Fiesko. Friedrich von Schiller
Чтение книги онлайн.
Читать онлайн книгу Fiesko - Friedrich von Schiller страница 4
KUUDES KOHTAUS
Edelliset ja Fiesko.
Fiesko. Minä nostin hänet vaunuihin. (Tarttuu Gianettinon käteen ja painaa sitä rintaansa). Prinssi, nyt olen kahdenkertaisesti sidottu teihin. Gianettino hallitsee päätäni ja Genuaa, sydäntäni hänen armainen sisarensa.
Lomellino. Fiesko on vallan epikurilaiseksi muuttunut. Suuri maailma on teissä menettänyt paljon.
Fiesko. Mutta Fiesko ei suuressa maailmassa mitään. Eläminen on haaveilua, viisas olla, Lomellino on suloisesti haaveilemista. Sopiiko sitä paremmin tehdä kruunun jyrinässä, jonka valtapyörät iankaiken korvia täristävät, kuin ihanasti riutuvan naisen rinnoilla. Gianettino Doria hallitkoon Genuaa. Fiesko lempii.
Gianettino. Lähde jo Lomellino! puoliyö tulee; aika joutuu. Lavagnan kreivi! kiitämme pidoistanne. Minä olen tyytyväinen.
Fiesko. Prinssi, siinä on kaikki mitä toivon.
Gianettino. Siis hyvää yötä! Huomenna on pidot Dorialla ja Fiesko on kutsuttu. Joudu prokuraattori!
Fiesko. Soittoa! Valoa!
Gianettino. (Ynseästi kolmen valhepukuisen sivuitse). Tilaa herttuan nimelle.
Yksi valhepukuisista (mumisee närkästyneenä). Hiidessä! Ei milloinkaan Genuassa!
Vieraat (liikkeellä). Prinssi lähtee. Hyvää yötä, Lavagna!
SEITSEMÄS KOHTAUS
Kolme mustaa valhepukuista ja Fiesko; äänettömyys.
Fiesko. Minä huomaan täällä vieraita, jotka eivät ota osaa pitojeni iloon.
Valhepukuiset (murisevat suuttuneina). Montakin.
Fiesko. Sallisiko hyväntahtoisuuteni, kenenkään Genualaisen täältä tyytymätönnä lähtevän? Joutuun, palvelijat, tanssit pitää uudistettaman ja suuret maljat täytettämän. En tahtonut, että kellään olisi täällä ikävä. Saanko leikkitulituksilla ilahuttaa silmiänne? Tahdotteko kuulla hovinarrini kujeita? Vai ehkä löydätte huvitusta rouvasväkeni puolella? Tai ruvetaanko Faraota pelaamaan aikamme kuluksi?
Valhepukuinen. Me olemme tottuneet sitä työhön käyttämään.
Fiesko. Se on miehen vastaus ja sen antaa Verrina!
Verrina (ottaa pois naamuksen). Fiesko tuntee ystävänsä valhepuvussakin paremmin kuin he hänen sellaisenaan.
Fiesko. Sitä en ymmärrä. Mutta mitä on suruhuntu käsivarrellasi? Olisiko Verrina saattanut hautaan jonkun, josta ei Fiesko tietäisi mitään.
Verrina. Surusanomat eivät sovi Fieskon iloisissa pidoissa.
Fiesko. Mutta kun ystävä sitä pyytää! (Pusertaa hänen kättänsä lämpimästi). Kallis ystäväni! kuka meiltä molemmilta on kuollut?
Verrina. Molemmilta! molemmilta! Aivan totta! Mutta kaikki lapset eivät sure äitiänsä.
Fiesko. Sinun äitisi on jo aikaa mullassa maannut.
Verrina (painavasti). Minä muistan Fieskon nimittäneen minua veljeksensä, koska olin hänen isänmaansa poika.
Fiesko (leikillisesti). Vai sitä se on! Siis paljasta pilaa!
