vakuutti naamansa punaiseksi. Dan oli sukkelapäinen poika omalla tavallaan, ja kymmenen minuutin kyseleminen riitti vakuuttamaan hänelle, ettei Harvey valehdellut – paljon. Sitäpaitsi oli hän sitonut itsensä kamalimmalla valalla minkä poikaikä tuntee, ja istui kuitenkin elävänä, nenänpää punaisena, kannella ja kertoi ihmeitä ihmeitten perästä.
"Vie sun!" sanoi Dan viimein sydämensä pohjasta, kun Harvey oli kertonut mitä kaikkea oli hänen kunniakseen ristityssä rautatievaunussa. Sitten hänen leveille kasvoilleen levisi ilkamoivan mielihyvän irvistys. "Minä uskon sinua, Harvey. Isä on nyt kerran elämässään erehtynyt."
"On, varmasti", sanoi Harvey, joka mietiskeli pikaista kostoa.
"Hän raivostuu varmaan ihan hulluksi. Ei mikään harmita häntä niin kuin arvosteluissaan erehtyminen." Dan heittäytyi selkänojaan ja löi reiteensä. "Älä nyt vain, Harvey, pilaa saalista löysäämällä liiaksi."
"Minä en halua saada tuollaista iskua toista kertaa. Kyllä minä vielä hänelle näytän."
"En ole koskaan kuullut kenenkään pystyneen näyttämään isälle. Mutta kyllä hän varmasti iskisi sinut maahan uudelleen. Mitä enemmän hän erehtyi, sitä kovemmin hän iskisi. Mutta kultakaivokset ja pistoolit – "
"En ole sanonut yhtään sanaa pistooleista", keskeytti Harvey, sillä hän muisti valansa.
"Aivan niin, et olekaan. Mutta kaksi yksityisvaunua, toinen sinun ja toinen äitisi mukaan ristitty; ja kaksisataa dollaria kuukaudessa taskurahoja, ja sentään isketään kuonoon, kun ei suostu tekemään työtä kymmenen ja puolen dollarin kuukausipalkalla! Se on paras saalis koko pyyntikaudella." Hän nauroi matalaäänistä naurua sydämensä pohjasta.
"Enkö siis ollut oikeassa?" sanoi Harvey, joka luuli nyt tavanneensa puoltajan.
"Olit väärässä; niin väärässä kuin olla voit! Sinun on nyt parasta ruveta yksiin tuumiin minun kanssani, tai muuten saat kuuman löylyn, ja minä myös siitä että olen sinua kannattanut. Isä antaa minulle aina kaksinkertaiset läksytykset siksi että minä olen hänen poikansa eikä hän tahdo suosia ketään enempää kuin toisia. Sinä olet luonnollisesti hyvin sydämissäsi isälle. Olen minäkin ollut monta kertaa. Mutta isä on hirmuisen oikeudenmukainen mies; kaikkien alusten miehet sen myöntävät."
"Näyttääkö tämäkin oikeudenmukaiselta, mitä?" Harvey osotti pahoinpideltyä nenäänsä.
"Ei se mitään tee. Se laskee maaveren ulos sinusta. Isä teki sen sinun terveytesi vuoksi. Mutta kuulehan sentään, minä en voi ruveta tekemisiin kenenkään kanssa, joka pitää minua tai isää tai ketään 'Täällä Ollaan' miehistöstä varkaana. Me emme olekaan ollenkaan mitään tavallista rantasillalta haalittua joukkoa. Me olemme kalastajia ja olemme kulkeneet yhdessä kuusi vuotta ja enemmänkin. Se asia sinun tulee muistaa! Minä sanoin äsken, ettei isä anna minun vannoa. Hän sanoo sitä turhaanlausumiseksi ja antaa minulle selkään. Mutta jos voisin sanoa sen mitä sinä sanoit isästäsi ja hänen laitoksistaan, niin sanoisin sen sinun dollareistasi. En tiedä mitä oli sinun taskuissasi silloin kun kuivasin nuttusi, sillä en tullut sitä katsoneeksi; mutta minä sanoisin samoilla sanoilla kuin sinä äsken, etten minä eikä isä – ja muut eivät ole sinuun koskeneetkaan sitten kun sinut nostettiin kannelle – tiedä mitään noista rahoista. Nyt olet sen kuullut. Mitäs sanot?"
Suonenlyönti oli varmaankin selvittänyt Harveyn päätä, ja ehkäpä siinä oli meren yksinäisyydelläkin jonkunverran osaa. "Se seikka on siis selvä", sanoi hän. Sitten hän katsoi maahan hämillään. "Siihen nähden että olen vasta hukkumasta pelastettu, en ole tainnut osottaa erittäin suurta kiitollisuutta, Dan."
