kuulemaan herra Bingleyn ja herra Robinsonin puhelevan keskenään; enkö jo eilen illalla maininnutkin teille siitä? Herra Robinson kysyi häneltä, mitä hän piti meidän seurastamme Merytonissa, ja eikö hänestäkin siellä ollut koolla oikein paljon kauniita naisia, ja ketä niistä hän puolestaan arveli kaikkein kauneimmaksi. Ja hän vastasi suoraa päätä viimeiseen kysymykseen: ah, neiti Bennet tietenkin, siitä ei voi olla eri mieltä."
"Voi minun päiviäni! Hm, olihan tuo tosiaankin suoraa puhetta – tuntuu melkein siltä kuin – mutta kukapa sen tietää, saattaa hyvästikin kaikki käydä ihan tyhjäänkin."
"Minun kuulemani kannatti paremminkin panna mieleensä kuin sinun, Eliza", jatkoi Charlotte Lucas. "Herra Darcya ei ole niin hauska kuunnella kuin hänen ystävätään, vai mitä? Eliza parka – ollappa vain juuri mukiin menevä!"
"Pyydän, ettette enää pane Lizzyä harmittelemaan tuon miehen sopimattoman käyttäytymisen takia, sillä hän se sitten vasta on kerrassaan epämiellyttävä mies, ja onneton se tyttö, josta hän rupeisi pitämään. Rva Long kertoi istuneensa eilen illalla puoli tuntia aivan hänen vieressään, ilman että tuo pölkky avasi edes kertaakaan suutansa."
"Oletko varma siitä, äiti? Etköhän vähän erehtyne?" sanoi Jane. "Minä näin omin silmin herra Darcyn puhuvan hänelle."
"Niin, siksi että rouva Long kysyi häneltä, mitä hän piti Netherfieldistä, ja silloin hän ei tietenkään voinut olla vastaamatta; mutta hän näytti samalla kovin ärtyneeltä, kun hänelle oli rohjettu lainkaan puhua."
"Neiti Bingley kertoi minulle", jatkoi Jane, "ettei hän muulloinkaan puhu paljon, paitsi kaikkein läheisinten ystäväinsä parissa; ja silloin hän saattaa olla oikein rakastettava."
"Sitä en hevillä usko, rakkaani. Jos hän tosiaan voi olla niin rakastettava, niin miksi hän ei puhellut rouva Longinkin kanssa? Mutta arvaanpa hyvin, mistä se johtui; jokainen sanoo, että hän on niin hirveän ylpeä; ja minä arvaan hänen kuulleen, ettei rouva Longin kannata pitää omia vaunuja, ja että hän oli tullut tanssiaisiinkin vuokrahevosella."
"En minä sitä sure, ettei hän puhellutkaan rouva Longin kanssa", sanoi nti Lucas; "mutta kernaasti olisin suonut hänen tanssivan Elizan kanssa."
"Toisen kerran, Lizzy", sanoi äiti, "en sinun sijastasi lähtisi tanssimaan hänen kanssaan, vaikka hän pyytäisikin."
"Sen kyllä uskon, äiti, ja olen aivan varma, ettet sinä koskaan joudukaan kiusaukseen tanssia hänen kanssaan."
"Hänen ylpeytensä", sanoi nti Lucas, "ei loukkaa minua niin paljon kuin monien toisten ylpeys, koska siihen on puolustavia asianhaaroja. Eihän ole ihmettä, että niin kaunis nuori mies, sukuisin arvokkaasta vanhasta perheestä, rikas ja omistava kaikki elämän edut, ajattelee itsestään suurta. Jos minun sallitaan niin sanoa, väittäisin, että hänellä on syytä olla ylpeä."
"Tuo on hyvin totta", virkkoi Elizabeth, "ja minä voisin helposti antaa anteeksi_ hänen _ylpeytensä, jollei hän olisi loukannut minun ylpeyttäni."
"Ylpeys", huomautti Mary, joka kernaasti mahtaili syvällisillä mielipiteillään, "on luullakseni sangen yleinen heikkous. Ainakin päättäen kaikesta siitä, mitä olen lukenut, arvelen sen olevan sangen yleisen; ihmisluonto on erityisen herkkä kallistumaan siihen, ja suurin osa meistä on taipuvainen hellittelemään erikoisesti omahyväisyyden tunnetta kymmenien muiden, todellisten tai kuviteltujen luulojen rinnalla. Turhamaisuus ja ylpeys ovat eri asioita, vaikka noita sanoja usein käytetään samankäsitteisinä. Ihminen voi olla ylpeä olematta silti turhamainen. Itse ylpeys kohdistuu enemmänkin siihen, mitä me itse ajattelemme itsestämme; turhamaisuus jälleen siihen, mitä soisimme toisten ajattelevan meistä."
"Jos minä olisin niin rikas kuin herra Darcy", huudahti nuori Lucas-vesa, joka oli tullut sisariensa kanssa, "niin en välittäisi viittä penniä koko ylpeydestäni. Pitäisin silloin kokonaisen lauman kettukoiria ja joisin pullon viiniä joka päivä."
