nyt, tohtori Mortimer, ja ajatelkaa tarkoin, sillä asia on tärkeä – löytyivätkö jäljet ruohossa vai käytävällä?"
"Ruohossa ei jälkiä näkyisi."
"Olivatko jäljet samalla puolen käytävää kuin veräjä?"
"Kyllä, ne olivat käytävän äärimmäisellä reunalla ja samalla puolen kuin veräjä."
"Te herätätte mielenkiintoani mitä suurimmassa määrässä. Oliko veräjä suljettu?"
"Se oli suljettu ja varustettu irtonaisella lukolla."
"Kuinka korkea se on?"
"Noin neljä jalkaa."
"Kuka tahansa siis olisi saattanut mennä sen yli?"
"Kyllä."
"Ja mitä merkkejä te löysitte veräjän luona?"
"En mitään huomattavampia."
"Mitä sanotte? Eikö kukaan niitä tarkastanut?"
"Minä tein sen itse."
"Ettekä huomannut mitään tavatonta?"
"En, siinä oli kaikki niin epäselvää. Sir Charles oli luultavasti seisonut siinä viisi tai ehkä kymmenen minuuttia."
"Mistä sen tiedätte?"
"Koska tuhkaa kaksi kertaa oli pudonnut hänen sikaristaan."
"Erinomaista. Tässä meillä on mieleisemme ammattiveli, Watson. Mutta merkit, jäljet?"
"Hän oli itse polkenut ristiin rastiin tuon pienen hietikon. Muita jälkiä en voinut havaita."
Sherlock Holmes löi kädellä polveensa nähtävästi tyytymättömänä.
"Olisinpa vain ollut siinä!" sanoi hän. "Tämä tapaus on aivan tavattoman merkillinen ja tarjoaa runsaita mahdollisuuksia tieteelliselle asiantuntijalle. Tuota pientä hietikkoa olisin lukenut kuin avattua kirjaa, mutta nyt on sade sen turmellut ja joukko uteliaita talonpoikia puukengillään sitä polkenut. Tohtori Mortimer, tohtori Mortimer, miksi ette kutsunut minua? Te saatte vastata paljosta."
"Minä en olisi voinut kutsua teitä ilmaisematta koko asiaa, ja minä olen sanonut teille, miksi en sitä tahdo. Sitäpaitsi – niin, sitäpaitsi – "
"Miksi epäröitte?"
"Löytyy ala, jossa terävinkin ja kokeneinkin salapoliisi joutuu ymmälle."
"Tarkoitatte, että asia on ylenluonnollinen."
"Sitä en juuri sanonut."
"Ette, mutta niin mahtanette kumminkin ajatella."
"Koskapa tämän onnettoman tapauksen jälkeen olen saanut kuulla useita seikkoja, joita on vaikea sovelluttaa luonnon tavalliseen järjestykseen."
"Esimerkiksi?"
"Minä olen kuullut kerrottavan, että ennen tuota kamalaa tapausta useat henkilöt olivat nähneet nummella kuleksimassa erään eläimen, joka ei voinut olla tavallinen, ja kuvailujen mukaan oli se täydelleen ollut Baskervillen suvun vainoojan näköinen. Kaikki kertoivat samalla tapaa, että se oli ollut suuri, hehkusilmäinen, aavemainen ja kauhea eläin. Olen kuulustellut näitä ihmisiä, yksi heistä on reipas ja kunnollinen maanviljelijä, toinen hevosenkengittäjä ammatiltaan ja kolmas on karjanhoitaja, ja kaikki kolme ovat kuvailleet tuota kauhun ilmiötä siten, että se hyvin sopii sukutarun mainitsemaan helvetinkoiraan. Minä vakuutan, että koko seutu on kauhun vallassa. Ja rohkean pitää sen miehen olla, joka uskaltaa kulkea nummen yli pimeän tultua."
"Ja te, oppinut mies, tiedemies, te luulette, että tässä on jotain ylenluonnollista?"
"Minä en tiedä mitä uskoisin."
Holmes kohautti olkapäitään.
