Sinä ja sinun poikasi olette myöskin ihmisiä!
ORVOKKI (tulee oikealta levottomana Oraan mahdollisesta tulosta). Suska tulee kohta. Minä pyysin häntä käymään sisään keittiön puolelta tädin kamariin. (On järjestävinään vuodettaan ja venyttelee kuin olisi väsynyt.)
ANNA (nousee tuskaisena ja levottomana). Minä en voi häntä nyt tavata. Kysy sinä minun puolestani. Minä teen sitten mitä ikinä tahdot! (Menee kiireesti ovelle.) Hyvää yötä! (Poistuu.)
MARIA. Hyvää yötä, Anna! (Orvokille.) Mene sinä vain nukkumaan. Korjaa kuitenkin työt ensin pois. Jätän tähän kaapin avaimet sitä varten. (Laskee avaimet pöydälle ja katsoo Orvokkiin.) Tulehan tänne vähän. (Orvokki tulee.) Minä olen tahtonut olla sinulle kuin äiti. Eikä se ole ollut vaikeata, sillä minä pidän sinusta. Sano, pidätkö sinä minusta niinkuin äidistä?
ORVOKKI. Enhän minä voi tietää, kun en edes tunne ketään, jolla olisi oikea äiti.
MARIA (huokaa). Minulla oli oikea äiti.
ORVOKKI. Sittenhän täti tietää itse.
MARIA. Niin, minä tunnen oman voimattomuuteni, näen päivä päivältä sinun luisuvan käsistäni enkä voi auttaa sinua. Sinä et luota minuun. Sano nyt suoraan: oliko Oras täällä äsken?
ORVOKKI (pakollisesti). Hän vain antoi minulle kuvan.
MARIA. En minä paheksu sinun tuttavuuttasi hänen kanssaan. Siinä ei saisi vaan olla mitään salakähmäistä. (Katsoo kelloaan.) Kas, kuinka kello on paljon. Kuule, mene sanomaan Suskalle, ettei hänen tarvitse tulla enää tänä iltana. (Orvokki aikoo mennä.) Taikka – älähän mene! Hän kenties on jo odottamassa minua keittiön puolella. Minä olen myöskin hyvin väsynyt. Hyvää yötä! (Menee.)
ORVOKKI (kävelee hetken mietteissään ja heittää sitten niskojaan). Hassutuksia! (Sulkee sisälle vievän oven ja samoin eteisen ovet. Kuuntelee, menee akkunalle, avaa sen hiljaa ja katsoo ulos.) Oras! (Kuuntelee.) Oras! – Hiss – hiljaa – hiljaa! Täti ei ole vielä nukkunut. Älä tule, älä, älä, kuuletkos! (Sulkee akkunan ja kuuntelee pelokkaana, menee sitten verhojen taakse. Sieltä kuuluu lautojen rapinaa ja puhetta.) Älä tule vielä, sanoinhan minä, ettei täti vielä nuku. Oras kulta, mene pois! (Tulevat verhojen takaa.)
ORAS. Kas nyt, kuinka västäräkki on arka! Ovatko nyt kaikki kanat orrella ja kopin ovet lukossa? (Koettelee ovia.)
ORVOKKI (itku kurkussa). Kukko kiekuu!
ORAS. Opetankos minä sinua kiekumaan? (Pyörähyttää häntä ja singahuttaa kädestä toiselle puolelle huonetta.)
ORVOKKI (typertyneenä). Onko tämä rakkautta? Käteni on aivan sijoiltaan! (Kannattelee kättään.) Sinä olet häijy, ryöväri, ilkeä! Sinä, sinä peto! Mene pois täältä, muuten minä huudan!
ORAS. Ja sinä villikissa. (Ottaa kiinni.) Sinä et huuda, minä tukin sinun suusi. (Suutelee häntä vallattomasti, väkisin.)
ORVOKKI (puree hänen käteensä ja pääsee irti). Sinä kaiken maailman kollikissa! Kättäni särkee. (Itkee ja polkee jalkaa.) Mene matkoihisi täältä! Susi sinusta pitäköön! Sinä vielä tapat minut!
ORAS. Hiljempaa… minä vedän kynteni käpäliin. Sinä olet niin, niin ärsyttävä! Tekikö kipeää? Sehän oli vain kiekkoa. Sillä tavalla minä heittelin pikku poikia kansakoulussa. Voi pilaa! (Lähenee varovasti.) Sili pikkasta!
