rahduistakaan heidän onnellisuuttansa. Kumpikin kehittyy sitten perästäpäin eri tavalla ja eri määrässä; ja parempi on aina, että tuntee niin vähän kuin suinkin sen ihmisen vikoja, jonka kanssa saa viettää koko elämänsä yhdessä."
"Sinä koetat saada minut nauramaan, Charlotte, mutta tiedäthän, ettei tuo ole tervettä ajattelua, ja ettet itse ikinä menettelisi sillä tapaa."
Tarkatessaan hra Bingleyn käyttäytymistä sisartaan kohtaan Elizabeth ei osannut aavistaakaan, että hänestä itsestään oli tulemassa jonkin verran mielenkiintoisen tarkkaamisen esine Bingleyn ystävän silmissä. Hra Darcy oli ensi katseella tuskin tunnustanut häntä edes sieväksikään; tanssiaisissa hän oli ilman vähintäkään ihailua silmäillyt hänen puoleensa, ja kun he seuraavan kerran tapasivat toisensa, katseli mies neitoa kylmästi kuin ottaakseen hänestä mittaa. Mutta annappa olla – kohta kun hän oli selittänyt itselleen ja ystävälleen, että tytöllä oli tuskin ainuttakaan kaunista piirrettä kasvoissaan, oli hän huomaavinaan tavatonta älykkäisyyttä noiden tummien silmäin lämpimässä hohteessa. Tuohon keksintöön liittyi kohta toisiakin yhtä masentavia. Vaikka hänen arvosteleva silmänsä oli äkännyt useamman kuin yhden hairahduksen täydellisestä kauneusviivasta tytön vartalossa, oli hänen pakko myöntää itselleen, että vartalo kokonaisuudessaan oli sittenkin aika sorja ja soma. Ja vaikka hän totesi, ettei tyttö osannut noudattaa suuren maailman tapoja, kiehtoi tämän leikkisän ketterä käytös hänen mieltään vasten hänen tahtoaankin. Kaikesta tuosta ei Elizabethilla ollut aavistustakaan; hänelle tuo mies vain oli kaikkien inhoama olio, jonka suurin synti kuitenkin oli, että oli kieltäytynyt tanssimasta hänen kanssaan hänen rumien kasvojensa vuoksi.
Darcy yllätti itsensä toivomasta, että pääsisi paremmin tuntemaan tuota tyttöä; ja odotellessaan pääsevänsä itse puheisiin hänen kanssaan rupesi hän tarkkaamaan hänen seurusteluaan toisten kanssa. Mutta tuopa ei jäänyt Elizabethin terävältä silmältä huomaamatta. Tämä sattui suuressa illanvietossa Sir William Lucasin luona.
"Mitähän herra Darcy tarkoittanee", sanoi Elizabeth Charlottelle, "kun äsken seisoi vieressäni ja kuunteli haasteluani eversti Forsterin kanssa?"
"Siihen kysymykseen herra Darcy yksin voi vastata."
"Mutta jos hän tekee sillä tapaa vielä kerran, niin minä annan hänen tietää, mitä siitä ajattelen. Hänellä on aina niin ivallinen katse; ja jollen ala itsekin käydä julkeaksi, niin luulenpa, että rupean pelkäämään häntä."
Kun hra Darcy kohta sen jälkeen lähestyi heitä, kuitenkaan näyttämättä aikovan antautua puhelemaan heidän kanssaan, kielsi nti Lucas jyrkästi ystävätärtään toteuttamasta aiettaan. Varoituksesta oli oitis seurauksena, että Elizabeth kääntyi tulijaan päin ja sanoi:
"Enkö minä teistäkin, herra Darcy, äsken puhunut oikein mainiosti, kun kiusasin eversti Forsteria panemaan toimeen tanssiaiset Merytonissa?"
"Tosiaankin sangen ponnekkaasti – mutta sepä olikin aihe, joka aina panee pontta naisiin."
"Te olette kovin ankara meitä kohtaan."
"Nyt on sinun vuorosi tulla kiusatuksi", sanoi nti Lucas. "Nyt minä menen avaamaan pianon, Eliza, ja sinä tiedät mitä siitä seuraa."
"Sinä olet todellakin merkillinen ystävä! – Aina kiusaamassa minua soittamaan ja laulamaan jos jonkinlaisten ihmisten korville! Jos minun turhamaisuuteni kallistuisi musiikkiin, niin en todellakaan istuisi pianon ääreen tietäessäni kuulijaini joukossa olevan sellaisia, jotka ovat tietysti tottuneet kaikkein parhainten soittajain esityksiin." Nti Lucasin yhä kiusatessa hän kuitenkin myöntyi: "No, olkoon menneeksi – jos täytyy, niin täytyy." Ja katsahtaen merkitsevästi hra Darcyyn hän lisäsi: "Tunnette kai vanhan hyvän sananlaskun: Pidätä henkeäsi, jotta jaksat puhaltaa puuroosi – siksipä minunkin täytyy nyt lakata puhelemasta jaksaakseni laulaa."
