sillä vaikka elollisilla voimanohjaajilla onkin pätevyys käsitellä avaruusenergiaa, niillä ei silti ole vähäisintäkään käsitystä niin taitavasti ja älykkäästi manipuloimiensa energioiden alkuperästä.
15:4.4 (169.4) Paratiisin vahvuudenorganisoijat ovat tähtisumujen alkuunpanijoita. Ne kykenevät oman avaruusläsnäolonsa ympärille panemaan alulle ne suunnattomat vahvuuden pyörteet, joita kerran alulle pantuina ei voi koskaan pysäyttää tai rajoittaa, ennen kuin kaiken läpäisevät vahvuudet on pantu liikkeelle universumimaterian ultimatonisten yksikköjen lopulta tapahtuvan ilmaantumisen aikaansaamiseksi. Näin ilmaantuvat olemassaolon piiriin kierteis- ja muut tähtisumut, suoraa alkuperää olevien aurinkojen ja niihin liittyvien erilaisten järjestelmien emäkehrät. Ulkoavaruudessa on nähtävillä kymmenen erilaista tähtisumujen muotoa, primaarisen universumikehityksen vaihetta, ja näillä valtavilla energiakehrillä oli sama alkuperä kuin seitsemän superuniversumin energiakehrillä.
15:4.5 (169.5) Tähtisumut ovat varsin erikokoisia, ja tämän vuoksi myös niiden tähti- ja planeettajälkeläisten lukumäärä ja kokonaismassa ovat sangen erisuuruisia. Eräs aurinkoja muodostava tähtisumu aivan Orvontonin rajojen pohjoispuolella, mutta vielä superuniversumin avaruustason sisäpuolella, on tuottanut jo likimain neljäkymmentätuhatta aurinkoa, ja tämä emäkehrä sinkoaa avaruuteen yhä uusia aurinkoja, joista useimmat ovat kooltaan omaa Aurinkoanne moninkertaisesti suurempia. Jotkin suuremmista ulkoavaruuden tähtisumuista tuottavat jopa satamiljoonaa aurinkoa.
15:4.6 (169.6) Tähtisumut eivät suoranaisesti liity mihinkään hallinnolliseen yksikköön, niin kuin piensektoreihin tai paikallisuniversumeihin, vaikka jotkin paikallisuniversumit onkin organisoitu yhden yksittäisen tähtisumun tuotteista. Jokainen paikallisuniversumi käsittää tähtisumusuhteista riippumatta täsmälleen yhden sadastuhannesosan superuniversumin energiavarauksen kokonaismäärästä, sillä energia ei organisoidu tähtisumuittain — se jakautuu universaalisesti.
15:4.7 (170.1) Suinkaan kaikki kierteissumut eivät tuota aurinkoja. Jotkin niistä ovat säilyttäneet vaikutuspiirissään monia niistä irronneita tähtijälkeläisiään, ja niiden kierteinen ulkonäkö aiheutuu siitä, että niiden auringot siirtyvät pois tähtisumuhaarakkeesta suljetussa muodostelmassa, mutta ne palaavat kukin omaa reittiään. Tämä tekee helpoksi niiden havaitsemisen yhdessä kohdassa, mutta on vaikeampaa nähdä niitä, kun ne ovat laajalti hajallaan, toisistaan poikkeavilla paluuradoillaan, kaukana tähtisumun haarakkeesta. Tällä hetkellä Orvontonissa ei toimi montakaan aurinkoja muodostavaa tähtisumua, jos kohta asutun superuniversumin ulkopuolella oleva Andromeda onkin hyvin aktiivinen. Tämä etäinen tähtisumu on nähtävissä paljain silmin, ja sitä katsellessanne pysähtykää miettimään, että näkemänne valo lähti noista kaukaisista auringoista miltei miljoona vuotta sitten.
15:4.8 (170.2) Linnunradan muodostava galaksi koostuu valtavasta määrästä entisiä kierteis- ja muita tähtisumuja, ja monet niistä ovat vieläkin säilyttäneet alkuperäisen hahmonsa. Mutta monet ovat sisäisten katastrofien ja ulkoisen vetovoiman tuloksena kuitenkin joutuneet kokemaan sellaista vääntymistä ja sellaista uudelleenmuokkausta, että ne ovat panneet nämä valtavat kasautumat näyttämään jättiläismäisiltä hehkuvien aurinkojen valomassoilta, jollainen on esimerkiksi Magellanin pilvi. Tähtirykelmien pallomainen tyyppi on vallitsevana Orvontonin ulkorajojen läheisyydessä.
15:4.9 (170.3) Orvontonin suuria tähtipilviä tulisi pitää yksittäisinä materiakasautumina. Tällaiset kasautumat ovat verrattavissa niihin erillisiin tähtisumuihin, jollaisia on havaittavissa Linnunradan galaksin ulkopuolisilla alueilla. Monet niin kutsutuista avaruuden tähtipilvistä koostuvat kuitenkin vain kaasumaisesta aineesta. Näiden tähtimäisten kaasupilvien energiapotentiaali on uskomattoman suuri, ja osan siitä sieppaavat läheiset auringot, jotka lähettävät sen aurinkosäteilyn muodossa edelleen avaruuteen.
