fronde-tuuli nyt aamusella, jo kardinaali tais luimistella'. Nous fronde-tuuli nyt aamusella!"
"Sitä hävytöntä!" jupisi Guitaut.
"Monseigneur", ehdotti Comminges, joka vammansa takia on huonolla tuulella ja halusi saada kostaa ja maksaa kuhmustaan, "sallitteko minun lähettää tuolle veitikalle luodin, jottei hän toiste laulaisi niin väärin?"
Ja hän laski kätensä enon ratsun pistoolinhuotralle.
"Ei, ei!" huudahti Mazarin. "Diavolo, paras ystävä, te pilaisitte kaikki! Asiat käyvät päin vastoin ihan mainiosti. Minä tunnen ranskalaiset, niinkuin olisin ne itse luonut ensimmäisestä viimeiseen; kun he laulavat, maksavat he kyllä. Liigan aikoina, joista Guitaut juuri puhui, veisattiin ainoastaan messuja; kaikki kävikin hullusti. Tulkaa, Guitaut, käykäämme katsomassa, pidetäänkö Quinze-Vingtsin luona yhtä hyvää vartiota kuin Barrière-des-Sergentsin edustalla."
Hän heilautti Commingesille kättänsä hyvästiksi ja ratsasti takaisin d'Artagnanin luo, joka jälleen asettui pikku osaston etunenään, lähimpinä saattolaisinaan Guitaut ja kardinaali, muun joukon tullessa taampana.
"Se on totta", mutisi Comminges nähdessään kardinaalin poistuvan, "minä unohdin, että kun vain maksaa, on hän tyytyväinen."
Ratsastettiin taas Saint-Honoré-kadulle ja hajoitettiin yhäti väkijoukkoja pois tieltä. Näissä ryhmissä puhuttiin yksinomaan tämänpäiväisistä määräyksistä. Sääliteltiin nuorta kuningasta, joka siten tietämättänsä toimitti kansaansa häviöön. Kaikki syy pantiin Mazarinin niskoille; puheltiin Orleansin herttuaan ja prinssiin vetoamisesta; ylisteltiin Blancmesnilia ja Brousselia.
D'Artagnan ratsasti näiden joukkojen keskellä niin huolettomana kuin olisivat sekä hän että hevonen olleet rautaa; Mazarin ja Guitaut pakisivat hyvin hiljaa; muskettisoturit, jotka olivat lopulta tunteneet kardinaalin, seurasivat äänettöminä.
Tultiin Saint-Thomas-du-Louvre-kadulle, jonka varrella Quinze-Vingtsin vartiopaikka sijaitsi. Guitaut huusi nuorempaa upseeria, joka tuli tekemään ilmoitusta.
"No?" kysäisi Guitaut.
"Herra kapteeni", kertoi upseeri, "kaikki on kunnossa tällä puolella, jollei ehkä jotakin hommailla tuossa talossa."
Hän viittasi komeaan rakennukseen, jonka paikalle sittemmin rakennettiin Vaudeville-teatteri.
"Tuossa talossako?" sanoi Guitaut; "sehän on Hôtel de Rambouillet."
"Olkoon jos mikä", tuumasi upseeri, "mutta sen tiedän, että olen nähnyt useita epäilyttävän näköisiä henkilöitä menevän sinne."
"Pyh!" vähitteli Guitaut ja nauroi makeasti; "ne ovat pelkkiä runoilijoita."
"Hei, Guitaut", puuttui puheeseen Mazarin, "älkää puhuko noin halventavasti niistä herroista. Ette siis tiedä, että minäkin olin runoilija nuorina päivinäni ja sepittelin säkeitä samaan laatuun kuin herra de Benserade."
"Te, monseigneur!"
"Niin, juuri minä. Tahdotteko, että lausuilen teille joitakuita säkeitäni?"
"Se sopii, monseigneur; minä en ymmärrä italiankieltä."
"Ette, mutta ranskaa te ymmärrätte, niinhän, hyvä ja urhea Guitaut?" jatkoi Mazarin ystävällisesti laskien kätensä hänen olalleen; "ja toteutattehan minkä hyvänsä määräyksen saatte tällä kielellä?"
"Tietysti, monseigneur, kuten olen jo tehnyt, mikäli käsky tulee kuningattarelta."
"Niin", sanoi Mazarin puraisten huultansa, "minä tiedän, että te olette häneen täydellisesti kiintynyt."