Hän soitti ja lauloi miellyttävästi, vaikkei suinkaan mestarillisesti. Parin laulun perästä, ja ennenkuin hän ennätti edes vastata monien pyytelyihin toisteluista, lykkäsi hänet kiivaasti soittokoneen äärestä sisarensa Mary, joka luonnollisesti – ollen joka suhteessa perheen ainoa täydellinen vesa – oli innokas näyttämään hänkin taitoaan ja niittämään kunniaa.
Marylla ei ollut kykyä eikä taitoa – ja vaikka turhamaisuus oli antanut hänelle tarmoa ahkeraan harjoittelemiseen, oli se myöskin antanut hänelle perin vaateliaan ja itseluuloisen esitystavan, joka olisi ollut haitaksi etevämmällekin kyvylle. Elizabethin korutonta esitystä oli kuultu paljon suuremmalla nautinnolla, vaikka hän ei ollut soittanut puoleksikaan niin taidokkaasti; ja taottuaan loppuun pitkän pianokonsertin voi Mary olla tyytyväinen, kun voi ostaa itselleen kiitollisia kättentaputuksia irlantilaisilla ja skottilaisilla kansantanssisävelmillä, joiden mukaan hänen nuoremmat sisarensa, Lucasin lapset ja pari kolme nuorta upseeria kävivät kohta pyörimään.
Hra Darcy seisoi syrjässä hyvin tyytymättömänä sellaiseen illanviettotapaan, joka teki kaiken puhelun mahdottomaksi – eikä hänen mielialansa suinkaan parantunut, kun hänen vieressään seisova Sir William nykäisi häntä kylkeen ja huomautti leveästi hymyillen:
"Tämäpä vasta somaa huvia nuorille, eikö totta, herra Darcy? Ei tanssin voittanutta! Minun mielestäni sen pitäisi olla hienojen seurapiirien kaikkein parhaita huvituksia, vai mitä arvelette?"
"Varmastikin, herrani; ja samalla on sillä sekin etu, että se on maailman kaikkein vähimmänkin hienostuneiden seurapiirien huvitus – jokainen villi raakalainenkin kykenee heittelemään sääriään."
Sir William vain hymyili. "Teidän ystävänne tanssii mainiosti", hän jatkoi hetken äänettömyyden perästä, nähdessään Bingleyn hilpeästi pyörivän tanssijain piirissä; "ja arvaanpa, että itsekin olette siinä taidossa mestari, herra Darcy."
"Näitte kai sitten minun tanssivan Merytonissa, herrani?"
"Näin tosiaankin, ja sitäkös oli nautinto katsella. Taidatte usein tanssia St. James'issa?"6
"En koskaan herrani."
"Ettekö ajattele, että se olisi sopiva kunnianosoitus sille pyhälle paikalle?"
"Sitä kunniaa en kernaasti osoita millekään paikalle, mikäli vain voin välttää."
"Teillä on kai oma talo Lontoossa, arvaan mä?" jatkoi hyväntahtoinen isäntä kammahtamatta toisen töykeydestä.
Hra Darcy kumarsi.
"Minäkin olen vähin ajatellut asettua pääkaupunkiin, sillä liikun mielihyvin ylhäisessä maailmassa, mutta en ole oikein varma, sopiiko Lontoon ilma hyvin Lady Lucasille."
Hän vaikeni odottaen vastausta, jota hänen vieraansa ei kuitenkaan näyttänyt olevan halukas antamaan. Nähdessään Elizabethin silloin lähestyvän heitä kohti sai isäntä ylivoimaisen kohteliaisuuden puuskan ja luikkasi huoneen poikki häntä kohti:
"Kiltti Eliza neiti, miksi ette ole mukana tanssimassa? Herra Darcy, sallikaa minun esittää teille tämä nuori neiti erittäin miellyttävänä tanssitoverina. Olen varma, ettette voi kieltäytyä tanssimasta, kun tällainen sulotar odottaa teitä." Ja tarttuen Elizabethin käteen hän yritti kurottaa sen hra Darcylle, joka – vaikka ylen ällistyneenä, – ei näyttänyt lainkaan haluttomalta tarttumaan siihen, jollei neitonen olisi äkkiä nykäissyt kätensä pois ja sanonut hiukan harmistuneena:
"Minua ei laisinkaan haluta tanssia, Sir William. Ettehän vain luule minun tulleen tännepäin kerjätäkseni itselleni
St. James Palace, Lontoon vanhin kuninkaanlinna. Nykyisin kuningas Lontoossa oleskellessaan pitää hoviaan Buckingham Palacessa.