5. Taivaankappaleiden alkuperä
15:5.1 (170.4) Pääosa superuniversumin aurinkoihin ja planeettoihin sisältyvästä massasta on peräisin tähtisumukehristä; hyvin pieni osa superuniversumin massasta on voimanohjaajien välittömin toimenpitein organisoitua (sellaista esiintyy arkkitehtonisten sfäärien konstruktiossa), vaikka vaihteleva määrä materiaa kaiken aikaa saakin alkunsa avoimessa avaruudessa.
15:5.2 (170.5) Alkuperänsä puolesta auringot, planeetat ja muut sfäärit ovat valtaosaltaan sijoitettavissa johonkin seuraavista kymmenestä ryhmästä:
15:5.3 (170.6) 1. Samankeskiset supistumarenkaat. Eivät kaikki tähtisumut ole kierteisiä. Moni suunnattoman suuri tähtisumu sen sijaan, että se halkeaisi kaksoistähtijärjestelmäksi tai kehittyisi kierteiseksi, alkaakin tiivistyä ja muodostaa moninkertaisia renkaita. Pitkien ajanjaksojen ajan tällainen tähtisumu näyttää suunnattoman suurelta keskusauringolta, jota ympäröivät lukuisat, sitä kiertävistä ja renkailta näyttävistä ainemuodostumista koostuvat, jättiläismäiset pilvet.
15:5.4 (170.7) 2. Sinkoutuneisiin tähtiin lukeutuvat ne auringot, jotka ovat sinkoutuneet pois hyvin kuumista kaasuista koostuvista emäkehristä. Ne eivät sinkoudu renkaina, vaan oikealle ja vasemmalle suuntautuvina jonoina. On myös sellaisia sinkoutuneita tähtiä, jotka ovat peräisin muista kuin kierteissumuista.
15:5.5 (170.8) 3. Gravitaatioräjähdyksessä syntyneet planeetat. Kun aurinko syntyy kierteisestä tai juovikkaasta tähtisumusta, ei ole harvinaista, että se sinkoutuu siitä melkoisen välimatkan päähän. Tällainen aurinko on miltei kokonaan kaasumainen, ja kunhan se on jonkin verran jäähtynyt ja tiivistynyt, se saattaa myöhemmin kiertyä jonkin valtavan ainemassan — jättiläisauringon tai avaruuden pimeän saarekkeen — lähelle. Tällainen lähestyminen saattaa kuitenkin jäädä sen verran etäiseksi, ettei seurauksena ole yhteentörmäystä, mutta kuitenkin kyllin läheiseksi, jotta suuremman kappaleen vetovoima voi pienemmässä kappaleessa panna alulle vuorovesi-ilmiön kaltaiset kouristukset. Näin alkaa sarja vuorovesi-ilmiön kaltaisia mullistuksia, jotka ovat samanaikaisia kouristelevan auringon vastakkaisilla puolilla. Suurimmillaan nämä räjähtävät purkaukset tuottavat sarjan vaihtelevankokoisia ainekasautumia, jotka saattavat sinkoutua purkautuvan auringon gravitaatiokentän paluupisteen ulkopuolelle ja vakiintuvat sitten omille radoilleen kiertämään jompaakumpaa tähän episodiin osallistuvaa taivaankappaletta. Myöhemmin tapahtuu, että suuremmat ainekasautumat yhdistyvät ja vetävät asteittain pienemmät kappaleet itseensä. Tämä on tapa, jolla monet pienempien järjestelmien kiinteät planeetat syntyvät. Aurinkokuntanne syntymä oli nimenomaan tällainen.
15:5.6 (171.1) 4. Keskipakoiset planeettatyttäret. Kun suunnattoman suuret auringot ovat tietyissä kehitysvaiheissaan, ja jos niiden pyörimisvauhti kiihtyy huomattavasti, ne alkavat singota suuria määriä omaa ainettaan, joka saattaa sittemmin kerääntyä yhteen muodostaakseen pieniä maailmoja, jotka jatkavat kiertoaan emäauringon ympäri.
15:5.7 (171.2) 5. Gravitaatiovajauksen aiheuttamat sfäärit. Sille, miten suuri yksittäinen tähti voi olla, on olemassa kriittinen raja. Kun jokin aurinko saavuttaa tämän rajan, se on tuomittu hajoamaan, ellei se hidasta pyörimisnopeuttaan. Tapahtuu auringon fissio, jakautuminen, ja uusi tätä lajia oleva kaksoistähti syntyy. Tämän jättiläismäisen hajoamisen sivutuotteena saattaa sittemmin muodostua suuri joukko pikkuplaneettoja.
15:5.8 (171.3) 6. Supistumatähdet. Suurin ulkoplaneetta vetää pienemmissä järjestelmissä toisinaan naapurimaailmat itseensä, kun lähellä aurinkoa olevat planeetat taas aloittavat loppusyöksynsä. Aurinkokuntanne tapauksessa tällainen loppu merkitsisi sitä, että Aurinko imaisisi itseensä neljä sisempää planeettaa, samalla kun suurin planeetta, Jupiter, jäljelle jääneet maailmat siepatessaan laajenisi suuresti. Aurinkokunnan tämänkaltainen loppu johtaisi kahden toisiaan lähellä olevan mutta erilaisen auringon muodostumiseen, mikä on eräs kaksoistähtien muotoutumistyyppi. Tällaiset