"Silloin sinä joisit paljon enemmän kuin sinulle on terveellistä", sanoi rva Bennet, "ja jos olisit minun silmäini alla, niin minä pitäisin pullot kauniisti poissa näkyvistäsi."
Poika kinasi vastaan, ettei se vain niinkään kävisi päinsä; rouva Bennet vakuutti, että kävisipä hyvinkin; ja siihen väittelyyn päättyi naapurien vierailu.
VI LUKU
Longbournin naiset kävivät kohta tervehtimässä Netherfieldin naisväkeä. Vierailuun vastattiin heti kuten tulikin. Nti Bennetin sulava käytös saavutti yhä enemmän rva Hurstin ja nti Bingleyn suosiota; ja vaikka äiti huomattiin oitis mahdottomaksi ja nuoremmat sisaret kerrassaan mitättömiksi, niin pidettiin kahden vanhimman suhteen mahdollisena, että heidän kanssaan ehkä kannatti jatkaa tuttavuutta. Janessa tämä huomaavaisuus tietenkin herätti mitä suurinta mielihyvää, mutta Elizabethin mielestä vierasten käytös oli edelleenkin ylen pöyhkeä, yksinpä sisartakin kohtaan, eikä hän voinut ruveta pitämään heistä; ja arvatenkin oli heidän alentuvaiseen sävyynsä Janea kohtaan aiheena heidän veljensä ilmeinen ja jatkuva ihailu. Sillä se oli jokaiselle selvää, että hra Bingley todella ihaili Janea, missä he vain tapasivat toisensa. Ja yhtä ilmeistä oli, että Jane puolestaan antautui alttiisti tämän ihailun esineeksi ja olipa todenteossa rakastuakin ihailijaansa; mutta sisarta rauhoitti ajatus, ettei maailma ehkä ollut yhtä kerkeä keksimään tuon tunnevyyhdin selviämistä, koska Janella oli väkevän tunneherkkyyden ohella hillitty mielenmalttikin ja alati yhtä sulava ja siloinen esiintymistapa, jotka ominaisuudet voivat varjella häntä uteliaiden epäluuloilta. Tästä seikasta Elizabeth mainitsi ystävättärelleen nti Lucasille.
"Ehkä hänen täytyykin, jos hän vain saa tarpeeksi nähdä mielitiettyään. Mutta vaikka Bingley ja Jane tapaavatkin toisensa jotenkin usein, ei heidän ole sallittu olla montakaan hetkeä toistensa seurassa; ja kun he aina tapaavat toisensa suuressa seurassa, jossa on miehiä ja naisia sekaisin, on heidän mahdoton päästä joka kerta toistensa kanssa puheisiin. Janen pitäisi senvuoksi koettaa käyttää hyväkseen jokaista puolituntista, jolloin hänen onnistuu kääntää Bingleyn huomio puoleensa. Jos hän on aivan varma tästä, niin on hänen sitten helppo rakastua häneen niin monesti kuin vain tahtoo."
"Sinun suunnitelmasi on sangen hyvä", vastasi Elizabeth, "jos ei olisi muusta kysymys kuin joutumisesta hyviin naimisiin; ja jos minä olisin päättänyt hankkia itselleni rikkaan miehen – tai millaisen miehen hyvänsä – niin varmastikin menettelisin sen mukaan. Mutta Jane ei tunne sillä tapaa; hänellä ei ole mitään järkeilevää tarkoitusperää. Nyt hän ei voi vielä olla varma edes oman kiintymyksensä kiihkeydestä eikä sen mahdollisuudesta. Hänhän on tuntenut herra Bingleyn vasta parin viikon ajan. Hän tanssi tämän kanssa kahdesti Merytonissa; kerran hän näki hänet hänen omassa kodissaan lyhyenä aamuhetkenä; ja sitten he ovat istuneet neljästi samassa päivällispöydässä. Eihän tuo toki vielä riitä, jotta hän senkautta olisi päässyt täyteen selvyyteen miehen luonteesta."
"Ei, niinkuin sinä sen esität. Jos he olisivat vain syöneet yhdessä, niin olisi Jane oppinut tietämään ainoastaan sen, onko tuolla miehellä hyvä ruokahalu vai ei; mutta sinunhan pitää muistaa, että he ovat viettäneet yhdessä neljä iltaa – ja neljänä iltana näkee ja oppii jo koko paljon."
"Niin kyllä; noina neljänä iltana he ovat oppineet tietämään, mikä korttipeli toiselta käy sujuvammin; mutta mitä tulee luonteiden luotaamiseen, niin en usko paljonkaan paljastuneen asianomaisille."
"No niin", päätti Charlotte viisastelun; "minä toivon Janelle onnea kaikesta sydämestäni; ja jospa he jo huomispäivänä menisivät naimisiin, niin luulisin,
