sankarin tuttaviensa kesken. Hän hinautui kannelle pystysuoria tikapuita myöten ja kompuroi monenmoisten esteitten yli peräpuoleen, missä lyhyenvanttera, paljasleukainen, harmaakulmakarvainen mies istui yläperäkannelle johtavilla portailla. Aallokko oli asettunut yöllä, jättäen jälkeensä aavan, öljymäisen vesilakeuden, missä näkyi siellä täällä taivaanrantaa vasten kymmenkunnan kalastaja-aluksen purjeet. Niiden välissä oli pieniä mustia pilkkuja, jotka merkitsivät ulkona pyyntitoimessa olevia veneitä. Kuunari keinui kevyesti ankkurissa, kolmikulmainen myrskypurje isossamastossa, ja kajuutan katolla olevaa miestä lukuunottamatta oli koko kansi autio.
"Huomenta – hyvää iltapäivää, piti sanomani. Sinä olet nukkunut melkein kellon ympäryksen, nuori mies", oli hänen tervehdyksensä.
"Huomenta", sanoi Harvey. Hän ei pitänyt siitä että häntä kutsuttiin "nuoreksi mieheksi"; ja, katsoen siihen että hän oli äsken pelastunut hukkumasta, hän odotti osanottoa ja myötätuntoa. Hänen äitinsä oli kuoleman tuskassa, kun häneltä vain jalatkaan kastuivat, mutta tämä mies ei ollut millänsäkään.
"No, annapas nyt kuulla juurta jaksain. Se oli todellakin kohtalon sallima kaikille asianomaisille. Mikähän mahtaa olla nimesi? Mistä olet kotoisin (me epäilemme että Euroopasta)?"
Harvey sanoi nimensä ja laivan nimen, kertoi lyhyesti tapaturman vaiheet ja lopetti pyytämällä että hänet vietäisiin heti Newyorkiin, missä hänen isänsä maksaisi mitä vain hänelle määrättäisiin.
"Hm", virkkoi paljasleukainen mies, Harveyn viime sanoista vähääkään liikuttumatta. "Enpä voi sanoa meidän meikäläisten ajattelevan suuria miehestä taikka pojastakaan, joka putoaa yli laidan tuollaisesta postilaivasta ihan tyvenellä. Vielä vähemmän kun ei hänellä ole muuta puolustusta kuin että hän oli merikipeä."
"Puolustusta!" huusi Harvey. "Luuletteko että minä putosin teidän likaiseen alus-pahaseenne huvin vuoksi?"
"Kun en tiedä mitä sinä käsität huvilla, en voi tuohon päätäpahkaa vastata, nuori mies. Mutta jos minä olisin sinun sijassasi, niin en antaisi haukkumanimiä sille alukselle, joka lähinnä Kaitselmusta oli sinun pelastuksesi välikappaleena. Ensiksikin se on vietävän jumalatonta. Ja toiseksi se loukkaa minun tunteitani – ja minä olen Disko Troop, laivuri gloucesterilaisella kuunarilla 'Täällä Ollaan', mitä seikkaa et näytä oikein tietävän."
"En tiedä enkä siitä välitäkään", sanoi Harvey "Olen tietysti erittäin kiitollinen pelastuksestani ja kaikesta siitä; mutta minä tahtoisin tehdä teille selväksi, että mitä pikemmin te viette minut Newyorkiin, sitä paremmin se teille kannattaa."
"Tahtoo sanoa – millä tavalla?" Troop kohotti toista tuuheakarvaista silmäkulmaansa korkeammalle epäilyttävän lempeän sinisen silmän yläpuolelle.
"Dollareissa ja senteissä", sanoi Harvey ihastuksissaan luullessaan vihdoinkin vaikuttavansa toiseen. "Selvissä dollareissa ja senteissä." Hän työnsi toisen kätensä taskuun ja pullisti vatsaansa, mikä oli hänen tapansa esiintyä suurena henkilönä. "Ette ole koko iässänne tehnyt parempaa päivätyötä kuin vetäessänne minut ylös. Minä olen Harvey Cheynen ainoa poika."
"Onpa hänellä ollut onni", sanoi Disko kuivasti.
"Ja jollette tiedä kuka Harvey Cheyne on, niin ette tiedä paljoa – sen sanon. No, kääntäkää nyt ympäri ja antakaa mennä joutuin."
Harveylla oli sellainen käsitys, että Amerikka oli suurimmaksi osaksi täynnä ihmisiä, jotka vain puhuivat hänen isänsä dollareista ja kadehtivat niitä.
"Ehkä tiedän, ehkä en. Mutta reivaappa vähän pienemmäksi vatsaasi, nuori mies. Se on täynnä minun ruokaani."
