ajoissa tiedon, sillä myladyn laiva on viivästynyt matkalla. Havaitessaan, että mylady edellisen naimisensa takia ei ole ollut laillisessa avioliitossakaan hänen veljensä kanssa ja että ranskatar on katala pahantekijä, loordi lähettää vaununsa satamaan odottamaan myladya; tämä tuodaan hänen maalaislinnaansa ja pidätetään sinne vangiksi. Kamala nainen raivoaa aluksi kuin mieletön; hänen vartiotansa johtava nuori upseeri Felton osoittautuu horjumattomaksi hänen suloilleen, ollen kiihkeän uskonnollisen herätyksen saanut puritaani, ja moniaan päivän kuluttua aiotaan mylady lähettää rangaistussiirtolaan valtameren taa. Ja kuitenkin onnistuu tämän erinomaisen näyttelijän sitten uskottaa upseerille, Feltonille, että hänkin on vainottu protestantti, jonka Buckinghamin herttua on pannut kokemaan mitä törkeintä väkivaltaa, aikoen nyt lähettää hänet maanpakoon, päästäkseen eroon oman rikollisuutensa todistajasta. Hän yllyttää luutnantti Feltonin vimmastuksen katolilaista herttuaa vastaan pyhäksi isänmaalliseksi hurmiotilaksi, jossa hän päättää vapauttaa myladyn, surmata herttuan ja sitten paeta myladyn kanssa maasta.
Felton saa Wïnterilta toimekseen käydä noutamassa herttuan allekirjoituksen myladyn karkoituskäskyyn. Sitä ennen hän järjestää pettäjättärensä paon. Myladyn pitäisi odottaa purrella määrähetkeen asti Feltonia ja tämän viipyessä lähteä Ranskaan siinä vakaumuksessa, että uskonkiihkoinen luutnantti onkin joutunut vangiksi; mutta tosiaan suoritettuaan tekonsa huomaa Felton mielenkarvaudekseen purren katoavan ulapalle ennen määräaikaa, joten hänet on siis petetty. Felton on nimittäin tällävälin mennyt Buckinghamin luo, ja jos hän on epäröinyt verisessä aikeessaan, varmistuttaa hänet herttuan huolettomuus karkoituskäskyn vahvistamisessa, kun Felton uskoo sen koskevan naista, jolle herttua on tehnyt hirvittävää vääryyttä. Murhaajan tikari iskee herttuaan kuolettavan haavan, juuri kun loordi Winter ehtii paikalle. Samassa tulee myös Itävallan Annan varoittava sanoma. Liikutettuna kuulee kuoleva ylimys, mitä kuningatar kirjoittaa. Kuningatar rakastaa häntä. Herttuan pyynnöstä lähetetään kuningattarelle se lipas, jonka kuoleva on Louvressa saanut, ja kuningattaren kaksi kirjettä sekä tikari, joka on vienyt rakastajalta hengen.
Muskettisoturit kuulevat myladyn palanneen Ranskaan. D'Artagnan näkee Rochefortin, ja aavistelee jotakin pahaa olevan tekeillä noiden kahden juonittelijan kesken. Myladyn ensimmäisenä kostotoimena on tavoittaa käsiinsä rouva Bonacieux, joka on eräässä luostarissa; hän tietää d'Artagnanin olleen pääsyyllisenä viime kärsimyksiinsäkin ja tahtoo siepata haltuunsa Rochefortin avulla nuoren naisen, jota tietää gascognelaisen rakastavan ja joka on pakenemalla saanut kardinaalin kätyreiltä tuon turvapaikan. Jäljille joutuneina pääsevät muskettisoturit vehkeilijäin kintereille myladyn juuri tultua luostariin. Kiireissään myrkyttää mylady herttaisen rouvan, joka kuolee myöhästyneen rakastajansa syliin.
On selvää, että tuollaisen hirmuhengen ei ole enää sallittava elää. Kostonhankkeissa on myöskin loordi Winter saapunut paikalle lähteneenä Englannista ajamaan murhaajatarta takaa. – Kaikki viisi vannovat hellittämättömän tuomion. Mylady tavoitetaan; Atos pakottaa sillä kardinaalin valtakirjalla, jonka on ottanut myladylta, Béthunen pyövelin mukaansa teloittamaan rikollista. Pyöveli tuntee hänet veljensä tuhoojaksi – sen papin, joka on ollut myladyn mukana silloin kun Atos on häneen tutustunut. Itse on hän polttanut varkaan leiman rikolliseen naiseen ja saanut hänen tähtensä istua pitkät ajat vankilassa.
Tällaisessa seurassa eivät mitkään myladyn keinot auta. Keskiyön hetkenä katkaisee pyöveli häneltä miekalla kaulan Lys-virran rannalla. Matkalla La Rochelleen kohtaa d'Artagnan meungilaisen kiistakumppaninsa ja paljastaa heti miekkansa, mutta tämä esittelee itsensä de Rochefortina ja näyttää hänelle kardinaalin vangitsemiskäskyn. Gascognelainen tuodaan kardinaalin eteen. Kardinaali syyttää häntä sekaantumisesta valtiosalaisuuksiin myladyn kantelun perusteella, d'Artagnan rohkeasti paljastaa myladyn kaiken kataluuden ja kertoo tätä kohdanneen tuomion. Kardinaali huomaa oikeastaan päässeensä eroon kovin vaarallisesta kätyristä; hän huomauttaa jättävänsä asian oikeudellisesti tutkittavaksi, jolloin d'Artagnan vastaa, että hänelle on täydellinen anteeksianto kardinaalilta, vaikka hän luovuttaa sen takaisin. Ja ihmeekseen saa Richelieu käteensä sen avoimen valtakirjan, jonka hän on antanut myladylle. Nuoren miehen sankaruus ja ritarillisuus tuottaakin hänelle muskettiluutnantin arvon; tuollaisia miehiä tahtoo kardinaali vieläkin koettaa suostutella puolelleen.
