Griffiths kirosi ja kantoi kassa-arkun portaille paremmin nähdäkseen. Hänen seisoessaan näin, selin vieraaseensa kumartuneena yli kassa-arkun, hänen kätensä äkkiä ampuikin käsiksi pyssyyn, joka oli asetettu portaiden vierustalle, ja samassa hän pyörähti ympäri.
"Älkääpäs liikahtako nyt", komensi hän.
Grief hymyili, kohotti kulmakarvansa kujeellisesti ja totteli. Hänen vasen kätensä oli vuoteella, oikea nojasi pöytään. Hänen revolverinsa riippui oikealla puolella näkyvissä. Mutta hän muisti sen toisen, vuoteella olevan revolverin.
"Hoh!" irvisteli Griffiths. "Kaikki te olette Salomonin-saarilla saanut hypnotisoiduiksi, ettepä minua. Nyt heitän teidät ulos aluksestani vangitsemiskäskyinenne, mutta sitä ennen on teidän tehtävä jotakin. Nostakaa ylös tuo lokikirja."
Toinen katsahti uteliaana lokikirjaan, mutta ei liikahtanut.
"Minä sanoin teille, Grief, että minä olen sairas mies; ja minä voin ampua teidät yhtä helposti kuin tapan torakan. Nostakaa ylös tuo lokikirja, sanon minä."
Sairaalta hän näyttikin; laihat kasvot vääntyivät hermostuneesti kuvastaen hänessä kiehuvaa raivoa. Grief nosti kirjan sivuun. Sen alla oli paperiarkki, jolle oli jotakin kirjoitettu.
"Lukekaa se", komensi Griffiths. "Lukekaa ääneen."
Grief totteli; mutta hänen lukiessaan alkoivat hänen vasemman kätensä sormet hyvin hitaasti ja kärsivällisesti hiipiä pieluksen alla olevaa asetta kohti.
"Willi-Vaw-aluksella Bombi Bightissä, Annan saarella, Salomoneilla", hän luki. "Tietäkööt kaikki tämän kautta, että minä täten kuittaan, saatuani täyden arvon, kaikki saatavat, mitä Harrison J. Griffiths on minulle ollut velkaa, ja on hän tänään maksanut minulle kaksitoistasataa puntaa sterlinkiä."
"Tuo kuitti kädessäni", irvisteli Griffiths, "ei teidän amiraliteetintuomionne ole sen paperin arvoinen, mille se on kirjoitettu. Kirjoittakaa alle."
"Ei siitä mitään hyvää lähde, Griffiths", sanoi Grief. "Pakonalaisena allekirjoitettu paperi ei ole lain edessä pätevä."
"Mikä teitä sitten estää kirjoittamasta?"
"Oh, eipä mikään, säästäisin vain teiltä kiusoja olemalla kirjoittamatta."
Griefin sormet olivat päässeet revolveriin asti, ja hänen puhuessaan sekä leikkiessään oikealla kädellä kynällä alkoi vasen käsi hiljaa ja huomaamattomasti vetää sitä lähemmä. Kun hänen kätensä vihdoin tarttui siihen, pitkä keskisormi liipasimella ja etusormi sylinterin ympärillä, ihmetteli hän, kuinka voisi onnistua vasemman käden pika-ammunnassa.
"Älkää minusta huoliko", ivaili Griffiths. "Muistakaa vain, että Jacobsen todistaa nähneensä minun maksavan teille rahat. Kirjoittakaa siis, kirjoittakaa täysi kuittaus ja alle David Grief ja päivämäärä."
Kannelta kuului purjenuora-pyöryköiden kolina ja reivinuorain ratina purjeita vasten. Kajuutassakin tuntui, kuinka Willi-Vaw kallistui, kääntyi tuuleen ja nousi pystyyn. David Grief yhä viivytteli. Keulasta kuului halkaisijan koukkujen kilke, pieni alus kallistui taas, ja kajuutan seinän takaa kuului veden solina.
"Joutukaa nyt, ankkuri on nostettu", huusi Griffiths.
Pyssyn suu oli suoraan Griefiä kohti ojennettuna neljän jalan päässä, kun hän päätti toimia. Pyssy heilahti Griffithsin pitäessä tasapainoa vihurin epätasaisesti heilautellessa alusta. Grief käytti sitä hyväkseen, oli kirjoittavinaan, ja samassa räjähti toimintaan kuin kissa. Samalla kuin hän kumartui alas ja lennähti eteenpäin, lensi hänen vasen kätensä pöydän alitse esiin, ja niin tarkka oli sormen painallus liipasimeen, että luoti lähti juuri revolverin suun kohotessa eteenpäin. Mutta eipä ollut hidas Griffithskään. Hänen aseensa suu tipahti kyyristyneen miehen mukaisesti, ja yht'aikaa laukesivat pyssy ja revolveri.
