"ette ole kuullut kaikkea, teidän korkeutenne ei Lorenzan suusta saanut vielä kuin ainoastaan osan meidän tarinaamme; te saattaisitte siis yhä epäillä, ellette kuulisi häneltä itseltään myöskin loppua".
Ja kääntyen nuoren naisen puoleen hän kysyi:
"Muistatko sitten matkamme vaiheita, hyvä Lorenza, ja kuinka me yhdessä kävimme Milanossa, Lago Maggiorella, Oberlandissa ja Rigillä ja kauniin Rhein-virran varsilla, joka on pohjolan Tiber?"
"Kyllä", vastasi nuori nainen entisellä yksitoikkoisella äänellä; "kyllä, Lorenza on nähnyt kaiken tuon".
"Teidät pakotti tämä mies siihen, eikö niin, lapseni? Teidän täytyi taipua vastustamattoman voiman valtaan, jota te itsekään ette voinut selittää?" kysyi prinsessa.
"Miksi luulla sellaista, Madame, kun kaikki, mitä teidän korkeutenne on nyt kuullut, todistaa aivan päinvastaista? Hm, jos te toivotte vielä parempaa todistusta, aineellista todistuskappaletta, niin tässä on kirje Lorenzalta itseltään. Vastoin tahtoanikin täytyi minun jättää hänet yksinänsä Mainziin; no niin, siellä hän minua kaipasi, sillä poissa ollessani kirjoitti hän minulle tämän pienen kirjelapun, jonka teidän korkeutenne suvainnee lukea."
Kreivi otti lompakostaan kirjeen ja antoi sen prinsessalle.
Prinsessa luki:
'Tule takaisin, Akharat; minä olen kaikkea vailla, kun sinä olet poissa. Hyvä Jumala, milloin saan olla sinun ainaisesti?
Lorenza.'
Prinsessa nousi ylös vihastuksen puna otsallaan ja meni kirje kädessä Lorenzan luo.
Nainen antoi hänen tulla, näkemättä tai kuulematta häntä; hän näytti näkevän ainoastaan kreivin ja kuulevan vain hänen sanansa.
"Ymmärrän", sanoi viimemainittu vilkkaasti, näyttäen päättäneen esiintyä loppuun saakka nuoren naisen tulkkina, "teidän korkeutenne epäilee ja tahtoo tietää, onko kirje tosiaan häneltä. Hyvä, hän saattaa itse teidän korkeutenne asiasta vakuutetuksi. Vastaahan, Lorenza, kuka on tämän kirjeen kirjoittanut?"
Kreivi otti kirjeen ja pani sen vaimonsa käteen, joka kohta painoi kätensä, jolla oli kirjeen ottanut, sydämelleen.
"Lorenza sen teki", vastasi hän.
"Ja tiedätkö, Lorenza, mitä se kirje sisältää?"
"Tiedän."
"No niin, sano siis prinsessalle mitä se sisältää, ettei hän luulisi minun häntä pettävän väittäessäni, että sinä rakastat minua. Sano se hänelle; minä tahdon."
Lorenza näytti ponnistavan voimiaan; mutta kirjettä avaamatta tai kohottamatta sitä silmiensä eteen hän luki:
'Tule takaisin, Akharat; minä olen kaikkea vailla, kun sinä olet poissa. Hyvä Jumala, milloin saan olla sinun ainaisesti?
Lorenza.'
"Tämä on suorastaan uskomatonta", virkkoi prinsessa, "enkä minä teitä usko, sillä kaikessa tässä on jotakin selittämätöntä, jotakin yliluonnollista".
"Tämä kirje se juuri sai minut jouduttamaan yhdistymistämme", jatkoi kreivi de Fenix aivan kuin ei olisi Madame Louisen sanoja kuullutkaan. "Minä rakastin Lorenzaa yhtä suuresti kuin hän minua. Meidän suhteemme oli kiero. Sitäpaitsi saattoi minua kiertelevässä elämässä, jota vietin, kohdata jokin onnettomuus. Minähän olisin voinut kuolla, ja minä tahdoin, että kaikki, mitä omistan, olisi siinä tapauksessa joutunut Lorenzalle. Sentähden me menimme naimisiin heti kun saavuimme Strassburgiin."
"Menitte naimisiin?"
"Niin."
"Mahdotonta."
"Miksikä niin, Madame?" kysyi kreivi hymyillen. "Ja mitä mahdotonta te siinä näette, että kreivi de Fenix meni Lorenza Felicianin kanssa naimisiin?"
"Mutta hän sanoi tässä itse minulle, ettei hän ole teidän vaimonne."
Prinsessalle vastaamatta kääntyi kreivi Lorenzan puoleen. "Muistatko minä päivänä me menimme naimisiin?" kysyi hän Lorenzalta.
"Kyllä, toukokuun kolmantena", vastasi viimemainittu.
"Missä sitten?"
"Strassburgissa."
"Missä kirkossa siellä?"
"Itse tuomiokirkossa, pyhän Johanneksen kappelissa."
"Vastustitko jollakin tavalla tätä liittoa?"
"En, minä olin siitä ylen onnellinen."
"Katsopas, Lorenza", jatkoi kreivi, "kysyn tätä siksi, että prinsessa luulee, että sinua on pakotettu. Hänelle on kerrottu, että sinä vihaat minua."
Ja näin sanoen otti kreivi Lorenzaa kädestä.
Nuoren naisen koko ruumis värisi suloisesta onnesta.
"Minäkö vihaisin sinua!" vastasi hän. "Ei, minä rakastan sinua. Sinä olet hyvä, sinä olet jalo, sinä olet mahtava!"
"Ja sanopas, Lorenza, olenko minä koskaan sen jälkeen, kun sinusta tuli vaimoni, käyttänyt väärin puolison oikeuksia?"
"Ei, sinä olet kunnioittanut minua kuin tytärtäsi, ja minä olen sinun viaton ja tahraton ystävättäresi."
Kreivi kääntyi prinsessan puoleen kuin sanoakseen hänelle: Siinä sen nyt kuulitte!
Kauhun vallassa oli Madame Louise väistynyt takaperin aina norsunluisen ristiinnaulitunkuvan luo, joka oli asetettu seinälle mustalle samettitaustalle.
"Tässäkö kaikki, mitä teidän korkeutenne haluaa tietää?" kysyi kreivi päästäen kädestään Lorenzan käden.
"Monsieur", huudahti prinsessa, "älkää lähestykö minua enää, enempää te kuin hänkään!"
Samassa kuultiin vaunujen saapuvan jyristen luostarin portille.
"Ah", huudahti prinsessa; "vihdoinkin saamme tietää, mitä tästä sopii ajatella!"
Kreivi de Fenix kumarsi, virkkoi jonkun sanan Lorenzalle ja odotti kardinaalin tuloa tyynenä kuin ainakin mies, jolla on taito johtaa tapahtumia.
Tuokion päästä avautui ovi, ja vieraaksi ilmoitettiin hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan.
Kolmannen henkilön läsnäolo rauhoitti prinsessaa; hän asettui jälleen nojatuoliin ja virkkoi:
"Antakaa kardinaalin käydä sisään."
Kardinaali astui huoneeseen. Mutta tuskin hän ennätti tervehtiä prinsessaa, kun hän huomasi Balsamon.
"Ah, tekö, monsieur?" sanoi hän hämmästyneenä.
"Te tunnette tämän vieraan?" kysyi prinsessa yhä enemmän kummissaan.
"Kyllä", vastasi kardinaali.
"Te siis sanotte, kuka hän on?" huudahti Madame Louise.
