Tom Sawyer ilmailija. Марк Твен

      "Sillonhan tää maanantai vois olla Viiminen Päivä, ja heill'

      Englannissa ei olis mittään viimistä päivää, ja kuolleet ei nousis hauoistaan. Me ei saa mennä keskivenettä pitemmäs, Tommi herra.

      Huutakaa hän tänne! Meitin pittää pysyä siellä, ku – "

      Mutta nyt me yhtäkkiä nähtiin jotakin ja hypättiin ylös ja jätettiin kaikki jupakat ja katsoa tuijotettiin vain. Tom sanoi:

      "Eikö s'oo – " Hän läähötti ja sanoi sitten: "Joo, se on – niin totta kuin taivas! – s'on Valtameri!"

      Nyt läähötettiin minä ja Jim myöskin. Me seisottiin siinä kuin härät, mutt' onnelliset härät, sill' ei ykskään meistä ollut ennen nähnyt mitään valtamerta tai oottanut sitä nähdä. Tom hän mekasteli:

      "Atlantin valtameri – Atlantti! Voi sentään. Kuinka suuremmoista! Niin, se se on – ja me nähdään se – me! Herra hallitkoon! Eihän toki uskoiskaan!"

      Sitten nähtiin me iso töyrämä mustaa savua, ja tultuamme lähemmäs oli se kaupunki, vieläpä oikein jättiläiskaupunki, joss'oli paksu reunus laivoja toisessa laidassa, ja me haluttiin tietää, oltiinko me Newyorkissa, ja ruvettiin jupattamaan ja kinaamaan siitä, ja ennenkun me tiettiinkään, oltiin me luistettu sen yli, ja se pakeni taaksemme, ja siin' oltiin me nyt valtameren yllä ja mentiin kuin myrsky. Nytkös me herättiin, sanon mä!