Prinssi ja kerjäläispoika. Марк Твен

Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Prinssi ja kerjäläispoika - Марк Твен страница 9

Prinssi ja kerjäläispoika - Марк Твен

Скачать книгу

näyttää todellakin uskottavalta. Mutta eikö teillä ole mitään epäilyksiä siitä, että – että – "

      Puhujaa arvelutti, ja hän vaikeni. Hän tunsi silminnähtävästi olevansa arkaluontoisella pohjalla. Lordi Hertford seisahtui hänen eteensä, katsoi häntä kasvoihin suorin selvin silmin ja lausui —

      "Puhukaa suunne puhtaaksi – eihän täällä ole ketään kuulemassa muuta kuin minä. Epäilyksiä mistä?"

      "Minä hyvin vastahakoisesti käyn lausumaan sanat, jotka ovat mielessäni, ja te olette niin läheltä sukua hänelle, my lord. Mutta pyydän anteeksi, jos loukkaan, eikö näytä teistä kummalliselta, että mielenvikaisuus voi niin muuttaa hänen ryhtinsä ja tapansa? – eikö, että hänen ryhtinsä ja puheensa ylimalkaan ovat ruhtinaallisia vieläkin, mutta että kuitenkin on olemassa eroitus, joka erittäin esiintyy vähäpätöisissä pikkuasioissa taikka muuten, hänen tavoistansa ennen? Eikö näytä teistä ihmeelliseltä, että mielenvikaisuus voi viedä hänen muististaan hänen isänsä kasvojen piirteet? että hänen tottumuksensa ja pienet puuhansa varhaisimmasta lapsuudesta ovat hänelle epätutut? ja että samalla kun hän muistaa latinansa, kreikka ja ranska on mennyt hänen muististaan? My lord, älkää suuttuko, vaan helpottakaa mun mieleni tästä levottomuudesta ja vastaanottakaa lämpimimmät kiitokseni. Se kummastuttaa minua, kun hän sanoo, ettei hän ole mikään prinssi, ja siksi – "

      "Hiljaa, hiljaa, my lord, te lausutte valtiokavalluksen! Oletteko unohtaneet kuninkaan käskyn? Muistakaa, että olen osallinen rikokseen, jos kuuntelen teitä."

      St. John kalpeni ja kiirehti lausumaan —

      "Minä olin väärässä, tunnustan sen. Älkää pettäkö minua, suokaa minulle tämä suosio ystävällisyydestä, niin en ajattele enkä puhu tästä asiasta enään. Älkää olko kova minua kohtaan, sir, muuten olen minä mennyttä kalua."

      "Olen tyytyväinen, my lord. Älkää sitten vain loukatko toiste, ei täällä eikä muiden kuulten, ja teidän sananne ovat olevat ikäänkuin lausumatta. Mutta teidän ei ole tarvis epäillä. Hän on sisareni poika; eikö ole hänen äänensä, hänen kasvonsa piirteet, hänen koko muotonsa tutut minulle hänen lapsuudestaan saakka? Mielenvikaisuus voi vaikuttaa kaikki nuo kummalliset, ristiriitaiset teot, jotka näette hänessä, ja vielä enemmänkin. Ettekö muista, miten vanha vapaaherra Marley, tultuaan mielenvikaiseksi, unohti omain kasvojensa piirteet, jotka hän oli tuntenut kuusikymmentä vuotta, ja luuli ne olevan jonkun toisen, jopa väittäen itseänsä Maria Magdaleenankin pojaksi, ja sanoen päänsä olevan espanjalaista lasia, ja, kummallista kyllä, ei hän sallinut kenenkään siihen koskea, koska tapaturmassa joku varomaton käsi voisi sen särkeä? Antakaa epäilyksenne mennä, hyvä my lord! Tämä on todellinen prinssi – tunnen hänet hyvin – ja hän on ennen pitkää oleva teidän kuninkaanne; se on teille edullista, jos pidätte tämän seikan muistissa ja jos ajattelette sitä enemmän kuin muut."

      Hetkisen puhelun perästä vielä, jossa lordi St. John koki peitellä virhettänsä minkä voi, kiven kovaan vakuuttaen, että hänen uskonsa oli vahvasti perustunut nyttemmin sekä ettei mitkään epäilykset voineet sitä järkyttää, antoi lordi Hertford virkaveljensä mennä, istui alas pitämään vahtia ja oli yksin. Hän oli pian syventynyt mietteisiin, ja mitä enemmän hän mietti, sitä pahemmalle tuulelle tuli hän. Viimein alkoi hän mitellä lattiaa ja mumisi itsekseen —

      "Joutavia, hän on prinssi! Tahtooko kukaan koko maassa väittää, että voi löytyä kaksi, jotka eivät ole samaa verta ja sukua ja kuitenkin ovat niin ihmeellisesti toisensa näköiset? Ja jos niin olisikin, niin olisi se vielä suurempi kummuus, että sattumus sillä lailla viskaisi toisen juuri toisen paikalle. Ei, se on hulluutta, hulluutta, hulluutta!"

      Heti sen jälkeen sanoi hän —

      "Jos hän nyt olisi petturi ja sanoisi itseään prinssiksi, niin se olisi luonnollista, se olisi paikallaan. Mutta onkohan koskaan nähty petturia, joka, sittenkun häntä on sanonut prinssiksi itse kuningas, prinssiksi hovi, prinssiksi kaikki, olisi kieltänyt tämän arvonsa ja väitellyt tätä ylennystään vastaan? Ei! St. Swithin'in sielun kautta, ei! Tämä on oikea prinssi, käyneenä hulluksi!"

