Sanoma merellä. Dickens Charles

Чтение книги онлайн.

Читать онлайн книгу Sanoma merellä - Dickens Charles страница 5

Sanoma merellä - Dickens Charles

Скачать книгу

nimi tässä. Te voitte kysyä Tregarthen'ilta (tahi jos ette voi, niin voin minä) sen kylän vanhojen miesten nimiä. Eikö niin?"

      "Kyllä. Minä menen nyt kohdakkoin hänen luoksensa kysymään sitä."

      "Ottakaa minut kanssanne," sanoi kapteeni, nousten istualta ja näyttäen hyvin vakavalta, "mutta ensin yksi sana vielä. Minä olen kokenut maailmassa enemmän kuin te, ja olen pitemmälle ennättänyt. Minun on, koko elinaikanani merimatkoilla ollessani, täytynyt pitää järkeni selvänä ja kirkkaana kuni laivan kalujen vaskiset kotelot. Minä tahdon tulla kanssanne tälle matkalle. Mutta te ette elä vain puhumalla enempää kuin minäkään. Tartu lujasti käteeni, siinä on puhe kummallekin osapuolelle."

      Kapteeni Jorgan otti matkan komennon tällä sydämellisellä kädenpuristuksella. Hän laskosti heti paperin täsmälleen entiselleen, pani sen takaisin pulloon, työnsi tulpan paikoilleen, pani öljykankaan tulpan päälle, luovutti kaiken nuoren Raybrock'in haltuun ja asteli edellä alakertaan.

      Mutta alakerrassa olikin vaikeampi selvitä kuin ylhäällä. Siitä hetkestä kun he astuivat saliin, nopea naisellinen silmä keksi, että jotakin oli vialla. Kitty huudahti pelästyneenä, kun hän juoksi sulhasensa luoksi, "Alfred! Mikä hätänä?" Rouva Raybrock huudahti kapteenille, "Hyvänen aika! Mitä olette tehneet pojalleni, kun hän on hetkessä muuttunut tuollaiseksi?" Ja nuori leski – jolla oli työnsä käsivarrellaan – oli aluksi niin kiihottunut, että hän pelästytti pikku tytön, jota hän piti kädestä ja joka piilotti kasvonsa äitinsä helmoihin ja alkoi kirkua. Kapteeni, ollen tietoinen siitä että häntä pidettiin syynä tähän kotoiseen muutokseen, tarkkaili sitä melko syyllinen ilme kasvoillaan odottaen, että nuori kalastaja tulisi hänen avukseen.

      "Kitty hyvä," sanoi nuori Raybrock, "Kitty, armahaiseni, minun täytyy lähteä Lanrean'iin, ja minä en tiedä, minne muualle tai kuinka kauvas vielä tänä päivänä."

      Kitty tuijotti häneen, epäilevänä ja ihmeissään sekä vihaisena, työntäen hänet kädellään luotansa.

      "Siirretty?" huudahti rouva Raybrock. "Häät siirretty? Ja sinä lähdet Lanrean'iin! Miksi, Herran nimeen?"

      "Äiti kulta, en voi sanoa miksi; minä en saa sanoa miksi. Olisi kunniatonta ja kelvotonta sanoa miksi."

      "Kunniatonta ja kelvotonta?" vastasi rouva. "Eikö siinä ole mitään kunniatonta ja kelvotonta, että poika särkee oman kihlattunsa sydämen, ja lisäksi äitinsäkin sydämen, ilkeän muukalaisen hämärien salaisuuksien ja neuvojen tähden. Miksi tulitte koskaan tänne? Miksi ette voineet pysyä omassa pahassa kodissanne, missä se lieneekin, sen sijaan että häiritsette meidän hiljaisten ja harmittomien ihmisten rauhaa?"

      "Ja mitä minä," nyyhkytti pieni Kitty parka, "olen koskaan tehnyt teille, te kova ja julma kapteeni, että te tulette tänne ja kohtelette minua tällä tavalla?"

      Sitten he kumpikin alkoivat itkeä säälittävästi, kun taas kapteeni voi vain katsoa toisesta toiseen ja hillitä itseään pitäen kiinni takkinsa kauluksesta.

      "Margareta," sanoi nuori kalastaja-parka, vaipuen polvilleen Kityn jalkojen juureen, Kityn pitäessä molemmat kätensä kyyneliä valuvien kasvojensa edessä, sulkeakseen petturin näkyvistään – mutta hän piti sormensa harallaan ja tarkkaili häntä koko ajan – "Margareta, sinä olet kärsinyt niin paljon, aina valittamatta, sinä olet aina niin huolellinen ja ymmärtäväinen! Katso asiaa minun kannaltani, Hugh-raukan vuoksi."

