hänen laskiessaan kukkaron Mennevillen käteen.
"Mitä! Jätättekö meidät?" huudahtivat miehet.
"Vähäksi aikaa", vastasi d'Artagnan, "tai ken tietääkään, kuinka pitkäksi? Mutta näillä viidelläkolmattasadalla livrellä ennen saamanne samansuuruisen erän lisänä tulen jo maksaneeksikin teille alkuperäisen sopimuksen mukaan. Erotkaamme siis, toverit."
"Entä alus?"
"Älkää siitä huolehtiko."
"Tavaramme ovat jaalassa."
"Käykää noutamassa ne ja laittautukaa sitten oitis taipaleelle."
"Kyllä, kapteeni."
D'Artagnan palasi Monkin luo ja sanoi hänelle:
"Odotan määräyksiänne, monsieur, sillä me lähdemme nyi liikkeelle yhdessä, ellei seurani ole teille liian vastenmielinen."
"Päin vastoin, monsieur", virkahti Monk.
"Kas niin, hyvät herrat, haakseen!" huusi Keyserin poika.
Kaarle tervehti kenraalia ylevästi ja arvokkaasti, sanoen samalla:
"Te annatte minulle kyllä anteeksi kokemanne vastoinkäymisen ja väkivallan, kun joudutte varmuuteen siitä, että minä en niitä aiheuttanut."
Monk kumarsi syvään, vastaamatta mitään. Kaarle puolestaan vältti virkkamasta ainoatakaan sanaa yksityisesti d'Artagnanille, mutta kaikkien kuullen hän lopuksi lausui tälle:
"Kiitän teitä vielä kerran, herra chevalier, – kiitos palveluistanne! Ne kyllä palkitsee teille taivas, joka toivoakseni antaa minun yksin kokea vastukset ja vaivat."
Monk seurasi kalastajaparia ja astui haakseen heidän kanssaan.
D'Artagnan asteli perässä jupisten: "Voi, Planchet-parka, pelkään pahasti, että rupesimme kannattamattomaan keinotteluun!"
30.
Toiminimi Planchet ja Kumpp: n osakkeet nousevat jälleen täyteen arvoon
Merellä ei Monk puhutellut d'Artagnania muutoin kuin mikäli kävi aivan välttämättömäksi. Niinpä ranskalaisen viivähtäessä saapumasta niukalle aterialle, joksi tarjottiin suolakalaa, laivakorppuja ja katajanmarjaviinaa, Monk saattoi kutsua häntä vain sanoilla:
"Pöytään, monsieur!"
D'Artagnan ei tästä harvapuheisuudesta saanut mitään suotuisaa ennettä lähetystoimensa tulokselle. Mutta kun hänellä nyt oli runsaasti aikaa, vaivasi hän alituiseen aivojansa aprikoimalla, miten Atos oli tullut tavanneeksi Kaarle II: n, kuinka he olivat suunnitelleet matkan Englantiin, kuinka hän oli lopuksi tullut Monkin leiriin, ja soturiparka nyhtäisi karvan viiksistään joka kerta kun hän ajatteli, että Atos oli epäilemättä ollut se aatelismies, joka kulki Monkin mukana juuri ennen kuin tämä yön turvissa siepattiin kiinni.
Purjehdusta oli kestänyt kaksi vuorokautta, kun laivuri Keyser läheni sitä paikkaa, missä Monk, joka oli matkalla antanut kaikki määräykset, oli käskenyt poiketa maihin. Tienoo oli juuri sen pikku joen suulla, jonka läheisyydessä Atos asui.
Oli tulossa ilta; hehkutettuna teräskilpenä säihkyvä aurinko painoi jo kiekkonsa alareunan meren sinijuovan alle. Haaksi oli vielä purjehtimassa ylös virtaa, joka tällä kohdalla oli jokseenkin leveä, kun Monk kärsimättömänä käski laskea alas veneen, jolla hänet sitten d'Artagnanin keralla soudettiin kaislaiselle liejurannalle.
Kuuliaisuuteen alistunut d'Artagnan seurasi Monkia ihan kuin kahlittu karhu herraansa, mutta hänkin tunsi asemansa kovin nöyryyttäväksi ja nurkui itsekseen, että kuninkaitten palvelus oli raskasta, parhaittenkin.
