elämässä.
16:6.3 (191.6) Kosmisen mielen olemassaolon tosiasia selittää ihmisellä ja ihmistä korkeammalla olevilla olennoilla tavattavien erilaisten mielityyppien välisen sukulaisuuden. Toistensa seuraan etsiytymistä ei esiinny pelkästään sukulaissielujen välillä, vaan myös sukulaismielet ovat varsin kanssakäymishaluisia ja taipuvaisia yhteistyöhön toistensa kanssa. Eri ihmismielten havaitaan toisinaan kulkevan hämmästyttävän samankaltaisia ja selittämätöntä yksituumaisuutta osoittavia ratoja.
16:6.4 (191.7) Kaikissa tapauksissa, joissa kosminen mieli yhdistyy persoonallisuuteen, esiintyy ominaisuus, jota voitaisiin kutsua ”todellisuudentajuksi”. Nimenomaan tämä tahdollisten olentojen universaalinen kosminen avu pelastaa heidät sellaiselta, että heistä tulisi tieteen, filosofian ja uskonnon esittämien ennalta totena pidettyjen olettamusten avuttomia uhreja. Tämä kosmisen mielen herkkyys todellisuutta kohtaan reagoi tiettyihin todellisuuden osa-alueisiin aivan kuten energia-aine reagoi gravitaatioon. Vieläkin oikeampaa olisi sanoa, että nämä aineellisuuden ylittävät realiteetit reagoivat mainitulla tavalla kosmoksen mieleen.
16:6.5 (192.1) Kosminen mieli reagoi (tunnistaa reagointia) pettämättömästi universumitodellisuuden kolmella tasolla. Nämä reagoinnit ovat kirkasjärkisille ja syvällisesti ajatteleville mielille itsestään selviä. Kyseiset todellisuuden tasot ovat:
16:6.6 (192.2) 1. Kausaatio — fyysisten aistien todellisuusmaailma, loogisen yhdenmukaisuuden tieteelliset maailmat, todellisen ja epätodellisen toisistaan erottaminen, kosmiseen reagointiin perustuvat pohdinnalliset johtopäätökset. Kysymyksessä on kosmisen harkinnan matemaattinen muoto.
16:6.7 (192.3) 2. Velvollisuus — moraalikäsitysten todellisuusmaailma filosofian piirissä, järkeilyn areena, suhteellisen oikean ja väärän tajuaminen. Tämä on kosmisen harkinnan oikeudellinen muoto.
16:6.8 (192.4) 3. Palvonta — uskonnollisen kokemustodellisuuden hengellinen maailma, jumalallisen yhteenkuuluvuuden henkilökohtainen tajuaminen, henkiarvojen tunnistaminen, vakuuttuneisuus ikuisesta eloonjäämisestä, nousu Jumalan palvelijoiden asemasta Jumalan poikien riemuun ja vapauteen. Kysymyksessä on kosmisen mielen korkein oivallus, kosmisen harkinnan pyhästi kunnioittava ja palvonnantäyteinen muoto.
16:6.9 (192.5) Nämä tieteelliset, moraaliset ja hengelliset oivallukset, nämä kosmiset reaktiot kuuluvat jo syntyjään siihen kosmiseen mieleen, joka rikastuttaa kaikkia tahdollisia olentoja. Elämänkokemus ei koskaan jätä kehittämättä näitä kolmea kosmista intuitiota; ne ovat olennaisena rakennusosana pohdiskelevaa ajattelua edustavassa tajunnassa. Mutta on murhemielin pantava merkille, että perin harvat henkilöt Urantialla osaavat nauttia siitä, että he kehittävät tällaisia rohkeudesta ja itsenäisestä kosmisesta ajattelusta kertovia ominaisuuksia.
16:6.10 (192.6) Paikallisuniversumien mielivarustuksissa nämä kosmisen mielen kolme ymmärrystä ovat ne ennakolta totena pidetyt olettamukset, jotka tekevät ihmiselle mahdolliseksi toimia rationaalisena ja tiedostavana persoonallisuutena tieteen, filosofian ja uskonnon maailmoissa. Näiden Infiniittisen kolmen ilmentymän reaalisuuden tiedostaminen tapahtuu toisin sanoen kosmisella itseilmoituksen menetelmällä. Aine-energian havaitseminen tapahtuu havaintomaailman matemaattisen logiikan avulla; mieli-järki tietää intuitiivisesti moraalisen velvollisuutensa; henki-usko (palvonta) on hengellisen kokemuksen reaalisuuden uskonto. Nämä pohdiskelevassa ajattelussa esiintyvät kolme perustekijää saattavat yhdistyä ja koordinoitua persoonallisuuden kehityksessä tai ne voivat käydä suhteettomiksi ja tosiasiassa irrota omista tehtävistään. Mutta yhdistyessään ne luovat lujan luonteen, johon sisältyy tosiasiapohjaisen tieteen, moraalisen filosofian ja aidon uskonnollisen kokemuksen korreloituminen. Ja juuri nämä kolme kosmista intuitiota antavat objektiivista paikkansapitävyyttä, reaalisuutta, ihmisen kokemukselle olevaisista, merkityksistä ja arvoista.