      Hiljaiseen Margaretaan ei vedottu turhaan. "Niin tahdon tehdä, Alfred," hän vastasi. "Toivon, ettei tämä herra olisi koskaan tullut meitä lähelle," jonka kuultuaan kapteeni puristi kaulustaan lujemmin; "mutta katson asiaa kannaltasi siitä huolimatta. Olen varma, että sinulla on joku painava syy ja joku riittävä syy tekemisillesi, vaikka se tuntuukin oudolta, ja jopa sille, että jätät kertomatta miksi teet niin, vaikka sekin tuntuu oudolta. Ja Kitty kulta, sinun tulee ajatella niin enemmän kuin kenenkään muun, sillä tosi rakkaus uskoo kaiken, kestää kaiken ja luottaa kaikkeen. Ja, äiti kuita, sinunkin täytyy ajatella niin, sillä sinä tiedät, että olet siunattu hyvillä pojilla, jotka ovat aina pitäneet sanansa, sillä heidät on kasvatettu niin oikeaan kunnian tuntoon kuin kuka tahansa herra tässä maassa. Olen ihan varma, äiti, ettei sinulla ole enempää syytä epäillä elävää poikaasi kuin epäillä kuollutta poikaasi; ja rakkaan kuolleen vuoksi minä puolustan rakasta elävää."

      "Kas vain!" huudahti kapteeni innostuneesti, "sen minä sanon. Te olette tunnokas ja ajullinen nuori vaimo; ja minä tahtoisin ennemmin teitä mukaani vaaran hetkenä, kuin puolet niistä miehistä, joiden kanssa minulla on ollut tekemistä eläissäni."

      Margareta ei vastannut mitään kapteenin kiitokseen, eikä näyttänyt oikein käsittävän hänen ylevää mielipidettään hänen suhteensa, vaan koetti kaikin puolin lohduttaa Kittyä ja Kityn tulevaa anoppia; ja pian hänen onnistuikin rauhoittaa molemmat, jotta taas oli hiljaa huoneessa.

      "Kitty, armahaiseni," sanoi nuori kalastaja, "minun täytyy mennä isäsi tykö pyytämään, että hän luottaa minuun tästä suuresta muutoksesta ja salaisuudesta huolimatta, ja kysymään häneltä muutamia Lanrean'ia koskevia asioita. Tuletko kanssani? Tuletko kotiasi minun kanssani, Kitty?"

      Kitty ei sanaakaan vastannut, vaan nousi istualta yhä nyyhkyttäen ja pitäen esiliinaa silmillään. Kapteeni seurasi heitä, mutta viipyi hetken puodissa puhutellaksensa mr Pettifer'iä.

      "Kuulkaa, Tom!" sanoi kapteeni matalalla äänellä. "Täällä on jotakin tehtävää teille. Täällä on vanha vaimo, joka on kovin suruissaan. Koettakaa iloittaa häntä, Tom. Ilahuttakaa heitä kaikkia."

      Mr Pettifer nyykäytti päätään kapteenille merkiksi, että hän oli käsittänyt mitä tämä tarkoitti, ja lähti kohdakkoin asuinhuoneesen. Kapteeni näki ikkunasta iloksensa kuinka mr Pettifer otti lapsen syliinsä (ja se ei yhtään vierastanutkaan häntä) ja kumartui sitten mrs Raybrock'ia lohduttamaan.

      "Minä totta tosiaankaan en käsitä mitä hän hänelle sanoo, jollei hän kerro, että se piakkoin menee ohi, tahi että enimmät ihmiset ovat sellaisia ensin, taikka että se vastedes tulee hänelle hyväksi!" näin kapteeni itsekseen ajatteli seuratessaan nuorta parikuntaa.

      Hänellä ei ollutkaan pitkä matka käydä, sillä oli vaan muutamia portaita kivistä tietä alas Kityn isän majaan. Mutta vaikka matka oli lyhyt, oli se kuitenkin kyllin pitkä antaakseen kapteenille tilaisuutta huomaamaan, että hän oli tullut kylän kammoksi; sillä joka ikinen oven suussa toimiva nainen, tahi vastaantuleva mies, joka näki nuoren Raybrock'in onnettoman näköisenä ja Kityn kyyneleet silmissä, loi kohdakkoin epäilevän ja vihaisen katseen kapteeniin, ikäänkuin katsoisivat häntä tämän nähtävän onnettomuuden syyksi. Kun he tulivat Tregarthen'in pieneen puutarhaan, kapteeni jäi seisomaan portille, Kitty riensi omaan huoneesensa itkemään ja Alfred puhui hänen isänsä kanssa, joka työskenteli puutarhassa. Kityn isä oli kivulloisen näköinen, mutta häntä ei vielä voinut vanhaksi sanoa; hän näytti hyvin hyvältä ja puhutteli ensin Alfredia iloisesti, mutta pian hänkin kävi suruiseksi ja vihdoin hän näytti vihaiselta. Silloin kapteeni astui puutarhaan ja keskeytti heidän keskusteluansa.

      "Hyvää huomenta, sir!" sanoi kapteeni Jorgan. "Kuinka voitte?"

      "Tämä on se herra, jonka kanssa minä menen," sanoi nuori kalastaja Tregarthen'ille.

      "Ah!" vastasi Kityn isä, katsellen onnetonta kapteenia hyvin epäsuosiollisesti, "minun täytyy sanoa, ett'en ensinkään iloitse siitä, että saan teitä nähdä."

      "Ettekö?" sanoi kapteeni, "noh, suoraan sanoen, se näyttää olevan yleinen mielipide tässä kylässä. Mutta älkää liian pikaan päätöksiä

Скачать книгу