Émile eli Kasvatuksesta. Жан-Жак Руссо
Чтение книги онлайн.
Читать онлайн книгу Émile eli Kasvatuksesta - Жан-Жак Руссо страница 21
Miten voisinkaan kuvitella että tällainen lapsi, jota hallitsee viha ja raatelevat mitä ärtyisimmät mielenliikutukset, koskaan voisi olla onnellinen! Onnellinen, sellainen lapsi! Se on hirmuvaltias, se on samalla halpamielisin orja ja mitä kurjin luontokappale, olen nähnyt tällä tavoin kasvatettuja lapsia, jotka vaativat että muudan talo oli syöstävä kumoon olkapään nykäyksellä, että niille oli annettava kellotapulin huipussa sijaitseva kukko, että oli pysäytettävä marssiva rykmentti, jotta ne olisivat kuulleet kauemmin rummun pärinää; nämä lapset päästivät ilmoille korvia viilteleviä huutoja, kuuntelematta kenenkään järkeviä huomautuksia, niin pian kuin huomasivat ettei niiden tahtoa noudatettu. Kaikki panivat turhaan parastaan tehdäkseen niille mieliksi; koska ne siihen asti helposti olivat saaneet mielihalunsa tyydytetyiksi, nämä kiihtymistään kiihtyivät niin että ne itsepäisesti tahtoivat saada vallan mahdottomia seikkoja ja luulivat kaikkialla löytävänsä ristiriitaisuutta, esteitä, tuskaa ja surua. Ollen aina toraisia, itsepäisiä ja täynnä kiukkua ne päivät pitkät parkuivat ja valittivat. Olivatko nämä onnellisia olentoja? Heikkous yhtyneenä vallanhimoon tuottaa vaan mielettömyyttä ja kurjuutta. Kahdesta hemmotellusta lapsesta toinen piiskaa pöytää, toinen ruoskittaa merta; ne saavat kyllä kauan piiskata ja ruoskittaa ennenkuin elävät tyytyväisinä.
Kun tällaiset vallanhimoiset ja hirmuvaltaiset taipumukset saattavat ne jo lapsuudesta alkaen onnettomiksi, niin miten onkaan laita, kun ne varttuvat ja kun niiden suhteet toisiin ihmisiin alkavat laajeta ja lisääntyä? Miten suuri tuleekaan olemaan niiden hämmästys kun ne, tottuneina näkemään kaiken taipuvan niiden tahdon edessä, astuessaan elämään huomaavat että kaikki heitä vastustaa ja että heidät musertaa tuon maailman paino, jota luulivat voivansa mielin määrin panna liikkumaan! Heidän röyhkeä tapansa ja poikamainen itserakkautensa tuottavat heille pelkkiä nöyryytyksiä, ylenkatsetta ja ivaa; solvauksia satelee kaikkialla heidän ylitsensä; säälimättömät kokemukset opettavat heille pian, etteivät tunne tilaansa eivätkä voimiansa; kun eivät voi kaikkea, eivät luule voivansa mitään aikaansaada: niin monet odottamattomat esteet lamauttavat heidät, niin runsas ylenkatse riistää heiltä itseluottamuksen; he tulevat pelkureiksi, arkamielisiksi, mateleviksi ja vajoovat sitä syvemmälle, kuta korkeammalle luulivat kohoavansa.
Palatkaamme perussääntöömme. Luonnon tarkoitus lasten suhteen on se, että niitä rakastettaisiin ja autettaisiin, eikä suinkaan, että niitä toteltaisiin ja pelättäisiin. Onko luonto antanut niille kunnioitusta herättävän ulkonäön, ankaran katseen, karkean ja uhkaavan äänen, joiden pitäisi meissä herättää pelkoa? Käsitän, että jalopeuran kiljunta pelästyttää eläimiä ja että ne vapisevat nähdessään sen hirvittävän pään. Mutta jos tahtoo nähdä inhottavan, vastenmielisen ja naurettavan näyn, niin tulee katsella virkamiesjoukkoa, joka johtaja etunenässä, juhlapukuisena kumartuu kapaloidun pienokaisen edessä, pitäen sille mitä koreimpia ja korkeaolentoisimpia puheita, joihin se osaa vastata ainoastaan parkumalla ja kuolaamalla.
Jos tarkastaa lapsuutta sellaisenaan, onko maailmassa heikompaa, onnettomampaa ja ympäristönsä mielivallalle alttiimpaa, sääliä, hoitoa ja suojelusta tarvitsevampaa olentoa kuin lapsi? Näyttäähän siltä kuin sen kasvot olisivat niin lempeät ja sen ulkonäkö niin liikuttava vaan sen vuoksi, että kaikki jotka sitä lähestyvät säälisivät sen heikkoutta ja rientäisivät sitä auttamaan. Onko siis mitään vastenmielisempää ja luonnottomampaa kuin nähdä omavaltaisen ja itsepäisen lapsen komentelevan koko ympäristöänsä ja häpeämättä puhuttelevan kuin herra ainakin niitä henkilöitä, joiden vaan tarvitsisi hylätä se, jotta se menehtyisi?
