Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен
Чтение книги онлайн.
Читать онлайн книгу Jenkkejä maailmalla I - Марк Твен страница 16
Käydessämme tänään tapaamassa amerikkalaista ylikonsuliamme panin merkille, että hänen seurapöydillään näyttivät kaikki mahdolliset seurapelit olevan edustettuina. Minun mielestäni tuo viittasi yksinäisyyden tunteeseen. Olinkin oikeassa. Hänen perheensä on ainoa amerikkalainen, mitä Tangerissa on. Kaupungissa on tosin monta ulkomaan konsulia; mutta seurustelua on vähän. Tanger on kerrassaan maailman ulkopuolella; ja mitä hyötyä olisi seurustelemisesta, kun ihmisillä ei ole tämän taivaallista, mistä keskustella? Sitä ei todellakaan ole. Jokaisen konsulin perhe sen vuoksi enimmäkseen pysyy kotonaan ja huvittelee itseään miten parhaiten taitaa. Tangerissa on yhdeksi päiväksi jos kuinka paljon mieltäkiinnittävää, mutta sen jälkeen se on ikävystyttävä vankila. Ylikonsuli on ollut täällä viisi vuotta, mutta on saanut Tangerista tarpeekseen vuosisadaksi ja lähtee pian kotiin. Hänen perheensä hyökkää postin saavuttua kirjeittensä ja sanomalehtiensä kimppuun, lukee niitä pari kolme päivää jos kuinka moneen kertaan, keskustelee niistä puhki ja poikki toiset pari kolme päivää, kunnes ne ovat aivan loppuun kuluneet ja sen jälkeen syövät, juovat ja makaavat monet päivät ja käyvät ratsastamassa samalla vanhalla tiellä ja katselevat samoja vanhoja ikävystyttäviä asioita, joita eivät kymmenetkään vuosisadat ole sanottavasti muuttaneet, eivätkä sano halaistua sanaakaan! Heillä ei sanan kirjaimellisessa merkityksessä ole mitään, mistä puhua. Amerikkalaisen sotalaivan saapuminen on heille armolahja. "Oi yksinäisyys, missä en se viehätys, jonka viisaat ovat kasvoissasi nähneet?" Tämä on täydellisin maanpako, mitä voin kuvitella. Minä täydellä todella esittäisin Yhdysvaltain hallitukselle, että kun mies tekee niin katalan rikoksen, ettei laissa ole siitä asian vaatimaa rangaistusta, niin lähettäkööt hänet Tangeriin ylikonsuliksi.
Olen hyvilläni, että olen nähnyt Tangerin, maailman toisen kaupungin ikäjärjestyksessä. Mutta luullakseni olen nyt valmis sanomaan sille jäähyväiset.
Lähdemme illalla tai huomisaamuna Gibraltariin; ja luultavasti
"Quaker City" ennen parin vuorokauden päättymistä taas lähtee matkaan.
X LUKU
Heinäkuun 4 p: nä merellä – Auringonlasku Välimerellä – Oraakkeli lausuu mielipiteen – Juhlamenoja – Kapteenin puhe – Ranska näkyvissä – Tietämätön maanasukas – Marseille – Toinen harha-askel – Eksyksissä suuressa kaupungissa – Jälleen oikealla tolalla – Ranskalaisia nähtävyyksiä.
Heinäkuun neljännen päivän vietimme "Quaker Cityllä" keskellä merta. Se oli joka suhteessa luonteenomainen Välimeren päivä – moitteettoman kaunis. Pilvetön taivas; raikas kesätuuli; säteilevä auringonpaiste, joka iloisesti loi kimallustaan karkeloiviin pikkuaaltoihin eikä vesivuoriin; allamme meri, joka oli niin ihmeteltävän sininen, niin rehevän, niin kirkkaan sininen, että se viehätyksensä lumousvoimalla voitti hitaimmankin tunteen.
Ja kauniita auringonlaskujakin on välimereläisillä – ja ne kyllä ovat suurimmassa osassa maailmaa harvinaisia. Sinä iltana, jona läksimme Gibraltarista matkaan, ui tämä jyrkkäpiirteinen kallio kermaisessa autereessa, joka oli niin värimehuista, niin vienoa, niin lumoavan epämääräistä ja uinailevaa, että oraakkelikin, tuo tyven, tuo inspireerattu, tuo ylivoimainen humpuuki, uhmasi päivällisgongongin kutsun ja jäi hartauttaan osoittamaan!
