en voi olla näkemättä että se jotain merkitsee, poikani, se ei voi olla loittona rakkaudesta.
Narbonne. Noh! se ei olisi hulluinta … ja minä en katso heimon suuruutta, kun olen itseki tullut alhaalta, ja Selicour, hänen ymmärryksellään, voipi nousta korkealle. Minulla jo onki hänelle arvoisa sia, vaan minä tahdon häntä ensin vähän koetella, ja jos hän näyttää sen ansaitsevan, kuin jo luulenki, ja Lotta muutoin suostuu, minä otan ilolla hänen vävyksi.
Mad. Belmont. Se se on minunki toivoni. Hän on niin nöyrä, niin sievä ja niin reima mies.
Neljäs kohtaus.
Entiset. Lotta.
Lotta. Hyvää huomenta, isäni!
Narbonne. Noh tyttäreni! Miten sinusta on tämä suuri kaupunki?
Lotta. Todella sanoen isä, minä ikävöin jälle maalle, sillä täällä minä en tapaa teitäkään joka kerran kuin tahdon.
Narbonne. Kaipaan minäki täällä rehellisiä naapuriani maalta. Heidän kanssa sain puhella leikkiä ja olla iloinen, vaan kuitenki arvelen täällä olla samaten. Virka toki ei voine muuttaa mieltäni; ihminen voipi olla asioissa ja kuitenki säilyttää entisen mielensä.
Mad. Belmont. Minusta tämä elämä vasta oikein maistuu. Täällä olen kuin taivaassa. Jokaisen kanssa jo olen tuttava, kaikki juoksee minulle vastaan, ja Selicour tahtoo jo kirjoittaa minun osalliseksi luku-seuraanki.
Lotta. Arvaatteko te mummo, ketä äsken luulin nähneeni?
Mad. Belmont. Ketä sitte?
Lotta. Sitä nuorta upseeria.
Mad. Belmont. Ketä upseeria?
Lotta. Sitä nuorta Kaarle Firminiä.
Mad. Belmont. Joka Colmarissa kävi joka ilta tätisi luona.
Lotta. Joka aina teille puheli.
Mad. Belmont. Se oli hyvin sievä mies.
Lotta. Eikös se sitte niin ollut, mummo?
Mad. Belmont. Joka myös kirjoitteli niin ihanoita lauluja.
Lotta. Se, se, justiin se!
Mad. Belmont. No koska hän kerran on täällä, vissisti hän tulee meilleki!
Narbonne. Vaan missä kummalla Selicour on? Tällä kertaa hän viipyy kyllä kauvan.
Mad. Belmont. No tuossahan se onki!
Viides kohtaus.
Entiset. Selicour.
Selicour (kaikille kumarrellen). Ilmeinen ilo! kuin löydän teidät kaikki yhdessä.
Narbonne. Terve, terve, hyvä Selicour!
Selicour (antaen paperia Narbonnille). Tässä saan tuoda sen puhellun kirjoituksen; minä lisäsin siihen pari riviä selitykseksi.
Narbonne. Oivallisesti!
Selicour (antaen madamille lipun). Teille armollinen madami, minä olen ostanut piljetin sitä uutta komediaa vasten.
Mad. Belmont. Se on minulle hyvin iloista!
Selicour. Ja teille mamseli, tuon tässä huvittavan ja yhtaikaa opettavan kirjan.
Lotta. Lienettehän sen jo lukeneet.
Selicour. Ensimäisen osan siitä katselin läpi.
Lotta. No millainen se teistä on?
Selicour. Siinä löydätte liikuttavan kuvauksen… Onnetoin isä … turmeltu tytär … vanhemmat köyhyydessä, hyljätyt kiittämättömiltä lapsilta … hirveitä tapauksia, joita en ymmärrä … joita en osaa ajatella – sillä palkitseeko koko elin-aikainen kiitollisuus sitä huolta ja murhetta jota vanhemmat ovat näyttäneet meidän lapsuuden heikkoudelle?
Mad. Belmont. No kaikkiin hän saa sitte niin lystiä sanoja vielä, se ankara mies.
Selicour (Narbonnille). Meidän kanselissa on päällikön virka tarpeellinen, se on tärkeä ammatti ja hakioita on paljon.
Narbonne. Minä luotan teihin, te tunnetta jokaisen ansion, palvelus-vuodet, uurauden ja taipumuksen, vaan erinomattain on katsottava heidän rehellisyyttä. Mutta nyt unhotan, minulla on paljon ala-kirjoitettavaa, minun täytyy mennä.
Selicour. Ja minunki täytyy paikalla käydä toimiini.
Narbonne. Odottakaa vähän, meillä on keskenämme vähän puhelemista!
Selicour. Vaan minulla on hirveän paljon tekemistä ennen päivällistä.
Narbonne. Jääkää nyt tänne, tahi joutukaa heti takaisin! Minä tarvitsen teitä. Minä tarvitsen juuri sellaista miestä kuin te, sekä opin että rehellisyyden suhteen. Tulkaa heti, minulla on teille jotain hyvää. (Menee.)
Kuudes kohtaus.
Entiset ilman Narbonnitta.
Mad. Belmont. Te ette voi arvata, herra Selicour, miten paljon poikani teistä pitää. Vaan voisi minullaki nyt olla tekemistä. Meidän sukulaiset ja monjaat ystävät tulevat iltaiselle tänne, olettehan te meidän seurassa?
Selicour. Jos muuten ne monet asiat…
Mad. Belmont. Ettehän toki pois jää, muuten meidän pöytä olisi kuin ilman kruunutta. Te olette meidän seuran henkenä ja Lottaki voisi ottaa sen pahaksi jos te…
Lotta. Minäkö mummo? Vaan teidän ja papan ystävät ovat minunki.
Mad. Belmont. Se on hyvä, se on hyvä. Laittai nyt vaan valmiiksi, aika on käsissä! Tietäkää, herra Selicour, peilin edessä minä olen ensimäinen.
Selicour. Kun ihana taito tulee ihanan luonnon avuksi, ken voipi silloin seista vasten?
Mad. Belmont. Oivallisesti! ken voipi olla rakastamatta sellaista miestä. Hänen suustansa ei kuule muuta kuin ihanaa ja lystiä. (Menee Lotan kanssa.)
Seitsemäs kohtaus.
Selicour ja Mikko.
Mikko. Viimenki he ovat kaikki poikessa. Nyt saan puhua sanaisen! Minä soisin puhutella herra Selicouria.
Selicour (korkeasti). Minä se olen!
Mikko. Suotteko minulle herra?
Selicour. Enkö minä täälläkään nyt saa olla rauhassa? Mitä te tahdotte?
Mikko. Hyvä herra! jos…
Selicour. Se on taas paljasta kerjäämistä, apua? Minulla ei ole mitään…
Mikko. Suokaa anteeksi, herra!
Selicour. Ei mitään, tässä ei ole paikka, tule konttuoriin jos sinulla mitä on!
Mikko. Minä en luullut teitä niin jyrkäksi!
Selicour. Mitä