Murhepuvussa Genuan tähden! Todellakin on Genualla viimeiset käsissä.
Tuo ajatus on outo ja uusi. Veljemme Verrina rupee pilapääksi.
Kalkagno. Onko se toden perästä sanottu, Fiesko?
Fiesko. Totta kai! Juuri niin! Vieläpä kuivasti ja itku suulla. Pila ei tunnu miltään, jos pilan-puhuja itse nauraa. Naama kuin maahanpanijaisiin käskijällä! Empä olisi luullut järeää Verrinaa vanhoilla päivillänsä noin hupaiseksi loilaksi.
Sakko. Käy pois, Verrina! Ei hän enää meihin kuulu.
Fiesko. Hauskaa vaan, maanmies! Ollaan kuin kavalat perilliset, jotka parkuen käyvät paarin perässä ja sitä lujemmin nauravat nenäliinaansa. Tosin kenties saamme sen sijaan kovan äitipuolen. Olkoon niinkin, me annamme hänen riidellä ja elämme hauskasti.
Verrina. Taivas ja tuonela! emmekä tee mitään! Fiesko! minne olet joutunut? mistä haen nyt suurta tiranninvihaajaa? Minä muistan, kuinka kruunun näkeminen rupesi jäseniäsi katkomaan. Tasavallan langennut poika! sinä saat vastata, että minä kuolemattomuuteni tähden en anna rahtuakaan, koska aika henkiäkin kuluttaa.
Fiesko. Aina sinä joutavia hourailet. Pistäköön hän Genuan taskuunsa ja kaupitelkoon tunislaisille merirosvoille. Mitä me siitä! Me maistelemme Kypron viiniä ja katselemme kauniita tyttöjä.
Verrina (katsoo häneen vakaasti). Onko se sinun vakaa ajatuksesi?
Fiesko. Miks'ei ystäväni? Onko hauskaa olla laiskan, suuriluisen eläimen, tasavallan, jalkana. Kiitä häntä, joka antaa sille siivet ja päästää jalat virkavapaiksi. Gianettino Doriasta tulee herttua. Valtio-asiat eivät enää tee päitämme harmaiksi.
Verrina. Fiesko! Onko se sinun totinen vakaa ajatuksesi?
Fiesko. Andreas julistaa nepaansa pojakseen ja tavaransa perilliseksi, kuka olisi niin hullu, että riiteleisi häneltä perintöoikeutta hänen valtaansa?
Verrina (kovin pahoillansa). Siis tulkaa Genualaiset! (Jättää nopeasti Fieskon, toiset seuraavat).
Fiesko. Verrina! Verrina! tasavaltalainen on kova kuin kivi. —
KAHDEKSAS KOHTAUS
Fiesko ja Outo valhepukuinen.
Valhepukuinen. Onko teillä, Lavagna, minuutti aikaa?
Fiesko (ennättäen). Tunti teille!
Valhepukuinen. Olkaa siis niin armollinen ja käykää kanssani kaupungin ulkopuolelle.
Fiesko. Kymmenen minuutin päästä on puoli-yö.
Valhepukuinen. Kreivi, olkaa niin armollinen.
Fiesko. Minä käsken hevosia valjastamaan.
Valhepukuinen. Tarpeetonta! Minä lähetän edeltäpäin yhden. Useampaa ei tarvita, sillä toisen vaan luulen palaavan.
Fiesko (hämmästyen). Kuinka?
Valhepukuinen. Teiltä vaaditaan verinen vastaus itkevän kyyneleille.
Fiesko. Kenenkä kyyneleille?
Valhepukuinen. Erään Lavagnan kreivittären. Minä tunnen sangen hyvin sen naisen ja tahdon tietää millä on hän ansainnut joutua hupsun uhriksi?
Fiesko. Nyt ymmärrän. Saanko tietää tämän eriskummallisen vaatijan nimen.
Valhepukuinen. Se on sama,