Sanoi: "Well, tuo on jotain ekstraa, vai mitä! Tuollaista ei ole siellä meidän puolessamme, vai? Nämä vaikutukset ne näyttävät johtuvan auringon tiraamisen kombinatsuunin suuremmasta fraksuunista Jubiterin periheeliumin lymfaattisten voimien kanssa. Vai mitä te arvelette?"
"Voi, menkää maata!" sanoi Dan ja meni matkoihinsa.
"Niin, yes, hyvä sitä on sanoa, että mene maata, kun saa kuulla arkumentin, johon ei voi vastata. Dan ei koskaan uskalla ryhtyä arkumentteeraamaan minun kanssani. Sen hän kyllä hyvin itsekin tietää. Mitäs te tuumaatte, Jack?"
"Kuulkaas nyt, tohtori, älkää te tulko minua rääkkäämään tuolla sanakirjalorullanne. Teenkö minä teille pahaa? Antakaa sitten te minun olla rauhassa."
"Hänkin meni matkaansa. Well, nämä junkkarit väittävät kaikki pistäneensä vanhan oraakkelin pussiin, mutta taitaapa ukko vain pitää puolensa. Mahtaako poeetta laureaattimme olla näihin tetuksuuneihin tyytyväinen?"
Runoilija vastasi barbaarisella säkeellä ja lähti kannen alle.
"Näyttää siltä, ettei hänessäkään ole kvalifikatsuunia. Well, en minä mitään odottanutkaan hänestä. En ole vielä koskaan nähnytkään runoilijaa, joka olisi mitään tiennyt. Lähtee nyt alas ja märehtii neljä riisillistä kaikkein kamalinta pötyä tuosta vanhasta kalliosta ja antaa sen jollekulle konsulille tai luotsille tai neekerille tai kelle hyvänsä, kuka vaan sattuu ensiksi tulemaan sille kohdalle, että hänen täytyy vastaanottaa. Se on niin surkeata, että jonkun pitäisi ottaa haltuunsa tuo vanha hupsu ja kaivaa hänestä pois koko runotörky. Miksei ihminen käytä järkeään semmoisiin asioihin, joilla on todellista arvoa? Gibbons ja Hippokratus ja Sarkofagus ja kaikki muut vanhat filosoohvit, eivät niille kelvanneet runoniekat – "
"Tohtori", minä sanoin, "nyt te rupeatte keksimään auktoriteetteja, nyt minunkin täytyy lähteä. Minä aina mielelläni kuuntelen, kun te puhutte, vaikka teidän sanavarastonne onkin niin runsas, kun te nimittäin filosofeerailette omalla vastuullanne; mutta kun te lennätte noin korkealle – ja tuette mielipiteitänne auktoriteeteilla, jotka ovat oman mielikuvituksenne luomia, niin minäkin alan epäillä."
Tällä tavalla tohtoria parhaiten mielisteltiin. Hän piti sitä jonkinlaisena heikkouden tunnustuksena, ettei uskallettu ruveta häntä vastaan väittelemään. Hän lakkaamatta vainosi matkustajia hämärillä mietteillä, käyttäen niitä esittäessään kieltä, jota ei kukaan ymmärtänyt, ja he kestivät tätä valikoitua kidutusta minuutin tai pari ja sitten karkasivat tiehensä. Tämänkaltainen voitto puolesta tusinasta vastustajasta, johan se riitti yhdeksi päiväksi; ja tämän jälkeen hän nyt asteli edestakaisin kannella, hymyillen kaikille säteilevänä ja suosiollisena ja niin rauhallisen, siunatun tyytyväisenä!
Mutta minä poikkean aineesta. Päivän koitossa ilmaisi kunnon tykkimme jyrinällään – kaikille niille, jotka olivat hereillä – että oli heinäkuun neljäs päivä. Mutta monikin meistä sai sen tiedon vasta myöhemmin, almanakasta. Kaikki liput vedettiin mastoihin puoltakymmentä lukuunottamatta, jotka tarvittiin laivan alaosain koristamiseksi, ja tuota pikaa laiva näytti kaikin puolin juhlalliselta. Aamun kuluessa pidettiin kokouksia ja valittiin kaikenlaisia komiteoja juhlamenoja valmistelemaan. Iltapäivällä kokoontuivat laivalla olevat peräkannelle aurinkoteltan alle; huilu, hengenahdistusta