ORVOKKI. Älä tule! Istu tuohon tuolille! (Seisoo loitommalla ja odottaa, kunnes Oras on hetken istunut tuolilla.)
ORAS. No, etkö näe, että minä istun?
ORVOKKI (ottaa avaimet pöydältä ja avaa kaapin yläosan. Penkoo siellä seisten tuolilla). Nyt minä suljen kaikki ovet ja sinä saat mennä pois.
ORAS (on tähystellyt kaappiin). Mikä lipas tuo on? Se on koko soma.
ORVOKKI. Meidän kassakirstumme.
ORAS. Älä hiivatissa, onko siellä paljon rahaa?
ORVOKKI. Täti sai tänään tuhat markkaa eikä ennättänyt viemään sitä pankkiin. Tädillä on rikkaita ja ylhäisiä tuttavia. Niitä käy täällä usein. Näin ne panevat päänsä kallelleen ja sanovat: – Suurenmoista. Te uhraatte itsenne näiden lapsiparkojen vuoksi!
ORAS. Ehkä hänelläkin on ollut joku mukula.
ORVOKKI. Hyi sinua! Maria täti on hieno ja hyvä ihminen. Ja hänen elämänsä on kirkas kuin peili.
ORAS. Ja suora kuin nuora, jossa roikkuu lapsia kuin onkikaloja riipissä. Ja ne sätkii ja potkii – niinkuin sinäkin.
ORVOKKI (astuu tuolilta lattialle ja painaa käden suulleen). Minua niin naurattaa!
ORAS (tähystellen yhä hyllylle). Mikä sinua niin naurattaa?
ORVOKKI. Se, että Maria täti tahtoo olla oikea äiti, ei ole huomaavinaan minun pahaa sisuani. On niin hyvä, että oikein kiukuttaa!
ORAS. Jos olisi paha, olisit sinä vielä pahempi.
ORVOKKI (istuvat sohvaan). Minun on ikävä! Täällä kuolee! Minä tahtoisin käyttää väliin kynsiäni, tehdä jotakin oikein häijyä, raapia, purra, karata!
ORAS. Se on kaikkien lastenkotolaisten tautia. Tiedätkös mitä minä tein, kun se tauti tuppasi tulemaan?
ORVOKKI. Sinä livistit ja jouduit kiikkiin.
ORAS (aikoo polttaa, mutta Orvokki estää). En minä niin tuhma ollut. Minä sepitin rosvojuttuja, keksin pöyristyttäviä kohtauksia, kuinka rosvot uhrejaan kiusasivat. Koulussa sain pojilta viisikymmentä penniä jutusta. Jos se oli liian lyhyt, sain selkääni, jos se oli pitkä ja ikävä, rupesivat pojat ulvomaan.
ORVOKKI. Nyt niinä suljen kaapin ja sitten sinä saat mennä.
ORAS (ottaa Orvokilta avaimet). Katsotaan ensin, minkä verran tuossa lippaassa on rahaa!
ORVOKKI. Ei, antaa olla, mitä me rahoista, onhan meillä hauskaa ilmankin. Minä olen niin irti maasta, etten välitä mistään. Teen mitä tahdon, menen minne lystää. Sinun kanssasi vaikka erämaahan!
ORAS (huokaa). Ei minuakaan kukaan sido. Ei ole tietoa tälläkään kertaa, missä huomenna olen. Ei ole penniä taskussa eikä kattoa pääni päällä.
ORVOKKI. Sinullahan on niin hirveän paha sisu. Et tule toimeen kenenkään kanssa.
ORAS. Annas, jos me karkaisimme, noin vain vähäksi aikaa. Me kulkisimme metsiä kahdenkesken. Nyt on vielä lämmin ja minä tunnen täällä kaikki metsät. (Pyörittää Orvokkia ja nypistelee hänen pukuaan. Tanssivat valssia.) Kun kyllästyisimme, tulisimme kaupunkiin takaisin, ostaisimme sinulle kauniin puvun ja menisimme Heijaan tanssimaan.
ORVOKKI. Eihän meillä ole rahaa.
ORAS. Tuolla lippaassa on.
ORVOKKI (katselee pelokkaana ympärilleen). Eihän sellaista saa tehdä!
ORAS. Voinhan hommata jonkun muun tytön mukaani.
Конец ознакомительного