"Olen nyt ollut runsaasti kaksikymmentä vuotta kapteenina hänen henkivartiossaan."
"Eteenpäin, herra d'Artagnan!" virkkoi kardinaali, "kaikki on kunnossa tällä taholla."
D'Artagnan asettui jälleen joukkueen etummaiseksi hiiskumatta sanaakaan ja osoittaen sitä sokeata kuuliaisuutta, joka on vanhoille sotureille ominainen piirre.
Hän suuntasi kulun Saint-Rochin ampumavallille, jonka juurella kolmas vartiopaikka oli, ja ratsasti Richelieu- ja Villedot-katujen kautta. Tämä oli yksinäinen vartioasema, sillä se sijaitsi ihan lähellä kaupungin ulkomuuria, ja tienoo oli tällä puolella harvaan asuttua.
"Kenellä on täällä päällikkyys?" kysyi kardinaali.
"Villequierilla", vastasi Guitaut.
"Hitto!" tuumi Mazarin; "puhukaakin sitten yksinänne hänen kanssaan. Tiedättehän, että me olemme huonossa sovussa siitä saakka kuin saitte toimeksenne vangita Beaufortin herttuan; hän väitti, että sen kunnian olisi pitänyt tulla hänelle kuninkaan henkivartion kapteenina."
"Sen tiedän hyvin, ja olen sataankin kertaan hokenut hänelle, että hän oli väärässä; kuningas ei voinut antaa hänelle sitä käskyä, koska hallitsijamme siihen aikaan oli tuskin neljää vuotta täyttänyt."
"Niin kyllä, mutta minäpä olisin voinut antaa sen hänelle, Guitaut; mieluummin kuitenkin luovutin toimen teille."
Vastaamatta ratsasti Guitaut esille, ilmoittausi etuvartijalle ja pyysi saada puhutella herra de Villequieria.
Tämä tuli ulos.
"Kas tekö siinä, Guitaut?" ärisi hän tapansa mukaan huonotuulisesti, "mitä lempoa täältä haette?"
"Tulin kysymään teiltä, kuuluuko täällä päin mitään."
"Mitä sitten pitäisi kuulua? Hoilataan: 'Eläköön kuningas!' ja 'Alas Mazarin!' Siinä ei ole mitään uutta; sellaisiin huutoihin olemme jo jonkun aikaa olleet tottuneita."
"Ja te yhdytte niihin?" sanoi Guitaut nauraen.
"Niin, totta tosiaan, kyllä toisinaan tekee hyvin mieleni, ja minusta tuntuu, että he menettelevät aivan oikein. Lahjoittaisin mielelläni pois viiden vuoden palkan, jota minulle ei kuitenkaan makseta, jos vain kuningas olisi viittä vuotta vanhempi."
"Niinkö? Mutta mitä sitten tapahtuisi, jos kuningas olisi viittä vuotta vanhempi?"
"Tulisi se muutos, että kuningas heti itsenäiseen ikään päästyänsä antaisi omin päin käskyjään, ja hauskempi olisi totella Henrik neljännen pojanpoikaa kuin Pietro Mazarinin poikaa. Kuninkaan puolesta minä, hiisi vieköön, antaisin ilomielin tappaa itseni, mutta jos kuolisin Mazarinin puolesta, kuten sisarenpojallenne oli vähällä käydä tänään, niin ei mikään paratiisi kykenisi minua siitä lohduttamaan, vaikka sielulleni tarjottaisiin kuinkakin autuas olosija."
"Hyvä, hyvä, herra de Villequier!" sanoi Mazarin. "Olkaa huoletta, minä mainitsen kiintymyksenne kuninkaalle."
Sitten hän kääntyi saattueeseen päin ja jatkoi: "Kas niin, hyvät herrat, kaikki on kunnossa; pyörtäkäämme nyt takaisin."
"Ahaa", virkkoi Villequier, "Mazarin oli siis täällä! Sen parempi. Olen kauan halunnut sanoa hänelle päin naamaa, mitä hänestä ajattelen. Te toimititte nyt minulle tilaisuuden, Guitaut, ja vaikka aikomuksenne ei kenties ollut minua kohtaan aivan kaunis, kiitän teitä siitä kuitenkin."
Hän käännähti pois ja meni jälleen vartiomajaan, viheltäen frondelaista säveltä.