"Toistaiseksi ovat tutkimukseni rajottuneet tähän maailmaan", sanoi hän. "Hyvinkin vaatimattomalla tavalla olen vastustanut pahuuden voimaa, mutta ryhtyä tekemisiin itse pahuuden isän kanssa on ehkä hieman rohkeaa. Teidän täytynee kumminkin myöntää, että jäljet olivat aineellisia?"
"Tarunkin mainitsema koira oli kyllin aineellinen repiäkseen kurkun esiin ihmisen kaulasta, ja kumminkin se samalla oli helvetillinen."
"Minä huomaan, että te olette täydellä todella siirtynyt ylenluonnollisia uskovain joukkoon. Selittäkää kumminkin yksi seikka, tohtori Mortimer. Jos mielipiteenne ovat sellaisia, niin miksi sitten olette kääntynyt minun puoleeni? Te sanotte minulle, että on hyödytöntä koettaa tutkia syytä sir Charlesin kuolemaan, ja samalla te pyydätte minua sitä tekemään."
"Minä en ole teiltä sitä pyytänyt."
"Mitenkä muuten voisin teitä sitten auttaa?"
"Neuvomalla mihinkä suhteeseen minun on asettuminen sir Henry Baskervilleen, joka saapuu Waterloo-asemalle" – tohtori Mortimer katsoi kelloansa – "täsmälleen tunnin ja neljänneksen päästä."
"Hän on perillinen, eikö niin?"
"Kyllä. Heti sir Charlesin kuoltua annoimme tiedustella tätä nuorta miestä ja saimme tietää hänen viljelevän maata Kanadassa. Sen mukaan, mitä meille on kerrottu, lienee hän kaikissa suhteissa kunnon mies. Minä en nyt enää puhu lääkärinä vaan sir Charlesin testamentin tallettajana ja toimittajana."
"Minä otaksun, ettei löydy muita, jotka vaatisivat perintöä itselleen?"
"Ei varmaankaan. Vain yhden sukulaisen olemme vielä löytäneet, nimittäin Rodger Baskervillen, nuorimman niistä kolmesta veljestä, joista sir Charles oli vanhin. Keskimmäinen veljeksistä kuoli nuorena ja oli tämän Henryn isä. Kolmas, Rodger, oli perheen surunlapsi. Hän oli perinyt noiden vanhojen, hurjien Baskervillein luonteen ja oli, mikäli olen kuullut sanottavan, ihmeteltävästi vanhan Hugon muotokuvan näköinen. Hänelle tuli lopulta mahdottomaksi jäädä Englantiin, hän karkasi Keski-Amerikaan ja kuoli siellä keltakuumeeseen, vuonna 1876. Henry on viimeinen Baskerville. Tunnin ja viiden minuutin päästä on minun oltava häntä vastassa Waterloo-asemalla. Aamulla sain sähkösanomalla tiedon, että hän oli noussut maihin Southamptoniin. Mihin neuvotte, herra Holmes, minua ryhtymään hänen suhteensa?"
"Miksikä hän ei lähtisi sukutaloonsa?"
"Te pidätte sitä luonnollisimpana. Ajatelkaa kumminkin, että jokaista Baskervilleä siellä tapaa onnettomuus. Minä olen vakuutettu siitä, että sir Charles, jos hän olisi voinut puhua minun kanssani ennen kuolemaansa, olisi varottanut minua sallimasta suvun viimeisen vesan, suuren omaisuuden perijän matkustaa niin onnettomaan paikkaan. Toiselta puolen aivan varmasti seudun koko köyhä, puutetta kärsivä väestö on riippuvainen siitä, että omistaja asuu tilalla. Kaikki sir Charlesin hyvät toimenpiteet häviävät ja menevät tyhjiin, jos tila jää asumattomaksi. Minä pelkään toimivani puolueellisesti ja personallisen edun mukaan. Sen vuoksi olen esittänyt asian teille ja pyytänyt neuvoanne."
Holmes istui hetkisen hiljaa ja mietti.
"Yksinkertaisesti sanoen on asianlaita tämä", sanoi hän. "Teidän arvelunne mukaan paha henkivoima tekee Dartmoorissa asumisen Baskerville-suvun jäsenelle vaaralliseksi, eikö niin?"
"Myönnän
