haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,Näin Aufidiota otteluun ma vaadin.
Oi, onnen sulo jumalatar sinuun
Ihastukoon ja vastustajas miekat
Tenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,
Menestys huovis olkoon!
Yhtä paljon
Kuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!
Hyvästi vaan!
Sa, kunniakas Marcius!
(Marcius menet.)
Käy, torvees soita turulla, ja kutsu
Kaupungin kaikki virkakunnat kokoon
Tajuamahan tahtoamme. Matkaan!
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
Cominion leirin läheisyydessä.
(Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)
Hengäiskää, ystävät! Kuin roomalaiset
Nyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,
Eik' arkamaista pakoa. Koht' alkaa
Uus leikki taas, sen takaan. Taistelussa
Ajoittain tuuli ystäväimme häikän
Toi korvihini. – Rooman jumalat,
Nyt voitto heille suokaa sekä meille,
Ett', otsat kirkkahina, yhtyis joukot
Ja kiitos-uhrin teille tois!
(Sanansaattaja tulee.)
Mit' uutta?
Coriolista hyökkäys Marcion
Ja Lartion päälle tehtiin; meidän väen
Varustuksiinsa väistyvän kun näin,
Niin tänne riensin.
Tottakin jos puhut,
Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?
On päälle tunnin.
Peninkulmaa tuskin
On täältä sinne; äsken rummun kuulin.
Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?
Sa tulet myöhään.
Volskilaisten lukit
Mua vainos; pari, kolme peninkulmaa
Mun täytyi väärää tehdä; muuten oisin
Jo aikaa ollut täällä.
(Marcius tulee.)
Kuka tuo on?
Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!
On Marcion leima hällä, moisna olen
Ennenkin hänet nähnyt.
Myöhästyinkö?
Ei paimen pauanteesta luikun ääntä
Niin erota kuin minä Marcion äänen
Erotan halvemmista.
Myöhästyinkö?
Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.
Vaan omasi.
Oi, annas kun sua halaan
Niin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,
Niin riemullisna kuin hääiltana,
Vahaisten vuodettani valaistessa.
Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?
Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi
Maanpakoon yhden, toisen kuolemaan,
Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli
Coriolin kuin luihun susikoiran
Hän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon
Hän höllittää.
Miss' orja, joka sanoi
Varustuksiinne teidän paenneen?
Miss' on hän? Tuo hän tänne!
Älä huoli!
Hän puhui totta. Meidän ylimykset,
Tuo rahvas – (hiis! tribuunejako heille!) —
Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat
Pahempiansa pakenivat.
Mutta
Mitenkä voiton saitte?
Onko aikaa
Nyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä
On vihollinen? Onko voitto teillä?
Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?
Tulimme tappelussa tappiolle
Ja peräydyimme hyväss' aikehessa.
Mik' asema on heillä? Millä siivell'
On ydinväki?
Eturiviss', arvaan,
On antiaatit, heidän valionsa;
Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,
Heit' ohjaa.
Kautta kaikkein taistelujen,
Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,
Yhdessä vuodatetun, valain kautta,
Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän
Ett' Aufidion ja antiaattein kanssa
Tapella saan ma; älkää viivytelkö!
Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilma
Nyt täyttäkää, mut joutuun!
Paras oisi
Nyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;
Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.
Valitse urhotyöhös