Toiselta puolen taas ei voi olla huomaamatta että alkuiän heikkous kietoo lapsia niin monella tavalla, että olisi raakamaista enentää tätä pakkotilaa oikkujemme kautta, riistämällä niiltä suuresti rajoitettua vapautta, jota voivat niin vähän väärinkäyttää ja jonka riistäminen niin vähän hyödyttää niitä ja meitä. Vaikka ei ole mitään naurettavampaa kuin ylpeä lapsi, ei myöskään ole mitään, joka ansaitsisi enempää sääliä, kuin arka ja pelokas lapsi. Aikaahan järkisyyden iästä yhteiskunnallinen orjuus, miksi siis tahdottaisiin että ennen sitä vallitsisi yksityiselämän orjuus? Antakaamme ainakin yhden elämän kohdan olla vapaa tästä ikeestä, joka ei ole luonnon tuottama ja myöntäkäämme lapsuudelle luonnollisen vapauden harjottaminen, joka ainakin joksikin ajaksi poistaa orjuudesta aiheutuvat paheet. Tulkoot siis nuo ankarat kasvattajat sekä lastensa orjuuttamat isät ja tuokoot esiin erikantaiset ajattelemattomat mielipiteensä, mutta oppikoot, ennenkuin ylistävät omaa kasvatustapaansa, ensin tuntemaan luonnon kasvatustavan.
Palaan käytäntöön. Olen jo sanonut, ettei lapsellenne saa antaa mitään sen tähden, että se sitä pyytää, vaan sen vuoksi, että se sitä tarvitsee,31 ja ettei saa tehdä sille mitään tottelevaisuudesta, vaan välttämättömyyden vaatimuksesta. Siis sanat totella ja käskeä karkotetaan sen sanakirjasta, ja vielä suuremmalla syyllä sanat velvollisuus ja sitouminen; mutta sanat voima, välttämättömyys, heikkous ja pakko saavat siinä huomattavan paikan. Ennen järkisyyden ikää emme saata muodostaa itsellemme mitään oikeata käsitystä "siveellisistä olennoista" ja "yhteiskunnallisista suhteista". Tulee siis niin paljo kuin mahdollista välttää sellaisten sanojen käyttämistä, jotka ilmaisevat näitä käsitteitä, jotta ei lapsi ensin yhdistäisi noihin sanoihin väärää käsitystä, josta ei osata tai ei voida sitä myöhemmin vapauttaa. Ensimäinen väärä käsitys, joka juurtuu lapsen päähän, on siinä erehdyksen ja paheen siemen; tätä ensi askelta tulee ennen kaikkea pitää silmällä. Menetelkää niin että kaikki sen käsitteet, niin kauvan kuin ainoastaan havainnolliset esineet sen huomiota kiinnittävät, pysähtyvät aistimuksiin; menetelkää niin, että se näkee joka taholta itseään ympäröivän ainoastaan fyysillisen maailman. Muuten voitte olla varma siitä, ettei se teitä ollenkaan kuuntele tai että se on muodostava itselleen sen siveellisen maailman suhteen, josta sille puhutte, sekavia käsitteitä, joita ette koskaan saa poistetuksi.
Järkisyiden esilletuominen lapsille oli Locken pääohje; sitä meidän päivinämme enimmin kannatetaan. Sen tuottamat tulokset kuitenkin mielestäni sangen vähän ovat omiaan sitä puolustamaan, enkä puolestani tunne mitään typerämpää kuin ne lapset, joille on liiaksi puhuttu järkeä. Kaikista inhimillistä kyvyistä järki, joka niin sanoakseni on kaikkien muiden sielunkykyjen yhteinen tulos, kehittyy vaikeimmin ja hitaimmin ja sitä tahdotaan käyttää noiden muiden kykyjen kehittämiseksi! Hyvän kasvatuksen pääpyrkimys on luoda järjellinen ihminen; ja nyt väitetään, että järjen avulla lapsi on kasvatettava! Tämä on lopusta alkamista, tämä on työn käyttämistä välikappaleena. Jos lapset ymmärtäisivät sitä, mikä on järkevää, eivät ne kaipaisi kasvatusta. Mutta jos niille alkaen niiden hennosta iästä puhutaan kieltä, jota ne eivät ymmärrä, ne oppivat tyytymään tyhjiin sanoihin, arvostelemaan kaikkea, mitä niille sanotaan, luulemaan itseään yhtä viisaiksi kuin opettajansa, tulemaan väitteleviksi ja itsepäisiksi; ja kaiken, minkä luulee saavansa ne tekemään järkevien vaikuttimien nojalla, saakin ne tekemään ainoastaan herättämällä niissä mielihalua, pelkoa tai itserakkautta, mitkä keinot käyvät vallan välttämättömiksi.
Seuraavaan kaavaan saattaa supistua melkein jokainen siveellinen opetus, jota annetaan ja jota voidaan antaa lapsille:
Opettaja.
31
Tulee huomata, että kuten mielipaha samoin joskus mielihyväkin usein on välttämätön. On siis oikeastaan yksi ainoa lasten haluama seikka, jota ei koskaan pidä tyydyttää, nimittäin se, että ne saavat toiset tottelemaan itseään. Siitä seuraa, että joka kerta kun ne jotakin pyytävät tulee etupäässä kiinnittää huomiotaan niiden pyynnön vaikuttimeen. Myöntäkää niille, mikäli mahdollista, kaikki, mikä voi tuottaa niille todellista mielihyvää, kieltäkää niiltä aina se, mitä ne pyytävät pelkästä oikullisuudesta tai halusta harjottaa itsevaltaisuutta.