Loppulauselmassa huomautetaan, että Rochefort ja d'Artagnan La Rochellen antautumisen jälkeen olivat kolmasti kaksintaistelussa kardinaalin yritettyä lepyttää heitä ystävyksiksi. Joka kerta haavoittui Rochefort, mutta sitten he jo tekivätkin täydellisen aselevon. Planchetista teki Rochefort kaartinkersantin. Portos nai prokuraattorinlesken ja sai 800,000 livreä tämän mukana, eroten sotapalveluksesta. Aramis siirtyi kuin siirtyikin hengelliseen säätyyn. Atos muutti jollekulle perintötilalleen, palveltuansa vielä kolmisen vuotta d'Artagnanin päällikkyyden alaisena. Bonacieux muistutteli kardinaalille varomattomasti palveluksistaan ja pyysi jotakin korvausta. Hänen ylhäisyytensä vakuutti, että hänestä kyllä pidetään huolta ja kun Bonacieux lähti hyvillä mielin Louvreen, ei häntä sen koommin kuulunutkaan takaisin. Arveltiin viisaan ja jalomielisen Richelieun toimittaneen hänet valtion täysihoitoon johonkin kuninkaalliseen säilöpaikkaan.
Suomentaja.
ENSIMMÄINEN LUKU
Richelieun haamu
Eräässä Kardinaalipalatsin huoneessa, jonka jo tunnemme,1 istui päätänsä molempiin käsiin nojaten mies paperien ja kirjojen peittämän pöydän ääressä, jonka kulmat olivat kullattua hopeaa.
Hänen takanaan oli iso liesi, jonka loimuavasta tulennoksesta kekäleet murenivat alas leveän, kullatun ristikon välitse. Takkavalkean hohde kirkasti takaa mietiskelijän upeata pukua, jota edestä valaisivat haaraisen kynttiläjalan vahaliekit.
Kun näki pitkän punaisen levätin ja kalliit kutoukset, kalpean ja harkinnasta painostuneen otsan, – kun tarkkasi tämän työhuoneen yksinäisyyttä ja odotushuoneiden hiljaisuutta, – kun kuuli vartiosoturien säntilliset askeleet eteisestä, olisi voinut luulla, että kardinaali de Richelieun haamu vielä oleili hänen huoneessaan.
Voi, todenperään olikin siinä vain sen suuren miehen haamu! Ranska heikontuneena, kuningasvalta vaipuneena, isoiset jälleen päässeinä voimakkaiksi ja rauhattomiksi, vihollinen edenneenä rajan yli, – kaikki todisti, että Richelieuta ei enää ollut olemassa.
Mutta vielä tuota kaikkea selkeämpiä osoituksia oli siinä, että punainen kauhtana ei kuulunut vanhalle kardinaalille: tämä eristyminen, joka pikemmin muistutti haamun kuin elollisen olennon läsnäoloa, kuten jo huomautimme, – nämä hovilaisista tyhjentyneet käytävät, nämä kaartilaisten täyttämät pihat, ivallinen kohu, jota kokonaisen ministeriä vastaan liittoutuneen kaupungin myrsky kohotteli kadulta tunkeutumaan ikkunain läpi tähän huoneeseen, ja lopuksi etäinen, alituiseen uudistuva kumu laukauksista, jotka onneksi ammuttiin tähtäyksettä ja tehotta ainoastaan varmistuttamaan kansankin aseellisuudesta kaartilaisia, sveitsiläisiä palkkasotureita, muskettimiehiä ja jalkaväkeä, näiden ympäröidessä Palais-Royalia, sillä itse Kardinaalipalatsikin oli vaihtanut nimensä kuninkaalliseksi.
Tämä Richelieun haamu oli Mazarin. Mutta Mazarin oli yksinäinen ja tunsi itsensä heikoksi. "Ulkomaalainen!" hän jupisi; "italialainen! Siinä niiden lentävä lauselma! Tällä sanalla he murhasivat, hirttivät ja repivät Concinin, ja jos antaisin niiden pitää peliään, niin ne murhaisivat, hirttäisivät ja repisivät minutkin, vaikken ole milloinkaan tehnyt niille muuta pahaa kuin hiukan verottanut niiden kukkaroa. Niitä älyttömiä! Ne eivät siis oivalla, että niiden todellinen vihollinen ei suinkaan ole tämä italialainen, joka puhuu kehnosti ranskaa, vaan paljoa enemmän se piiri, joka kykenee latelemaan niille mitä sukoilevinta mielistelyä puhtaimmalla ja sujuvimmalla pariisilaismurteella."
"Niin,
D'Artagnanin käynnistä Richelieun luona – kts. johdantoa.
