maksa vaivaa ryhtyä mihinkään… Mutta kun on kerran tullut aletuksi, niin pitäähän sitä jatkaa. Ja onhan minulla tukevat jalat juoksennella, toivoakseni kaikki sentään menee hyvin."
Ja sen sanottuaan juoksi hän nauraen tiehensä. Hänen väitettiin olevan erään erotetun virkamiehen poika Lyon'ista, ja itse oli hän, isän karattua maasta, ryhtynyt pörssikeinotteluun ja keskeyttänyt lainopilliset opintonsa.
Saccard ja Jantrou palasivat hitaasti rue Brogniart'ille, ja siellä seisoi vielä vapaaherrattaren vaunu, mutta akkunat oli vedetty ylös, salaperäinen vaunu näytti tyhjältä. Kuski istui liikkumattomampana kuin ennen ja odotti, mikä odotus väliin kesti siksi, kunnes viimeinen kurssinoteraus oli julkinaulattu.
"Hän on harmillinen sikiö", sanoi Saccard purevalla äänellä. "Minä ymmärrän vanhaa paronia."
Jantrou hymyili tarkotuksellista hymyä.
"Oh, paroni on varmaan jo aikoja sitten saanut tarpeensa hänestä. Ukko lienee muuten varsin saita. No, kai te tiedätte, kenen rakastajattarena hän nykyään on, voidakseen maksaa laskunsa, joihin hänen pelivoittonsa ei koskaan riitä?"
"En tiedä."
"Delcambren."
"Delcambren, yliprokuraattorin? Tuon pitkän, kuivan, keltaihoisen, jäykän miehen? Tulevan ministerin! Olisipa, hitto soikoon, hauskaa nähdä heidät yhdessä!"
Ja he erosivat sangen iloisina puristaen tukevasti toistensa kättä. Jantrou muistutti Saccard'ille, että hän ottaa vapauden saapua joku päivä hänen luokseen.
Pörssin kuohuva, pauhaava laine tempasi taas mukaansa Saccard'in hänen yksin jäätyään. Hänen katseensa suuntautui eroamattomasti korkeihin portaihin, joilla mustat hännystakit taukoamatta liikkuivat auringonpaisteessa. Sitten vaelsi hänen katseensa pilarikäytävään, missä musta ihmisjoukko kuhisi, ja missä siellä täällä näkyi iloisempia kasvoja. Vasemmalla, missä joukko pankkiireja vertaili vekselikursseja tai teki kauppaa englantilaisilla vekseleillä, oli hiukan rauhallisempaa, vaikka ihmisvirta keskeytymättä tunkeutui joukon läpi sähkösanomatoimistoon. Sivuhuoneissakin oli väkeä tungokseen saakka, joka tyrkki toisiaan sinne tänne ja rautatankojen tukemien pilarien välissä seisoi herroja nojallaan, aivankuin olisivat olleet kotonaan. Koko pörssirakennus vapisi, hehkui ja tutisi kuin höyrykone täydessä vauhdissaan. Äkkiä huomasi hän taas Massias'en, joka syöksyi alas portaita, hyppäsi erääseen vaunuun ja ajoi pois täyttä neliä.
Itsetiedottomasti puristi Saccard kätensä nyrkkiin, riistäytyi väkivalloin irti tästä näystä ja kääntyi Buschin asunnolle päin. Hän muisti venäläisen kirjeen, joka oli käännettävä. Mutta juuri kun hän oli aikeissa astua sisään, tervehti häntä muuan nuori herra, joka seisoi paperikauppiaan puodin ääressä; hän tunsi Gustave Sédille'n, silkkitehtailijan pojan, jolle hänen isänsä oli hankkinut paikan Mazaud'in luona, jotta hän saisi tilaisuuden tutustua pörssikoneistoon. Hän hymyili isällisesti nuorelle hienolle miehelle; hän ymmärsi varsin hyvin, miksi hän piti vahtia siinä. Conin'in paperikauppa välitti muistikirjoja koko pörssille, siitä saakka kun pikku rouva Conin oli alkanut auttaa miestään, paksua Conin'ia, jota ei koskaan näkynyt, sillä hän pysyttelihe puotikamarissa ja katsasti työtä, kun taas vaimo aina oli liikkeellä, joko myymässä tiskin takana tai asioilla kaupungilla. Rouva oli vaaleaverikkö, ruusuposkinen, pikku karitsa, jolla oli vaalea, silkinpehmeä tukka, miellyttävä ja aina hyvätuulinen. Hän piti paljon miehestään, väitettiin, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä osottamasta myötätuntoaan, kun joku pörssiherroista sattui hänen makuunsa, vaikk'eivät rahat häntä houkutelleet, eikä hän koskaan suonut ihailijoilleen muuta kuin yhden kohtauksen, mikäli puhuttiin. Suosikit ymmärsivät joka tapauksessa pitää kielensä kurissa ja olla kiitollisia, sillä hän oli edelleen ihailtu, eikä hänestä koskaan kuultu pahaa sanaa. Ja paperikauppa menestyi hyvin, se oli onnen suosima paikka. Kulkiessaan ohitse huomasi Saccard rouva Conin'in, joka hymyili Gustave'lle ikkunan läpi. Sellainen sievä karitsa! Hänen paljas näkemisensäkin oli kuin hyväily. – Hän meni ylös.
