muisto teistä vanhuksenEhtoota purppuroi,
Ja toivo poistaa pilveksen
Kuin kirkas aamukoi.
Sa vaivoista, kuin vanhuskin,
Jo vihdoin uupuilet.
Niin arvelen, kosk' useinkin
Käymästä taukoilet.
En moiti sua. Mieluimmin
Tok' tointais harjotat,
Ja käyt taas kahta kiivaammin
Kun käymään tarkotat.
Syksyn koivu
On syksy taasen tullunna,
Ja nurmi surkastuu.
Pois pääskykin on muuttanna,
Ja koivu kellastuu.
Sen lehdistä viel' altisna
On toiset liehumaan,
Vaan toiset vartoo, valmisna
Jo mullaks muuttumaan.
Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,
Ne puusta irroittaa.
Ei kastetta ne enään juo,
Vaan haudan maassa saa.
Ja mullaksikin muuttuen
Nuo eivät siksi jää.
Ne luontoa vaan vaihtaen
Taas henkiin heräjää.
Ma muistan, tuota tarkastain,
Myös ihmiselämää.
Noin nuoret, vanhat, rinnattain
Tääll' hetken viivähtää.
Ja lehden lailla, riemuiten,
Ne pyrkii liehumaan.
Kun syksy saapuu, riutuen,
Jo muuttaa Tuonelaan.
Näin syksyn koivu muistuttaa
Vaan katoovaisuutta;
Mut lehti mieleen johdattaa
Myös uutta eloa.
Mistä laulaisin?
Mistä laulais poika parka.
Pieni pilpattelisi?
Itsestänsä ku on arka,
Moni vielä moittisi.
Toiset on jo laulellunna
Maan ja taivaan, tähdet, kuun;
Saaret, salmet sanellunna.
Niityt, nurmet, luonnon muun.
Kyllä tiedän mistä laulan:
Simasuu on Selmalla.
Tiedän immen kenokaulan
Tyynen lammin rannalla.
Laulan sentään itsekseni,
Ettei kukaan kuulisi,
Eikä Selmaa omakseni
Toivovan mun luulisi.
Syksyn kukat ovat vaaleita
Kukka, tulehduttuasi,
Miks on pukuis haalea?
Nuorna, juuri noustuasi,
Miks' oot raukka vaalea?
Eikö luonnon varastossa
Osaksesi ollutkaan
Juhla vaippaa? Katvistossa
Loistavaks et tullutkaan.
Oisit nähnyt siskojasi
Kesäpäivän paisteessa;
Korskuvia heimojasi
Nurmivierun laiteessa!
Vaan sa ootkin syksyn lapsi
Härmähelmein kastama;
Karmotuulten armahaksi
Emintimän hoitama.
Kullalleni
Jos minä lintu olisin, niin aina suvisäällä
Yöt ja päivät lenteleisin kultain majan päällä.
Liihotellen taivahalla laulaa livertäisin,
Lemmen riemut, huolet, kaikki hälle visertäisin.
Oi sua, kullan kukkurata, oi sua silmänterää,
Sinun kaunis katsantois käy läpi sydänkerää.
Jos oot armas kultani, niin katso mua silmiin;
Minä lähden kerallasi vaikka taivaan pilviin.
Kullastain minä lauleskelen – mistä sitten muista?
Eipä laula lintunenkaan lahonneista puista.
Pikku Annin mietteet
Kanttori se selittelee
Tarkoin taivaan tähdetkin;
Maiksi niitä nimittelee,
Auringoiks ja kuiksikin.
Eiköhän ne vainen liene
Autuaitten sieluja,
Joita Luoja luokseen viene
Nauttiin taivaan riemuja.
Salli, Herra, Annisikin
Puhdasna vaan säilyä,
Että kerran taivaallakin
Kirkasna saan säihkyä.
Ilta-laulu
Sammunut on taivahalla
Lännen rusko. Rastaskin
Vaijennut on. Siiven alla
Pää jo nukkuu pääskykin.
Nukkuos myös kultani!
Suojatkoon sua Herrani.
Nurmen kukka nuokkuellen
Silmän pienen ummistaa.
Lammin laine uupuellen
Öisen hetken uinahtaa.
Nukkuos vaan kultani!
Valveilla on lempeni.
Armanani tahdon heittää
Unelmihin autuuden.
Siivillänsä sua peittää
Enkel viattomuuden.
Nukkuos vaan kultani!
Vaiti, vaiti, lauluni.
Kotimaassa
Kotimaass' on oiva olla,
Armas aikaella,
Kenpä merten tuolla puolla
Tahtois elostella?
Kotimaass' on immet sorjat,
Kainot lempiväiset.
Miesten kädet työhön norjat,
Kasvot vereväiset.
Koivu kotikankahailla
On myös herttaisempi,
Kuin on palmut muilla mailla:
Se on ujoisempi.
Täällä
