samaan päämaaliin. Nyt laskivat kaikki kultavirrat tähän mereen, hänen miljonansa keräsivät uusia miljonia, ja Gundermann oli herra, itsevaltias hallitsija, jota pelkäsi ja totteli Parisi ja koko mailma.
Astuessaan ylös leveitä kiviportaita tunsi Saccard sydämessään kiehuvan sammumattoman vihan tätä miestä kohtaan. Oh, tuo juutalainen! Hän tunsi juutalaisia kohtaan rotuvihaa, joka usein tavataan Etelä-Ranskassa, ja hän tunsi melkein ruumiillista epämiellyttäväisyyttä ajatellessaankin joutuvansa kosketuksiin Gundermann'in kanssa. Mutta merkillisintä oli, että Saccard, joka oli sellainen kauhea, tunnoton pyöveli, kun oli kysymys rahoista, aivan unohti millainen hän itse todellisuudessa oli, niinpiankuin tuli kysymys juutalaisista, ja puhui heistä ankarasti kunniallisen miehen siveellisellä suuttumuksella, puhui, aivankuin hän itse ansaitseisi leipänsä otsansa hiessä, eikä tietäisikään mitä koronkiskonta merkitsee. Hän laati kokonaisen syytesarjan tuota kirottua rotua vastaan, jolla ei ollut enää kuningasta eikä isänmaata, vaan joka eli toisten kansakuntien kuokkavieraana, oli tunnustavinaan lait, mutta totteli itse asiassa vain omaa jumalaansa, veren, vihan ja varkauden jumalaa. Oliko kukaan nähnyt juutalaisen elävän kättensä työstä? Ei, työ turmelee, heidän uskontonsa sen melkein kieltää, pitää käyttää hyväkseen toisten työtä. Oh, ne lurjukset! Saccard'in raivo oli sitäkin ankarampi, sillä hän sielunsa syvimmässä ihaili juutalaisia, kadehti heidän suurta liikemieskykyään, heidän synnynnäistä taitavuuttaan numerojen käsittelyssä, heidän hyvää vainuaan ja onneaan, joka takaa heille menestyksen, ryhtyivätpä he mihin tahansa. "Tässä varkauspelissä eivät ristityt koskaan riitä heille, aina joutuvat he lopulta häviölle; ota juutalainen, jolla ei ole aavistustakaan kirjanpidosta, päästä hänet epäilyttävän liikeyrityksen sameaan veteen, niin saat nähdä kuinka hän ui pinnalla ja viimein kömpii maalle koko voitto selässään. Se on rodun lahja, selitys siihen, miksi se pysyy pystyssä, vaikka toiset kansakunnat tekevät häviötään." Ja vihasta kiehuen ennusti hän, että juutalaiset vielä kerran kohoavat mailman herroiksi ja keräävät haltuunsa kaiken maan rikkaudet, eikä siihen ole kauan, kun heidän sallitaan joka päivä levittää valtaansa ja kun kerran Parisi sietää Gundermann'ia, jonka ruunu on lujemmassa kuin itsensä keisarin.
Tullessaan suureen etuhuoneeseen peräytyi Saccard nähdessään vapaavälittäjäin, miesten ja naisten paljouden, kokonaisen väen vilinän. Erittäinkin tunkeilivat välittäjät saadakseen määräyksen; suurella pankkiirilla olivat omat asiamiehensä, mutta paljas vastaanottokin oli jo kunnia ja suosio ja jokainen tahtoi saavuttaa sen onnen. Vaikka odottamassa oli niin paljon väkeä, pääsi Saccard melkein heti sisään.
Gundermann'in yksityishuone oli tavattoman suuri, itse istui hän nurkassa ulommaisen akkunan ääressä yksinkertaisen mahonkisen kirjotuspöydän takana selkä päivänvaloon päin, niin että kasvot jäivät varjoon. Hän nousi ylös kello viisi, kun Parisi vielä nukkui ja kun toiset heräsivät ja alkoivat yhdeksän tienoissa juosta hänen luokseen, oli hänen päivätyönsä melkein loppuunsuoritettu. Keskellä huonetta, suuremman kirjotuspöydän ääressä, työskenteli kaksi hänen poikaansa ja vävypoika; he istuivat harvoin, vaan seisoivat tai kulkivat ympäri apulaislauman kanssa, joka alituisesti virtasi ulos ja sisään. Koko kadun vilinä ikäänkuin virtasi tämän huoneen läpi, tunkeutui hänen luokseen, joka istui siellä vaatimattomassa nurkassaan ja tuntikausia, aina aamiaiseen saakka otti vastaan lukuisia asiamiehiä likinäköisenä ja happamin ilmein ja lahjotti heille nyökkäyksen tai muutaman sanan, jos häntä halutti olla tavallista armollisempi.
Gundermann'in kasvoille ilmestyi hänen huomatessaan Saccard'in heikko, hieman ivallinen hymy.
"Ahaa, tekö, rakas ystävä. Istukaa hetkiseksi, jos teillä on jotain minulle sanottavaa. Olen heti vapaa."
