Tuhansia kertoja olen minä huomannut, että mieluisin työsinulle on saada häntä halventaa ja mustata! Niin juuri, saadamustata, minä puhun totta!
– Ja jo tuhannesti olet sinä sitä minulle sanonut. Olkoon kylliksi,
Natasha, älkäämme puhuko siitä enää.
– Minä tahtoisin muuttaa toiseen asuntoon, sanoi hän jonkun aikaavaitioltuamme. – Älä sinä, Vanja, suutu minulle…
– Mitäpäs siitä, hän tulee toiseenkin asuntoosi, enkä minä,jumaliste, ollenkaan ole suuttunut.
– Rakkaus on voimallinen, uusi rakkaus kyllä voi pidättää hänet.Jos hän palaakin luokseni, niin eiköhän vain hetkiseksi, vai kuinkaluulet?
– Enpä tiedä, Natasha, hänen koko olentonsa on niin sanomattomanomituinen, hän tahtoo ottaa tuon vaimoksensa, tahtoo myöskin sinuarakastaa. Hänelle voivat nuo kumpainenkin käydä päinsä.
– Jos minä vain tietäisin varmaan, että hän rakastaa tuota toista, tekisin minä päätökseni… Vanja! Älä salaa minulta mitään! Tiedätkösinä jotain, jota et tahdo minulle sanoa, vai etkö?
Hän loi minuun levottoman, tutkivan katseen.
– Ystäväiseni, minä vakuutan kunniasanalla etten tiedä mitäänsemmoista; sinulta minä en ole koskaan mitään salannut. Mutta kuules, mitä minä ajattelen: ehkäpä hän ei olekaan niin kovin rakastunutkreivittären tytärpuoleen, kuten sinä luulet. Jos se onkin tuommoistaviehätystä vain…
– Niinkö luulet, Vanja? Jumalani, jospa minä tietäisin senvarmasti! Oi, mitenkä minä soisinkaan näkeväni hänet juuri tällähetkellä, jospa saisin vain katsahtaa häneen. Arvaisin kaikki hänenkasvoistansa! Mutta hän ei ole täällä! Ei ole!
– Odotatko sinä häntä, Natasha?
– En, hän on tuon toisen luona; minä tiedän sen; minä lähetintiedustamaan häntä.
Voi, kuinka minä haluaisin nähdä tuon toisenkin. Kuules, Vanja, minäehkä puhun joutavaa, mutta enkö minä mitenkään saisi nähdä tuotatoista, enkö voisi missään häntä kohdata? Mitä sinä luulet?
Hän odotti levottomuudella, minkä vastauksen minä annan.
– Nähdä hänet kyllä voi. Mutta eihän näkeminen yksistään riitä.
– Ei tarvitsisi muuta, kuin nähdä: muut seikat minä kyllä arvaisin.Kuules, minähän olen tullut tyhmäksi; astuskelen, astuskelen tässä,aina yksin, aina yksin, – yhä mietiskelen; mietteeni käyvät kuinvihuri, on niin raskasta! Minä ajattelin näin: etkö sinä voisitutustua häneen? Onhan kreivitär (tuonnoin sinä itse kerroit) kehunutsinun romaaniasi; käythän sinä toisinaan ruhtinas R: n illatsuissa;hän kuuluu käyvän siellä myöskin. Koeta sovittaa niin, että sielläsinut esitetään hänelle. Ja voisihan Aleshakin tutustuttaa teidät.Sittenpä sinä kertoisitkin minulle hänestä.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
