uutisia."
Huoneesta kuului heti liikettä; ovi avautui, ja kirkas valojuova tunkeusi puutarhakäytävälle.
Kuningas työskenteli lampun valossa. Pöydällä oli hajallaan papereita, ja hän oli aloittanut kirjeen luonnoksen, jossa lukuisat pyyhkimiset ilmaisivat, että aihe oli vaikea käsitellä.
"Astukaa sisälle, herra chevalier", hän sanoi kääntyen.
Sitten hän lisäsi kalastajan havaitessaan: "Mitä sanoitkaan, Parry?
Missä on chevalier d'Artagnan?"
"Hän seisoo edessänne, sire", ilmoitti d'Artagnan.
"Tuossa asussa?"
"Niin. Katselkaa minua, sire; ettekö tunne minua samaksi, jonka näitte Bloisin linnassa kuningas Ludvig XIV: n etuhuoneessa?"
"Tosiaan, monsieur, ja muistan myöskin, että minulla oli syytä kiitollisuuteen teitä kohtaan."
D'Artagnan kumarsi.
"Velvollisuutenani oli käyttäytyä siten heti kun sain tietää, että olin tekemisissä teidän majesteettinne kanssa."
"Sanotte tuovanne minulle uutisia?"
"Niin, sire."
"Varmaankin Ranskan kuninkaan lähettämänä?"
"En, en suinkaan, sire", vastasi d'Artagnan. "Teidän majesteettinne olisi pitänyt huomatakin tuolla ollessanne, että Ranskan kuningas ei ajattele muuta kuin omaa majesteettiaan."
Kaarle kohotti katseensa taivasta kohti.
"Ei, sire", jatkoi d'Artagnan, "tuomani tiedot johtuvat kokonaan yksityisestä toiminnastani. Rohkenen kuitenkin toivoa, että teidän majesteettinne suosiollisesti kuuntelee kertomustani."
"Puhukaa, monsieur."
"Ellen erehdy, sire, niin teidän majesteettinne puhui silloin Bloisin linnassa sekasorrosta, johon asianne olivat joutuneet Englannissa."
Kaarle punastui.
"Monsieur", hän sanoi, "kerroin vain Ranskan kuninkaalle…"
"Oh, teidän majesteettinne käsittää väärin", keskeytti muskettisoturi kylmäverisesti. "Osaan kyllä puhutella kuninkaita onnettomuuden hetkellä, ja vain onnettomissa olosuhteissa hekin minua puhuttelevat, – onnen tullessa he eivät minuun enää vilkaisekaan. En siis ainoastaan tunne teidän majesteettianne kohtaan mitä syvintä kunnioitusta, vaan rajatonta kiintymystäkin, ja se merkitsee minulla jotakin, sen saatte uskoa, sire. Kuullessani teidän majesteettinne valittavan kohtaloanne, huomasin teidät jaloksi ja uljaaksi mieheksi, joka kestää koettelemukset arvokkaasti."
"Toden totta", virkkoi Kaarle ihmeissään, "en tiedä, kumpaista pidän mieluisampana, – suoraa puhettanne vai kunnioituksenneko ilmaisua."
"Saatte tuotapikaa tehdä valintanne, sire", jatkoi d'Artagnan. "Teidän majesteettinne siis valitti serkullenne Ludvig XIV: lle, kuinka vaikea teidän oli päästä takaisin Englantiin ja nousta jälleen valtaistuimelle ilman miehiä ja vailla varoja.", Kaarle teki kärsimättömän liikkeen.
"Ja varsinaisena esteenä teidän majesteettinne tiellä", pitkitti d'Artagnan, "oli muuan kenraali, joka johti parlamentin armeijaa ja esitti siellä toisen Cromwellin osaa. Eikö teidän majesteettinne sanonut niin?"
"Kyllä, mutta huomautan teille vieläkin, monsieur, että sanani olivat tarkoitettuja vain kuninkaan kuuluviin."