Kenraali harppaili pitkin askelin. Olisi voinut luulla, että hän ei ollut vielä oikein varma siitä, polkiko hän kotoista maaperää. Näkyi jo selvästi muutamia merimiesten ja kalastajien majoja hajallaan pitkin tämän vaatimattoman sataman laitaa, kun d'Artagnan äkkiä huudahti:
"Kas Herra armahtakoon, tuollahan on rakennus tulessa!"
Monk kohotti katseensa. Edessäpäin oli tosiaan valkea päässyt valloilleen eräässä talossa, alkaneena seinustalta pienestä vajasta ja juuri levinneenä päärakennuksen kattoon. Raikas iltatuuli antoi vauhtia tulipalolle.
Molemmat matkalaiset jouduttivat askeleitaan, kuulivat äänekkäitä huutoja ja näkivät lähemmäksi päästessään sotamiesten viuhtovan aseillaan ja puivan nyrkkiään palavaa rakennusta kohti. Tämä uhkailu varmaankin oli saanut heidät laiminlyömään merkkien vaihdon haaksen kanssa.
Monk pysähtyi äkkiä hetkiseksi ja lausui nyt ensi kertaa ajatuksensa ääneen.
"Kas", hän virkahti, "eiväthän ne kenties olekaan minun sotamiehiäni, vaan Lambertin!"
Nämä sanat ilmaisivat yhdellä kertaa tuskaa, huolestusta ja nuhdetta, jonka d'Artagnan hyvin tajusi. Olihan Lambert kenraalin poissaollessa tosiaan voinut ryhtyä taisteluun, lyödä hajalle parlamentin joukot ja asettua väkineen Monkin armeijan sijalle, joka nyt oli ollut varminta tukeaan vailla. Tämän epätietoisuuden tarttuessa Monkista d'Artagnaniinkin järkeili jälkimmäinen itsekseen:
"Kahdesta mahdollisuudesta on jompikumpi toteutunut: jos Monk on arvannut oikein, niin täällä päin on nyt vain lambertilaisia, vihollisia, jotka suovat minulle erinomaisen suosiollisen vastaanoton, kun he saavat kiittää minua voitostaan; muussa tapauksessa on kaikki ennallaan, ja Monk tulee niin hyvilleen leirinsä löytymisestä vanhalta paikaltaan, että hän ei voi kostaakseen kääntyä kovinkaan yrmeäksi minua kohtaan."
Hänen siten ajatellessaan matkalaiset etenivät jälleen ja joutuivat pian kalastajaryhmään, joka karvain mielin katseli tulipaloa, muttei sotamiesten uhkauksien peloittamana uskaltanut virkkaa mitään. Monk puhutteli erästä.
"Mitä onkaan tekeillä?" hän kysyi.
"Tuossa talossa asui joku muukalainen, joka tuntui sotamiehistä epäiltävältä, sir", kertoi mies, tuntematta upseeria sen väljän viitan alta, johon Monk oli kääriytynyt. "He tahtoivat sentähden tunkeutua hänen asuntoonsa, muka viedäkseen hänet leiriin, mutta lukumäärästä säikähtymättä hän uhkasi kuolemalla ensimmäistä, joka yrittäisi astua kynnyksen yli, ja kun eräs kuitenkin teki yrityksen, kaatui hän ranskalaisen pistoolinlaukauksesta."
"Ahaa, hän on ranskalainen?" tokaisi d'Artagnan kämmeniänsä hykertäen.
"Hyvä!"
"Hyväkö se on?" toisti kalastaja.
"Ei, tarkoitin sanoa: jatkakaa; kieleni petti."
"No, toiset raivostuivat siitä kuin jalopeurat. He ampuivat hyvinkin sata musketinlaukausta taloon, mutta ranskalainen seisoi muurin suojassa, ja aina kun joku tahtoi hyökätä sisälle ovesta, sai hän vastaansa laukauksen lakeijalta, joka tähtääkin tarkkaan. Ikkunaa uhattaessa oli taasen herran pistooli valmiina. Laskekaa itse, maassa viruu seitsemän miestä."
"Ah, uljas maanmieheni!" huudahti d'Artagnan; "odotahan vain, minä tulen heti luoksesi, ja kyllä me sen joukkion löylytämme!"
"Hetkinen vielä, monsieur", sanoi Monk.
"Pitkäkin?"
"Vain
