style="font-size:15px;"> Mikko. Että hankitte veljeni pojan…
Selicour. Mitä? Mihin? puhukaa selvemmin.
Mikko. Minä olen vasta toista päivää täällä kun isäntä minun jätti maalle. Minä en teitä tuntenut vielä silloin kun teille kirjoitin herra Selicour!
Selicour. Mitä nyt sanotte? Ystäväni! te sitte olisitte ministerin palveluksessa?
Mikko. Hänen kammar-palveliansa, teidän armonne!
Selicour. Herra Jumala mikä hirveä erheys! herra Mikkel! kammarpalvelia, kammarherra, ministerin uskottu mies! Tuhatkertaa anteeksi herra Mikkel! Minä luulin teitä asiamieheksi.
Mikko. Ja jos sekin olisin?
Selicour. Minun siassani on hirveän paljon tekemistä jokaisen kanssa, ja niitä on niin paljon joita ei tunne.
Mikko. Minä luulin kuitenki että se on keveä jokaista kohdella leppeästi.
Selicour. Vissisti! Totta kaiketi! Se oli vaan se kirottu pikaisuus!
Mikko. Joka minulle kävi hyvin pahasti, herra Selicour!
Selicour. Se oli hyvin tuhmasti, minä kadun sitä ikäni.
Mikko. No annetaan se nyt olla!
Selicour. Noh! te olette nähneet kuin kiivas minä olin teitä auttamaan … se teidän veljenne poika on saanut siansa, vaan miten?
Mikko. Sieltä minä nyt tulenki! Ei se ole kovin järettömästi!
Selicour. Hän on hyvällä tiellä, luottakaa! vaan minuun.
Mikko. Ja kirjoittaa jo, uskotteko miten hän jo kirjoittaa.
Selicour. Hän ei kirjoita puhtaasti.
Mikko. Ja ortograhvin sitte?
Selicour. Se se onki!
Mikko. Vaan kuulkaa herra! Se mitä teille kirjoitin, se on meidän välillä, meidän isäntä kaupunkiin lähteissään kielsi jyrkästi meitä kaikista suplikista ja rukouksista … herra on vähän kummallinen mies niinkuin tunnette!
Selicour. Totta kaiketi! sitä ei voi kieltää, varmaan te hänen hyvin tunnette sen meidän herra ministerin.
Mikko. Minä hänen tunnen ulkoapäin … ja voin teille sanoa millainen hän on.
Selicour. Sen voin uskoa; vaan enpä minä paljon tahdo tiedustella. Sillä näettekö herra Mikkel, minun tapani on sanoa: tee oikein, elä pelkää ketään.
Mikko. Oikein sanottu! herra Selicour!
Selicour. Niin, jatkakaa vaan herra Mikkel! Te sanoitte että se hyvä herra on vähän kummallinen?
Mikko. Se on ihan totinen tosi, hän on kummallinen, mutta hyvä. Hänen sydämensä on kirkas kuin kulta.
Selicour. Hän on rikas, leskimies, iloinen ja paraassa iässään. Tunnustakaa kuitenki … se on työläs sillä iällä vihata toispuolia, sen kunnioitetun miehen, vaan miten?
Mikko. Hänellä on hyvin hyvä sydän, uskokaa se herra Selicour!
Selicour (nauraen). He! he! Pieniä seikkoja toki, eikös niin? herra
Mikkel!
Mikko. Se on mahdollista, vaan missä asioissa hän on…
Selicour. Kyllä minä sen ymmärrän herra Mikkel! te olette uskollinen palvelia ja osaatte peittää missä on tarvis. En minä kysy missään pahassa aikomuksessa, sillä … minä olen vakuutettu ett'ei hänestä voi sanoa muuta kuin joka on hänelle kunniaksi.
Mikko. Niin tosiaan. Nyt minä muistan! kuulkaapas! hän etsii pienoista asuntoa esi-kaupungissa yhdelle.
Selicour. Todella? ja kelle?
Mikko. Sen saatte kuulta. Vaan elkää virkkako, Jumalan tähden … kuulkaa!
Selicour. Varjelkoon minua, herra Mikkel!
Mikko. Nuoruudessaan hän rakasti…
Selicour. Luuletteko että hänellä on nytki…
Mikko. Ei juuri sitä, vaan…
Selicour. Noh! Olkoon se mitä hyvänsä! Te hänen uskollinen palveliansa olette velvollinen sen kristillisesti peittämään, eikös niin Mikkel! Ja miks ei se jota hän salaa voisi olla joku kristillinen työ, miks ei se voi niin olla, herra Mikkel! Minä vihaan kaikkea panettelemista … kuin kuolemaa, niin minä sitä vihaan. Meidän pitää aina ajatella hyvää esi-miehistämme. No, no, se on hyvä herra Mikkel! Annattehan te anteeksi minun erheykseni. Me tapaamme useammin toisiamme. Minua hävettää kun teitä niin kohtelin (Ojentaa hänelle kätensä.)
Mikko (peräytyen). Ohoh! eihän toki, herra Selicour! minä tunnen siani ja tiedän hävetä.
Selicour. Mitä turhia, minä olen teidän ystävänne, antakaa nyt minun, herra Mikkel!
Mikko. Sitä en koskaan rohkene, minä olen paljas palvelia.
Selicour. Ystävä, ystävä! ei mitään eroitusta meidän kesken. Antakaa minun kuitenki … herra Mikkel!
(Molemmin puolin kumarrellen syvästi, esirippu lankee.)
TOINEN NÄYTÖS
Ensimäinen kohtaus.
Narbonne ja Selicour (istuen).
Narbonne. Olemmeko me nyt viimenki kahden kesken.
Selicour (pelolla). Niin olemme!
Narbonne. Tästä puhelemisesta jotain toivon. Minä pidän jo entuudesta teistä hyvin paljon, herra Selicour, ja luulen että ennen kun tästä eroamme minä rakastan teitä vielä enemmän. Minulle on sanottu että te olette hyvin tottunut valtakunnan asioihin.
Selicour. Minä olen niissä tehnyt paljon työtä ja ehk' en niinkään turhaan. Vaan sitä en pidä juuri suuressa arvossa.
Narbonne. Se on hyvä! Sanokaa minulle ensiksi mitä vaatimuksia te pidätte tärkeempinä kuin kysymys on hyvästä lähettiläästä?
Selicour (hämmästyen). Kaikista esinnä hänen tulee olla tottunut asioihin.
Narbonne. Tottunut, mutta aina lujemmalla rehellisyydellä.
Selicour. Se se onkin minun meininkini.
Narbonne. Ja sitte.
Selicour. Ja siinä vieraassa maassa jossa hän elää, hänen tulee olla rakastettu.
Narbonne. Se on tosi, vaan sentähden ei unhottaa omaa arvoansa. Hän pitäköön vaarin oman maansa kunniasta ja arvosta ja ansaitkoon omalla käytöksellä sille kunnioituksen.
Selicour. Se se oliki jota minä tahdoin sanoa. Hän elköön antako kenenkään käskeä itseänsä ja tietäköön itsensä pitää arvossa.
Narbonne.