      SEITSEMÄS LUKU

      Tomin ensimmäiset kuninkaalliset päivälliset.

      Vähän päälle kello yhden iltapäivällä alistui Tom nurisematta määräykseen pukeutua päivälliseksi. Hän näki nyt itsensä puettuna yhtä ylpeästi kuin ennen, mutta kaikki oli toista, kaikki erilaista, kauluksesta sukkiin asti. Hän saatettiin suoraa päätä suurella komeudella tilavaan, hienoon huoneeseen, jossa pöytä oli valmiiksi katettuna yhtä varten. Sen tarvekalut olit paksua kultaa ja kaavauksilla koristetut, jotka tekivät ne arvaamattoman kalliiksi, sillä ne olit Benvenuton teosta. Huone oli puoleksi täynnään aatelisia palvelijoita. Eräs hovipappi lueskeli pöytärukouksen, ja Tom tuumasi heti ryhtyä ruokiin, sillä nälkä oli kauvan häntä kiusannut. Mutta häntä keskeytti tässä Berkeley'n kreivi, joka kiinnilti ruokaliinan hänen kaulaansa; sillä tuo tärkeä toimi Walesin prinssin ruokaliinan pitäjänä oli perinnöllinen tämän aatelisherran perheessä. Tomin juomanlaskija oli saapuvilla ja kerkesi jokaisen hänen yrityksensä edelle koettaa auttaa itseänsä viininjuonnissa. Hänen korkeutensa Walesin prinssin ruoanmaistaja oli myös siellä, valmiina käskystä maistelemaan jokaista luulonalaista ruokalajia ja, jos siksi kävi, tulemaan myrkytetyksi. Hän oli ainoastaan jonakuna koristavana lisäkaluna tähän aikaan, ja harvoin häntä kutsuttiin toimittamaan virkaansa; mutta oli ollut aikoja, eikä niin monta miespolvea sitten, jolloin ruoanmaistajan toimella oli vaaransa, ja jolloin se ei ollut niinkään haluttuna kunniavirkana. Näyttää tosiaan kummalliselta, miksi sitä ei annettu jollekin koiralle; mutta kuninkuuden keinot ja temput ovatkin jotakuinkin kierot. My lord d'Arey, Ensimmäinen Kamariherra, oli niinikään siellä, taivas ties mitä tekemässä; mutta siellä hän oli – sanalla sanoen. Lordi Ylin Kyökkiherra oli siellä ja seisoi Tomin tuolin takana, katsoen yli juhlallisuuden, jota johti lordi Suur-Muonanhankkija ja lordi Pää-Kokki, jotka seisoivat lähellä. Paitsi näitä oli Tomilla kolmesataa kahdeksankymmentä neljä palvelijaa, mutta he eivät tietysti olleet kaikki sisällä, ei edes neljättä osaa. Tom sentähden ei tietänyt, että heitä oli olemassakaan.

      Kaikki läsnäolijat olit saaneet läksyksi muistaa, että prinssi oli satunnaisesti kipeä päästään, ja että heidän tuli huolellisesti välttää kaikkea kummaksumista hänen oikuistaan. Nämä "oikut" olivat pian heidän nähtävinä, mutta ne herättivät heidän surkutteluaan ja suruaan, eikä suinkaan mitään naurua. Se oli heille kova murhe nähdä rakkahaisen prinssinsä sillä lailla iskettynä.

      Tom parka vei ruoan suuhun paraasta päästä sormillaan; mutta ei kenkään nauranut sille taikka edes näkynyt sitä hoksaavan. Hän tutkiskeli ruokaliinaansa uteliaisuudella ja syvällä hartaudella, sillä olipa se hyvin hienoa ja kaunista tekoa. Sitten sanoi hän yksinkertaisesti —

      "Ottakaa se pois, minä pyydän, etten tapaturmassa satu sitä likaamaan."

      Perinnöllinen Ruokaliinan-Säilyttäjä otti sen pois nöyryyden osoituksilla ja virkkamatta sanaakaan vastaan.

      Tom tarkasteli nyt suurella innolla nauriit ja salaatin, ja kysyi, mitä ne oikeastaan olit, ja olivatko ne syötävää, sillä se oli vielä jotenkin uutta, että oli ruvettu viljelemään näitä aineksia Englannissa eikä tuotu niitä ylellisyystavarana Hollannista.3 Hänen kysymykseensä vastattiin syvällä vakavuudella, eikä kukaan näyttänyt hämmästyneeltä. Lopetettuaan jälkiruoat, täytti hän taskunsa pähkinöillä; mutta ei kenkään näkynyt sitä huomaavan tai osoittavan hämmästystä. Mutta seuraavassa hetkessä oli hän itse hämmästynyt siitä ja näytti olevan kovin

Скачать книгу


<p>3</p>

Tämän hallituksen (Henrik VIII) loppupuoleen saakka ei viljelty salaatia, porkkanoita, nauriita tai muita syötäviä juuriaineksia Englannissa. Se vähäinen määrä, mitä nautittiin näitä kasviksia, tuotiin maahan Hollannista ja Flandersista. Kuningatar Katarina oli, kun hän halusi vähän salaatia, pakoitettu lähettämään sinne sanansaattajan asian alkain. Hume'n History of England.