Sitten näytti Gundermann kokonaan unohtavan hänet. Saccard ei muuten osottanut lainkaan kärsivällisyyttä, sillä häntä miellytti tuo välittäjäjoukko, joka tallasi toisiaan kantapäille ja tuli sisään samoin syvin kumarruksin, veti rintataskustaan saman pienen paperin, päivän kurssinoterauksen, jonka ojensi pankkiirille samoin rukoilevin ja kunnioittavin liikkein. Tuli kymmenen, tuli kaksikymmentä. Pankkiiri otti pörssilistan, katsahti siihen ja antoi sen takaisin, eikä ole mitään hänen kärsivällisyyteensä verrattavaa, jollei ehkä se täydellinen välinpitämättömyys, jota hän osotti tämän anomussateen aikana.
Nyt tuli Massias'kin puoleksi iloisin, puoleksi tuskallisin ilmein, kuin kiltti koira, joka on saanut selkäänsä. Joskus otettiin hänet vastaan niin huonosti, että hän oli pillahtaa itkuun. Mutta tänään hän oli nähtävästi väsynyt hentomielisyyteen, sillä hän osotti tavatonta itsepäisyyttä.
"Mutta katsokaahan toki, herra Gundermann, miten Mobilier on alhaalla.
Montako ostan?"
Ottamatta kurssilistaa katsoi Gundermann vihreillä silmillään tuttavallista nuorta miestä ja kysyi ankarasti:
"Kuulkaapas, ystäväni, luuletteko minusta olevan hauskaa ottaa teidät vastaan täällä?" Massias kalpeni ja vastasi:
"Luuletteko ehkä, että minusta on sen hauskempaa juosta täällä joka aamu kolmen kuukauden ajan tyhjän tähden?"
"Pysykää siis poissa!"
Vapaavälittäjä kumarsi ja poistui vaihtaen Saccard'in kanssa harmistuneen ja epätoivoisen katseen, ikäänkuin hän äkkiä olisi tullut tietämään, ettei hän koskaan ole saavuttava mitään.
Saccard ihmetteli, mitä varten Gundermann otti vastaan kaikkia noita ihmisiä. Hänellä oli selvästi huomattava eristäytymiskyky, hän vetäytyi itseensä ja ajatteli edelleen omia asioitaan; sitäpaitsi kuului hänen järjestelmäänsä luoda joka aamu silmäys markkinoihin ja vakoilla itselleen joku voitto, mikä ei koskaan ollut varsin vähäinen. Vihaisena poisti hän eräästä laskusta, jonka muuan vapaavälittäjä esitti hänelle, 80 frangia – tämä oli muuten aikonut häntä puijata juuri tuolla summalla. Sitten tuli muuan vanhain tavarain kauppias tuoden emaljoidun rasian edelliseltä vuosisadalta, jonka pankkiiri heti huomasi väärennetyksi. Sitten kaksi naista, joista vanhemmalla oli käyrä haaskalinnun nokka, ja nuorempi tumma ja hyvin kaunis, jotka tahtoivat pyytää kotiinsa katsomaan Ludvig XIV aikuista piironkia; hän kieltäytyi jyrkästi. Sitäpaitsi jalokivikauppias hohtokivineen, kaksi keksijää, englantilaisia, saksalaisia, italialaisia, kansaa kaikellaista, kaikkia kieliä puhuvia, kaikkia sukupuolia. Ja lakkaamatta asiamiehiä ja välittäjiä samoin liikkein, samalla tapaa koneellisesti ojentaen pörssilistan, samalla kun liikkeen omia apulaisia tuli yhä tiheämpään, kuta enemmän pörssiaika läheni, tuoden sähkösanomia tai papereita, jotka oli allekirjotettava.
Mutta kesken kaikkein pahinta sorinaa ja porinaa kuului lasten leikkirummun ääni, ovi lennähti auki ja pieni 5 – 6-vuotias poikanen ratsasti sisään keppihevosella; ja hänen kintereillään tuli kaksi pikku tyttöä, toinen 3 ja toinen 8 vuoden vanha, jotka kiipesivät isoisän nojatuoliin, kiskoivat häntä käsistä ja riippuivat hänen kaulassaan. Hän antoi heidän hujuta ja suuteli heitä oikean juutalaisen perherakkauden tapaan suvun nuorimpia jäseniä kohtaan, mikä on heidän vahvimpia puoliaan.
Äkkiä näytti hän muistavan Saccard'in.
"Ah, rakas ystävä, suokaa anteeksi, näettehän, ettei minulla ole ainoatakaan vapaata hetkeä. Olkaa hyvä ja sanokaa asianne."
Ja hän oli juuri ryhtymäisillään kuuntelemaan, mitä Saccard'illa oli sanottavaa, kun muuan apulainen, joka oli saattanut sisään pitkän, vaalean herran, kuiskasi jonkun nimen hänen korvaansa. Hän nousi heti, vaikka kiirehtimättä, ja siirtyi neuvottelemaan herran kanssa ulommaksi erään ikkunan ääreen, kun taas toinen hänen pojistaan otti vastaan välittäjiä ja liiketuttavia hänen sijastaan.
Huolimatta kiukustaan alkoi Saccard tuntea jonkunlaista kunnioitusta Gundermann'ia