Viisitoista vuotta oli Busch asunut aivan katon rajassa, viidennessä kerroksessa, jossa hänellä oli pieni kortteeri, kaksi huonetta ja keittiö. Hän oli syntynyt Nancy'ssä saksalaisista vanhemmista ja oli heti muutettuaan syntymäkaupungistaan asettunut tänne. Hän oli vähitellen laajentanut liikettään tarvitsematta silti koskaan suurempaa huoneustoa. Veljelleen Sigismondille oli hän luovuttanut kadunpuoleisen huoneen, itse tyytyi hän pihanpuoleiseen pikku kamariin, missä asiakirjoja ja kaikellaisia paperikasoja oli siinä määrin, että hädintuskin jäi sijaa yhdelle ainoalle tuolille kirjotuspöydän vieressä. Hänen tärkeimpiä liikeasioitaan oli kurssissa laskeutuneitten arvopaperien kauppa; hän osti niitä, oli "märkien jalkojen" ja vararikkoutuneitten välikätenä, vararikkoutuneitten, joilla oli lopputilissään aukkoja täytettävänä; senvuoksi seurasi hän tarkkaan kurssia, osti välistä suoraan, mutta piti enimmän arvopapereista, joita tultiin tarjoamaan hänelle kotonaan. Mutta paitsi koronkiskomista ja laajaa jalokivien salakauppaa, osti hän myös velkakirjoja. Sellaiset paperit täyttivät hänen konttorinsa, niin että seinät olivat haleta; niitä hän vaaniskeli kaikkialla Parisissa ja niitten vuoksi oli hänellä tuttavia kaikissa yhteiskuntapiireissä. Niinpiankuin hän kuuli puhuttavan vararikosta, ryöpsähti hän esille, kierteli pesänselvittäjien ympärillä ja osti lopulta kaikki, mistä ei voitu saada välitöntä hyötyä. Hän vartioi notariotoimistoja, oli aina läsnä mutkikkaissa perintöjutuissa ja velka-asioita käsiteltäessä. Hän ilmotti itse lehdissä, houkutteli luokseen kärsimättömiä velkojia, jotka mieluummin nostivat muutamia markkoja vähemmän heti paikalla, kuin ryhtyivät haastattamaan velkojiaan oikeuteen. Tietymättömiin joutuneitten ja maksukyvyttömien velkojien joukossa täytyi hänen kumminkin tehdä valintansa, ettei joutuisi liiaksi hukkaamaan ponnistuksiaan. Hänen periaatteensa oli, että jokainen saatava, toivottominkin, voi saada takasin arvonsa, ja hänellä oli joukko ihmeellisesti luokiteltuja henkilöuutisia nimilappuineen, joita hän lueskeli silloin tällöin virkistääkseen muistiaan. Mutta maksukyvyttömien joukosta seurasi hän huomaavimmin niitä, joilla hänen käsityksensä mukaan oli mahdollisuuksia päästä taas jaloilleen. Tutkimustensa kautta riisui hän ihmiset aivan paljaiksi, tunkeutui perhesalaisuuksiin, piti kirjaa rikkaista sukulaisista, elinehdoista, ja ennen kaikkea uusista toimista, jotka tekivät hänelle mahdolliseksi päästä käsiksi asianomaisen palkkaan. Välistä salli hän jonkun olla häiritsemättä vuosikausia hyökätäkseen sitten hänen kimppuunsa myötäkäymisen hetkellä. Vielä enemmän kiinnittivät hänen mieltään tietymättömiin kadonneet velkojat. Hän teki alituisia tutkimuksia, tutkisteli osotekilpiä ja ilmotuksia, vainusi osotteita kuin metsäkoira saalista. Ja saatuaan heidät käsiinsä, imi hän heistä viimeisenkin veripisaran, otti 100 frangia siitä, mistä hän itse oli maksanut 50 centimea, vetäen syyksi sen vaaran, jonka alaiseksi hän oli antautunut. Kenen hän kerran sai kiinni, tämän pani hän maksamaan niitten edestä, jotka olivat livahtaneet hänen sormiensa lomitse.
Tässä velallisten jahdissa oli rouva Méchain Buschin tärkeimpänä apulaisena; hänhän oli kiinteimistön omistaja, hänellä oli jossain syrjäkaupungilla pahanpäiväisiä kortteereita, joissa nälistyneet raukat kieriskelivät liassa, ja joista hän säälimättä lakasi ulos vuokraajat likoineen, kun nämä laiminlöivät kuukausimaksunsa. Kaikki, mitä hän ansaitsi, nieli hänen onneton intohimonsa pörssipeliin. Hänkin nuuski kaikissa taloudellisissa onnettomuuksissa, vararikoissa ja tulipaloissa, missä aina pääsi varastamaan sulaneita koristuksia. Kun Busch antoi hänelle tehtäväksi hankkia tietoja tai nuuskia esille joku velkamies, pani hän välistä likoon omiakin varojaan, asianharrastuksesta. Hän väitti olevansa leski, mutta kukaan ei ollut tuntenut hänen miestään. Kukaan ei tiennyt mistä hän oli, ja hän tuntui aina olleen viidenkymmenen vuoden vanha, tuo ihmeellisen paksu ämmä, jolla oli hento lapsenääni.
Heti kun rouva Méchain oli istuutunut ainoaan tuoliin, oli huone täynnä, aivankuin tuo tavaton lihamöhkäle olisi muurannut
