitä ajatellakaan?"
"Ei kannata."
"Mutta odotapas, koiranleuka, kyllä minä sinut vielä opetan!" mutisi itsekseen Bulba ja päätti kostaa päällikölle.
Tehtyään muutamien kanssa liiton, järjesti hän suuret juomingit, ja joukko päihtyneitä kasakoita riensi suoraan torille, missä seisoi pylvääseen kiinnitetty rumpu, jolla tavallisesti kutsuttiin kansa kokoon. Mutta kun he eivät löytäneet palikoita, sillä ne olivat rummuttajan huostassa, sieppasivat he käteensä halot ja alkoivat rummuttaa. Ensimäisenä ilmestyi paikalle rummuttaja, jolla ei ollut muuta kuin yksi silmä ja sekin kovin uninen.
"Kuka on uskaltanut koskea rumpuun?" huusi hän.
"Suusi kiinni! Ota palikkasi ja rummuta!" huusivat päihtyneet kasakat.
Rummuttaja veti taskustaan palikat, jotka hän oli ottanut mukaansa, hyvin tietäen, mitenkä tällaiset kohtaukset päättyvät. Rumpu pärisi ja pian ilmestyi paikalle suuria parvia kasakoita. Kaikki kokoontuivat piiriin, ja kolmannen lyönnin jälkeen ilmestyivät paikalle vanhimmatkin: koshevoi nuija kädessään arvon merkkinä, tuomari sinettikojeineen, kirjuri musteineen ja esauli sauvoineen. Koshevoi ja vanhimmat paljastivat päänsä, kumarsivat joka puolelle kasakoille, jotka seisoivat ylpeinä kädet lanteilla.
"Mitä varten tämä kokous? Mitä tahdotte, panit?" kysyi koshevoi.
Huutojen ja melun vuoksi hän ei saanut enempää sanotuksi.
"Nuija pois! Jätä heti paikalla nuija, senkin vääräleuka! Emme huoli sinusta enää!" huusivat kasakat.
Näytti siltä kuin muutamat selväpäiset olisivat tahtoneet vastustaa, mutta siitä syntyi vain nyrkkitappelu. Huuto ja hälinä kaikui kaikkialta.
Koshevoi tahtoi alussa korottaa ääntään, mutta hyvin tietäen, että tuo hurjistunut joukko voi repiä hänet kappaleiksi, katsoi hän edullisemmaksi jättää nuijansa ja kadota väkijoukkoon.
"Käskettekö meidänkin luopua arvomerkeistämme?" kysyivät tuomari, kirjuri ja esauli, aikoen laskea maahan sauvan, mustepullon ja sinetin.
"Ei, pysykää te toimissanne!" huudettiin joukosta. "Me tahdoimme vaan eroittaa virasta koshevoin, sillä hän on pelkuri, ja me tahdomme koshevoiksi oikean miehen."
"Kenenkä sitten haluatte päälliköksenne?" kysyivät vanhimmat:
"Valitkaamme Kykybenko!" huusivat muutamat.
"Emme tahdo Kykybenkoa!" melusivat toiset.
"Liian on vielä nuori, ei ole vielä maito huulilta kuivanut."
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