16:6.11 (192.7) Opetuksen tarkoitus on kehittää ja terävöittää näitä ihmismielen synnynnäisiä kykyjä; sivistyksen tavoitteena on niiden julkituominen; elämänkokemuksen tehtävänä on niiden todellistaminen; uskonnon tarkoituksena on niiden jalostaminen ja persoonallisuuden tavoitteena on niiden yhdistäminen.
7. Moraali, hyve ja persoonallisuus
16:7.1 (192.8) Pelkkä äly ei riitä moraalisuuden selitykseksi. Moraalisuus, hyve, kuuluu ihmispersoonallisuuteen synnynnäisesti. Moraalinen intuitio, velvollisuuden tajuaminen, on osa ihmisen mielellisyyttä, ja se liittyy ihmisen olemuksen muihin erottamattomiin piirteisiin, kuten tieteelliseen uteliaisuuteen ja hengelliseen ymmärrykseen. Ihmisen mentaalisuus nousee huomattavasti hänen eläinserkkujensa mentaalisuuden yläpuolelle, mutta hänen moraalisuutensa ja uskonnollisuutensa ovat nimenomaan ne tekijät, jotka erottavat hänet eläinkunnasta.
16:7.2 (193.1) Eläimen valikoiva reagointi rajoittuu käyttäytymisen motoriselle tasolle. Korkeampien eläinten näennäinen oivalluskyky ilmenee motorisella tasolla, ja se ilmaantuu tavallisesti vasta motorisen yrityksen ja erehdyksen kokemisen jälkeen. Ihminen kykenee käyttämään tieteellistä, moraalista ja uskonnollista ymmärrystä ennen minkäänlaista tutkimuksen tekemistä ja kokeilua.
16:7.3 (193.2) Vain persoonallisuus kykenee tietämään, mitä se tekee, ennen kuin se sen tekee; vain persoonallisuudet omaavat kokemusta edeltävää ymmärrystä. Persoonallisuus voi katsoa eteensä ennen kuin hyppää, ja siksipä se voi oppia sekä eteen katsomisesta että hyppäämisestä. Persoonaton eläin oppii tavallisesti vain hyppäämällä.
16:7.4 (193.3) Kokemuksen tuloksena eläimelle kehittyy kyky tarkastella eri keinoja päämäärän saavuttamiseksi ja valita askelensa keräämänsä kokemuksen pohjalta. Mutta persoonallisuus kykenee tarkastelemaan myös päämäärää itseään ja arvioimaan sen saavuttamisen tärkeyttä, sen arvoa. Pelkkä äly pystyy ottamaan selville parhaat keinot umpimähkäisten päämäärien saavuttamiseksi, mutta moraalinen olento omaa sisäisen näkemyksen, joka antaa hänelle mahdollisuuden tehdä ero eri päämäärien välillä yhtä hyvin kuin eri keinojenkin välillä. Ja moraalinen olento on hyveellisenäkin älykäs. Hän tietää, mitä hän tekee, miksi hän sen tekee, minne hän menee ja miten hän sinne pääsee.
16:7.5 (193.4) Aina kun ihminen ei tee eroa siinä, mihin kaikkeen hän kuolevaisena pyrkii, hän huomaa toimivansa olemassaolon eläimellisellä tasolla. Hän on jättänyt käyttämättä ne verrattomat edut, jotka tarjoaa se aineellinen tarkkanäköisyys, se moraalinen arvostelukyky ja se hengellinen ymmärrys, jotka ovat erottamaton osa hänelle persoonallisena olentona suotua kosmisen mielen varustusta.
16:7.6 (193.5) Hyve on vanhurskautta — sopusointua kosmoksen kanssa. Hyveiden nimeäminen ei ole niiden määrittelemistä, vaan ne oppii tuntemaan vasta niitä toteuttamalla. Hyve ei ole pelkkää tietoa, eikä vielä viisauttakaan, vaan pikemminkin se on sitä, mitä todellisuudessa kuuluu edistyvään kokemukseen kosmista tuloksiinpääsyä merkitsevien yhä ylemmäs nousevien tasojen saavuttamisesta. Kuolevaisen ihmisen jokapäiväisessä elämässä hyve toteutuu siten, että hän valitsee johdonmukaisesti mieluummin hyvän kuin pahan, ja tällainen valintakyky on osoitus moraalisen olemuksen omaamisesta.
16:7.7 (193.6) Ihmisen hyvän ja pahan välillä tekemään valintaan ei vaikuta pelkästään hänen moraalisen puolensa voimakkuus, vaan tietämättömyydellä, kypsymättömyydellä ja harhakuvitelmilla on niilläkin oma vaikutuksensa. Hyveen harjoittaminen kysyy myös suhteellisuudentajua, sillä pahaa saatetaan tehdä myös, silloin kun vääristymän tai harhakäsityksen johdosta suuremman sijasta valitaankin pienempi. Taito tehdä suhteiden arviointeja tai vertailevia mittauksia liittyy moraalisuuden maailman hyveiden harjoittamiseen.
16:7.8 (193.7) Ihmisen moraalisuus olisi hedelmätöntä ilman suhteuttamisen taitoa, ilman sitä eron tekemisen taitoa, joka kätkeytyy