Harvey kuuli kuinka etumaston juurella puuhaileva Dan nauraa kikersi, ja veri syöksähti hänen kasvoihinsa.
"Me maksamme kyllä siitäkin", sanoi hän. "Milloin luulette meidän saapuvan Newyorkiin?"
"Minä en käykään Newyorkissa. Enkä Bostonissakaan. Ehkä saamme Eastern Pointin näkyviimme syyskuun korvilla, ja silloin voi isäsi – josta valitettavasti en ole kuullut puhuttavan – antaa minulle kymmenen dollaria kaikkien sinun lupaustesi takia. Mutta voi hän taas toisekseen olla antamattakin."
"Kymmenen dollaria! Odottakaas vähän, tästä saatte – " Harvey kaiveli taskujaan etsien setelitukkua, mutta ei löytänyt muuta kuin kimpun vettyneitä savukkeita.
"Käymätöntä rahaa ja lisäksi vahingollista keuhkoille. Nakkaa ne laidan yli, nuori mies, ja koeta uudestaan."
"Ne on varastettu!" huusi Harvey tulistuneena.
"Sinun täytyy siis odottaa kunnes tapaat isäsi, ennenkuin voit palkita minua?"
"Satakolmekymmentäneljä dollaria – kaikki varastettu!" sanoi Harvey penkoen hurjasti taskujaan. "Antakaa ne takaisin!"
Omituinen muutos välähti Troop-ukon jäykissä kasvoissa. "Mitähän tekemistä sinulla oli sinun iässäsi sadan ja kolmenkymmenenneljän dollarin kanssa, nuori mies?"
"Se oli osa minun taskurahojani – kuukausirahaani." Tämän luuli Harvey olevan ratkaisevan iskun, ja se olikin, vaikka toisella tavalla kuin hän oli otaksunut.
"Ohoh! Satakolmekymmentäneljä dollaria on ainoastaan osa hänen taskurahoistaan ja lisäksi vain yhden kuukauden annoksesta! Muistatko iskeneesi päätäsi johonkin pudotessasi laivasta? Kolautitko sen esimerkiksi kannatuspylvääseen? 'Itätuulen' Hasken-ukko" – Troop tuntui puhelevan itsekseen – "kompastui kansiluukkuun ja jymäytti päänsä isoonmastoon – täydellä voimalla. Kolmisen viikkoa myöhemmin Hasken-ukko alkoi väittää että 'Itätuuli' oli sotalaiva, ja niin hän julisti sodan Sable Islandia vastaan koska se oli brittiläinen ja rantamatalikot ulottuivat liian pitkälle mereen. He ompelivat hänet matkan loppuajaksi vuodepeitteeseen niin että pää ja jalat vain olivat näkyvissä, ja nyt hän on kotonaan Essexissä ja leikkii pienillä riepuvauvoilla."
Harvey oli pakahtua kiukkuun, mutta Troop jatkoi lohdutellen: "Olemme pahoillamme sinun puolestasi. Hyvin pahoillamme – ja kun sinä olet niin nuorikin. Emme huoli enää puhua mitään noista rahoista."
"Ette tietenkään te sitä halua tehdä, kun varastitte ne."
"Niinkuin haluat. Kyllä varastimme ne, jos se sinua lohduttaa. No niin, tuosta paluumatkasta sitten. Otaksuen että voisimme sen tehdäkin, mitä emme voi, et sinä ole lainkaan soveliaassa tilassa kotiin palataksesi, ja me olemme juuri-ikään tulleet matalikoille raatamaan leipämme takia. Meillä ei ole kaikkiaankaan puoltakaan sataa dollaria kuukaudessa – vielä vähemmän taskurahoiksi; ja hyvällä onnella olemme takaisin maissa syyskuun ensi viikkojen vaiheilla."
"Mutta – mutta nythän on vasta toukokuu, enkä minä voi jäädä tänne venymään mitään toimittamatta vain siksi että te haluatte kalastaa. Minä en voi, ymmärrättekö?"
"Aivan oikein, aivan oikein. Ei kukaan pyydäkään sinua olemaan mitään toimittamatta. Täällä on koko joukko sellaista, mitä sinä voit tehdä, kun se Otto meni yli laidan Le Haven matalikolla. Minun mielipiteeni on, että hänen kouransa irtaantui otteestaan siinä myrskyssä, joka meillä siellä oli. Oli miten oli, hän ei ainakaan palannut takaisin sitä kieltämään. Ja nyt sinä olet sukeltanut esiin, ja se oli selvästi ja ehdottomasti kohtalon sallima kaikille asianomaisille. Epäilen kuitenkin, ettei ole montakaan asiaa, joita sinä osaat toimittaa. Eikö olekin niin?"
"Minä osaan toimittaa sangen kuumat paikat teille