"No niin, sinä olit niin säikähtynyt ja ajattelematon", sanoi Dan. "Eikähän sitä ollut näkemässä muita kuin isä ja minä. Kokista ei ole väliä."
"Minun olisi pitänyt muistaa että rahat olivat voineet mennä muutenkin hukkaan", sanoi Harvey puoleksi itsekseen, "eikä syyttää ketä hyvänsä saapuvilla olevaa varkaaksi. Missä isäsi on?"
"Kajuutassa. Mitä sinä nyt taas hänestä tahdot?"
"Saat nähdä", sanoi Harvey, käyden horjahtelevin askelin, sillä hänen päätään huimasi vielä vähän, kajuutan portaille, missä pieni laivan kello riippui, niin että se helposti näkyi ruorirattaalle. Troop istui ruskeaksi ja keltaiseksi maalatussa kajuutassa, edessään muistikirja ja kädessään tavattoman suuri musta lyijykynä, jota hän imaisi tiukasti aika-ajoin.
"Minä en ole käyttäytynyt aivan oikein", sanoi Harvey, itsekin hämmästyneenä nöyryydestään.
"Mitäs on tapahtunut?" sanoi laivuri. "Joutunut kinaan Danin kanssa, vai mitä?"
"Ei; se koskee teitä itseänne."
"Olen pelkkänä korvana."
"Niin, minä – minä olen tullut ottamaan takaisin sanojani", sanoi Harvey hyvin nopeasti. "Kun ihminen on pelastettu hukkumasta – " Hän vaikeni ja nielaisi.
"Niin mitä? Sinusta tulee vielä mies, jos jatkat tähän tapaan."
"Niin hänen ei pitäisi ensi töikseen ruveta solvaamaan ihmisiä."
"Aivan oikein – aivan oikein", sanoi Troop, hieno hymyn häive kasvoillaan.
"Niin että minä tulin sanomaan että olen pahoillani." Toinen suuri nielaisu.
Troop kohoutui hiljalleen seisomaan arkulta, jolla hän oli istunut, ja ojensi yksitoistatuumaisen kouransa. "Minä epäilinkin että se tekisi sinulle koko joukon hyvää; ja tämä osottaa etten erehtynyt arvostelussani." Tukahutettu naurunhihitys kuului kannelta hänen korvaansa. "Minä erehdyn hyvin harvoin arvosteluissani." Yksitoistatuumainen koura tarttui Harveyn käteen, puristaen sen tunnottomaksi kyynärpäätä myöten. "Panemme hiukan enemmän rustoa tähän ennenkuin laskemme sinut menemään, nuori mies; enkä minä tahdo ajatella sinusta huonoa sen vuoksi mitä on tapahtunut. Sinä et ollut vastuunalainen. Toimita nyt hyvin askareesi, niin ei sinulle tule mitään vahinkoa."
"Sinä olet valkoinen", sanoi Dan, kun Harvey oli tullut takaisin kannelle.
"En minä tunne mitään", sanoi tämä punastuen korvalehtiään myöten.
"Ei, en minä sitä tarkottanutkaan. Minä kuulin mitä isä sanoi. Kun isä lupaa olla ajattelematta pahaa jostakusta, niin hän pysyy sanassaan. Ja hänestä on vastenmielistä erehtyä arvostelussaan. Kun isällä kerran on mielipide, niin hän ennemmin laskisi lippua engelsmannille kuin muuttaisi sitä. Olipa hauska että juttu selvisi oikeinpäin. Isä puhuu totta, kun hän sanoo ettei hän voi viedä sinua takaisin. Tämä kalastus on meidän ainoa elinkeinomme. Puolen tunnin perästä miehet palaavat ahnaina kuin hait valaan-raadon kimpussa."
"Mitä varten?" sanoi Harvey.
"Illalliselle luonnollisesti. Eikö vatsasi sano sitä sinulle? Sinulla on paljon opittavaa."
"Niin taitaa olla", sanoi Harvey alakuloisesti, katsellen yläpuolellaan olevaa köysi- ja taljavyyhteä.
"Se on verraton alus", sanoi Dan innokkaasti, käsittäen väärin Harveyn katseen. "Odotahan kunnes isopurjeemme nostetaan mastoon ja me suuntaamme matkan kotia kohti kaikki suolamme kosteana. Mutta sitä ennen on vielä paljon työtä." Hän viittasi alas molempien mastojen välisen ison kansiluukun pimeään aukkoon.
"Mitä varten se on? Sehän on aivan tyhjä", sanoi Harvey.
"Sinun