Grief tunsi luodin raapaisevan hartiaansa ja tiesi itse ampuneensa ohi. Hänen vauhtinsa toi hänet Griffithsin eteen, ennenkuin toista laukausta ennätettiin ampua, ja hän sulki tämän syliinsä puristaen molemmat pyssyä pitelevät kädet itseään vasten. Revolveri oli yhä hänen kädessään, ja hän ohjasi sen suun toisen vatsaa vasten. Kiukuissaan hän jo kohotti hanaa, kun kiukkunsa laantuikin ja hän hillitsi itsensä. Ulkoa kuului hänen gooma-poikiensa suuttuneita huutoja.
Kaikki kävi sekunnissa. Pysähtymättä hän kohotti Griffithsin syliinsä ja kiiti tämä mukanaan kannelle. Hän tuli häikäisevään päivänpaisteeseen. Musta mies seisoi irvistellen peräsinrattaan ääressä, ja Willi-Vaw kallistui tuulessa ja kiiti eteenpäin. Hänen Gooma-kanoottinsa oli jäämässä nopeasti jäljelle. Grief käänsi päänsä. Keskilaidalta juoksi perämies revolveri kädessä häntä kohti. Kahdella loikkauksella, sylissään yhäkin avuton Griffiths, Grief hyppäsi mereen.
Toisiinsa kietoutuneina miehet menivät veden alle; mutta Grief, nostaen polvensa nopeasti toisen rintaa vasten, irroitti syleilyn ja painoi toista alas. Molemmat jalat Griffithsin hartioilla hän potkaisi tämän vielä syvemmälle ja kohosi itse pinnalle. Tuskin oli hänen päänsä pistänyt esille vedestä, kun läiskäys veden pinnassa ja toinen jalan päässä hänen päästään ilmaisi, että Jacobsen osasi käyttää revolveria. Ei ollut aikaa ampua kolmatta laukausta, sillä täytettyään keuhkonsa ilmalla sukelsi Grief jälleen. Veden alla hän ui, kunnes näki yllään kanootin ja poreita synnyttävät melat. Kun hän nousi siihen, käänsi Willi-Vaw tuuleen.
"Washee-washee!" huusi Grief pojilleen. "Pojat, nyt pian rantaan."
Kaikessa häpeämättömyydessään hän käänsi selkänsä taistelulle ja kiiti suojaa hakemaan. Willi-Vawin täytyi ensin ottaa kapteeninsa ylös, ja siinä se menetti aikaa. Kanootti kiiti täyttä vauhtia päin rantaa, ja sen väki kaapaisi kivakasti yli sannan kohti puiden suojaa. Mutta ennenkuin he ennättivät sinne, pöllähti santa heidän edessään kolmasti. Sitten he sukelsivat viidakon kätköön.
Grief seurasi silmillään tarkasti, kuinka Willi-Vaw laski ulos väylästä ja sitten hellittäen purjeet lähti etelää kohti. Ja sen kadotessa niemen taa oli latvapurje kohotettu. Muuan hänen gooma-pojistaan, lähes viidenkymmenen ikäinen mies, jonka pinta oli täynnä hirveitä ihotautien ja tappeluiden haavoja ja arpia, katsoi häntä silmiin ja irvisti.
"Helkkari", selitti mies, "vieras kapteeni teille kiukku".
Grief nauroi ja johti joukkonsa rantaan kanootille.
Kuinka monta miljoonaa David Griefillä oli, sitä ei kukaan Salomonin-saarilla tietänyt, sillä hänen omaisuuttaan oli kaikkialla pitkin eteläistä Tyyntämerta. Samoalta Uuteen-Guineaan ja pohjoiseen päiväntasaajalle asti oli hänen plantaasejaan. Hänellä oli helmenpyyntilupia Paumotu-saarilla. Vaikka hänen nimeään ei näkynytkään, oli hän se saksalainen yhtiö, joka kävi kauppaa ranskalaisilla Marquesas-saarilla. Kauppa-asemia hänellä oli joka saariryhmällä, ja niiden väliä kulkivat hänen lukuisat laivansa. Hän omisti asemia niin kaukaisia ja pieniä, että pienimmät kuunarit ja jahdit kävivät niiden yksinäisten asiamiesten luona vain kerran vuodessa.
Sydneyssä, Castlereagh-kadun varrella, olivat hänen konttorinsa erään talon kolmannessa kerroksessa. Mutta harvoinpa hän siellä oli. Mieluimmin hän näet kierteli saarilla etsien uusia rahansijoituspaikkoja, tarkastellen ja ravistellen hereille vanhoja sekä eläen seikkailuja ja hauskuuksia tuhansissa oudoissa tilanteissa. Hän osti suuren Gavonne-höyryn hylyn pilahinnalla ja onnistui saamaan sen ylös – mahdottomana pidetty temppu, joka teki puhdasta neljännesmiljoonan. Lusiadeille hän istutti ensimmäisen
