Grönholmin luokse. Olisihan keliä odottaessa mukavampi oleskella pappilassa, jonka vieraanvaraisuudesta hän meni takaukseen. Toiset suostuivat mielellään ja niin poikettiin Kiikkalaan päin. Mutta ennen kuin sinne saavuttiin, oli myöhäinen ilta käsissä. Oli pimeä kuin säkissä, sillä tähtiäkään ei näkynyt ja tie oli paljas. Achté ajoi muitten edellä ja eteenpäin liikuttiin askel askeleelta, siksi kunnes yhtäkkiä kuului voimakas hämmästyksen huuto baritonin suusta; reki seisoi kuin naulattu ja hevoset loittonivat tasaista astuntaa. Hevosten kiskoessa raskasta rekeä hiekassa olivat valjaat jotenkin irtaantuneet siitä. Ilman muuta valaistusta kuin mitä hetkisen palavat tulitikut antoivat, oli siinä kova edessä ennen kuin hevoset saatiin kiinni ja valjaat miten kuten kuntoon, niin että jälleen päästiin eteenpäin. Onneksi oltiin vain noin kilometri pappilasta kun vastoinkäyminen tapahtui ja perille sitä vihdoin tultiin – Achté puolestaan kävellen ja taluttaen hevosia.
Oudot vieraat olivat tietenkin tervetulleet, eivätkä ne jääneet sinne ainoastaan yöksi. Keliä odotettiin kokonainen viikko. Minkä tavallisuudesta eroavan sävyn elämä pappilassa sai oopperaseurueen kautta, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Loppiaispäivänä oli kutsut ja silloin kuuluu tanssitunkin, mutta sitä kummempi oli että Lucian ja Trubadurin intohimoiset sävelmät kaikuivat suomalaisen pappilan rauhaisissa huoneissa. Lunta vaan ei satanut, ja lopultakin täytyi ajatella lähtöä. Turvattiin kesä-ajoneuvoihin ja eteenpäin kuljettiin, joskaan ei seikkailuitta. Olihan kyllä uhkaava tapaus se, kun rva Strömer tenorin ja basson kanssa pimeässä ajoi kumoon, mutta onneksi säilyivät jäsenet ehjinä, ja viimein koko seurue terveenä, äänet heleinä ja muuten hyvällä tuulella ajoi Turun seurahuoneen pihalle. Siellä Bergbom riemuisesti vastaanotti heidät avoimin sylin. Eikä ihme että hän oli iloinen, sillä oopperaseurueen häviämisestä tietymättömiin oli jo sanomissakin puhuttu!
Tässä vuodenvaihteella on taas vähä huomiota suotava henkilöille, jotka piilevät teatterin toimen takana. Sentähden otamme seuraavat rivit eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä Florellille (18/1):
"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti päätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä päivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä siellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja esiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä Lemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä näyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä Flotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin jälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse]. – Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin Pietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä olon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on onnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse ollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén kanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. – Kolmas ooppera täällä on oleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä näyteltäväksi. – Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin alkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. – On lystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee, huudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja kelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa, oli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin olivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt alaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta, kuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat ajaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt että päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia korkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat mielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut häntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja hänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka saadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt, Pinello y.m., mutta ei niistä yksikään ole Kiseleffin vertainen. Muistaako Maisteri, kuinka epäkohteliaasti ukko Cygnaeus tuupattiin pois? 'Kaikki on maksettava', on tapa sanoa. – Ukko Cygnaeus on ihmeen reipas; uuden vuoden päivänä aamupuolella me ynnä melkoinen joukko suuren teatterin nuoria daameja olimme kutsutut hänen luokseen kahville, suklaalle y.m. Ei voinut ollenkaan huomata, että hän oli ollut niin sairas kuin oli muutamia vuosia sitten. – Mitä kuuluu Idasta [Basilier]? Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää Tukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän viipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin otettaisiin Mignon28 esitettäväksi – hän, Strömer ja Duncker yhdessä." – Tämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset kohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen mitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle sama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä tuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa avustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun sieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä uuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa henkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa toivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen soittokunnan aikaansaamista varten. – Samoissa kirjeissä Achté sanoo Emmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli L. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt perustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi. "Saatuani kuulla tämän", Achté kirjoittaa, "pyysin hänen kerta kaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös näytti olevan taipuvainen." Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin kansallisen oopperamme tähdeksi.
Keskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto matkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä, Korhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen mainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, "vaikka hän oli kovin sairas". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen näyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain oli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa olikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus tapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella kirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle seuraavat muistosanat:
– "Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle näyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää silmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on tuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen oli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan uralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja näyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti toivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan suomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen teatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia (Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää, räätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä Sipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän myötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen, hänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa kaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden tai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin itseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. – Korhosella oli kauniita kirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus pakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia teoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että tämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt tyydyttävän muodon – tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan lupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin ohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2: ssa näytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa
Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä, vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta; Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.