"Ja te saatte nähdä, sire, kuinka onnellista oli, että ne tulivat hänen muskettiluutnanttinsakin korviin. Tämä teidän majesteetillenne niin kiusallinen mies oli luullakseni kenraali Monk; olenko oikein kuullut hänen nimensä, sire?"
"Olette kyllä, monsieur; mutta vielä kerran – mitä hyötyä on näistä kysymyksistä?"
"Ka, minä tiedän kyllä, sire, että hovisääntö kieltää kyselemästä kuninkaalta, mutia toivottavasti teidän majesteettinne antaa minulle piankin anteeksi säädyttömyyteni. Teidän majesteettinne lisäsi silloin, että jos te kuitenkin saisitte vain tavata ja puhutella häntä, nähdä hänet kasvoista kasvoihin niin te joko väkipakolla tai suostuttelulla suoriutuisitte tuosta esteestä, ainoasta vakavasta, ylipääsemättömästä ja todellisesta, mitä eteenne saattoi tulla."
"Kaikki tuo on totta, monsieur; kohtaloni, tulevaisuuteni, mitättömyyteni tai loistoni riippuu siitä miehestä. Mutta minkä päätelmän tahdotte tehdä siitä?"
"Vain sen, että jos kenraali Monk on teille noin haitallinen, olisi hänet joko poistettava teidän majesteettinne tieltä tai tehtävä liittolaiseksenne."
"Monsieur, kuningas, jolla ei ole armeijaa eikä rahaa, – kun kerran olette kuullut keskusteluni serkkuni kanssa, – ei voi saada mitään aikaan sellaista miestä kuin Monkia vastaan."
"Sen kyllä tiedän olleen mielipiteenänne, sire, mutta onneksi en minä ajatellut samoin."
"Mitä sillä tarkoitatte?"
"Että minä olen tehnyt armeijatta ja miljoonatta, mitä teidän majesteettinne katsoi voivansa yrittää ainoastaan niiden avulla."
"Kuinka! Mitä sanottekaan? Mitä olette tehnyt?"
"Mitäkö olen tehnyt? No, sire, minä läksin ottamaan kiinni tuota teidän majesteettinne vastuksiksi tullutta miestä."
"Englantiin?"
"Aivan, sire."
"Te läksitte Englantiin ottamaan kiinni Monkia?"
"Teinkö siinä ehkä pahoin?"
"Te olette totisesti järjiltänne, monsieur!"
"En vähääkään, sire."
"Ja saitteko hänet muka vangiksi?"
"Sain kun sainkin, sire."
"Missä?"
"Leirissään."
Kuningas hypähti kärsimättömänä ja kohautti olkapäitään.
"Ja siepattuani hänet Newcastlen tiellä", lisäsi d'Artagnan yksinkertaisesti, "tuon hänet nyt teidän majesteetillenne."
"Te tuotte hänet minulle!" huudahti kuningas melkein suutuksissaan näennäisestä ilvehtimisestä.
"Niin, sire", vastasi d'Artagnan tyynesti, "tuon hänet nyt teille. Hän on tässä ulkopuolella isossa arkussa, johon on näverretty hengitysreikiä."
"Hyvä Jumala!"
"Oh, olkaa huoletta, sire, häntä on hoidettu visusti. Hyvässä kunnossa hän tulee ja täydellisesti säilyneenä. Suvaitseeko teidän majesteettinne nähdä ja puhutella häntä vai paiskaammeko hänet mereen?"
"Oi, hyvä Jumala!" hoki Kaarlo; "hyvä Jumala! Ettekö loukkaa minua arvottomalla pilalla? Olisitteko tehnyt ennen kuulumattoman rohkean ja nerokkaan tempun? Mahdotonta!
"Salliiko teidän majesteettinne minun avata ikkunan?" kysyi d'Artagnan ja avasi sen samassa.
Kuningas
