kapinoitsijat jättivät hänet sinne lähtiessään kannelle. Heti sen jälkeen molemmat tulivat kannelle, kapteeni kalmankalpeana, mutta hieman toipuneena haavastaan. Hän puhui miehille tuskin ymmärrettävällä tavalla, rukoili, etteivät he heittäisi häntä tuuliajolle, vaan palaisivat työhönsä, ja lupasi laskea heidät maihin missä hyvänsä he tahtoivat eikä saattaa heitä edesvastuuseen. Mutta hän puhui kuuroille korville. Kaksi roistoa otti häntä kainaloista ja viskasi veneeseen, joka oli laskettu vesille perämiehen kajuutassa käydessä. Kannella olevat neljä miestä päästettiin sitten siteistään ja komennettiin laskeutumaan veneeseen, jonka he tekivätkin vastustelematta.
Augustus taas sai yhä jäädä tuskalliseen asentoonsa, vaikka hän vääntelehtien rukoili vain saada sanoa isälleen jäähyväiset. Kourallinen laivakorppuja ja vesiruukku annettiin nyt veneeseen, mutta ei mastoa, purjetta, airoa eikä kompassia. Laiva hinasi venettä muutamia minuutteja, jolla aikaa kapinoitsijat taas neuvottelivat – sitten se lopullisesti heitettiin tuuliajolle.
Sillä aikaa oli tullut yö, ei näkynyt kuuta eikä tähtiä, ja oli jyrkkä ja kova merenkäynti, vaikkei tuullutkaan paljon. Vene hävisi tuokiossa näkyvistä eikä ollut sanottavaa toivoa niiden kovaonnisten pelastumisesta, jotka siinä olivat. Tämä tapahtui kumminkin 35° 30' pohjoista leveyttä ja 61° 20' läntistä pituutta eikä siis kovin kaukana Bermudas-saarista.
Augustus koki lohduttaa itseään kuvittelemalla, että vene joko pääsisi maihin tai joutuisi liki rannikkoa tavatakseen aluksia.
Nyt nostettiin kaikki purjeet ja priki jatkoi alkuperäistä suuntaansa lounaiseen – kapinoitsijat näet aikoivat merirosvoretkelle, ryöstämään, mikäli Augustus ymmärsi, laivoja Cap Verden ja Porto Ricon reitillä.
Ei mitään piitattu Augustuksesta, joka oli päästetty köysistä ja sai kävellä missä halusi kajuutanportaiden ja kokan välillä. Jopa Dirk Peters kohteli häntä hieman ystävällisestikin kerran pelastaen hänet kokin raakuuksilta. Hänen asemansa oli kumminkin mitä arveluttavin, kun miehet olivat alituisesti päissään eikä heidän hyvään tuuleensa tai välinpitämättömyyteensä ollut kauan luottamista. Levottomuutensa minun tähteni hän kuvaili kuitenkin olleen tuskallisimman seurauksen tilastaan; eikä minulla todellakaan koskaan ollut syytä epäillä hänen vilpitöntä ystävyyttään. Monta kertaa hän oli jo päättänyt ilmaista minun laivassa oloni kapinoitsijoille, mutta luopui siitä muistaessaan ne hirmutyöt, joita hän jo oli nähnyt, ja toivoessaan pian pääsevänsä avukseni. Tähän hän lakkaamatta vaani tilaisuutta, mutta hänen alituisesta valppaudestaan huolimatta kolme päivää kului veneen tuuliajolle heittämisestä ennenkuin mitään toiveita siihen ilmaantui. Vihdoin kolmannen päivän iltana kova itätuuli yllätti prikin ja kaikki miehet huudettiin korjaamaan purjeita. Siinä mylläkässä Augustus pääsi pujahtamaan hyttiin. Sanomattomaksi surukseen ja kauhukseen hän silloin näki, että se oli muutettu kaikenlaisten laivatarpeiden talletuspaikaksi ja että monen sylen pituinen ankkurikettingin-romu, joka oli kasattu kajuutanportaiden alle, oli kirstun tieltä raahattu tänne aivan luukun päälle! Mahdotonta oli siirtää sitä paikaltaan kenenkään huomaamatta ja hän palasi kiireimmän kautta takaisin. Kun hän astui kannelle, kävi perämies hänen kurkkuunsa, kysyen mitä hän oli tehnyt kajuutassa. Hän oli sysäämäisillään hänet vasemman partaan yli mereen, kun Dirk Peters taas tuli väliin ja pelasti hänen henkensä. Augustus pantiin nyt käsirautoihin, joita laivassa oli monta paria ja hänen jalkansa sidottiin lujasti. Sitten hänet vietiin välikannelle ja viskattiin lähinnä kanssin laipiota olevaan alempaan koppiin, samalla kuin hänelle vakuutettiin, ettei hän kertaakaan enää pistäisi jalkaansa kannelle, "niin kauan kuin priki oli priki". Näin sanoi kokki, joka viskasi hänet koppiin; vaikea on sanoa mitä tällä lauseella oikein tarkoitettiin. Koko asia koitui kumminkin minun lopulliseksi pelastuksekseni, kuten kohta nähdään.
V
Miten Augustus sai minut pelastetuksi ruumasta
Muutamia minuutteja kokin lähdettyä kanssista Augustus oli epätoivon vallassa eikä enää toivonut hengissä pääsevänsä kopista. Hän päätti nyt ilmoittaa ensimäisille kanssiin tulijoille minun asemastani, arvellen minulle paremmaksi joutua kapinoitsijain armoille kuin menehtyä janoon ruumassa, sillä jo kymmenen päivää olin ollut vankina ja ruukussani oli vettä vain neljäksi. Tätä ajatellessaan hänen päähänsä pälkähti yhtäkkiä, että hän kenties pääsisi yhteyteen kanssani isonruuman kautta. Kaikissa muissa olosuhteissa yrityksen vaikeus ja vaarallisuus olisi pidättänyt hänet siihen ryhtymästä, mutta nyt kun hänellä joka tapauksessa oli niin heikot toiveet päästä hengissä ja siis vain vähän menettämistä, kohdisti hän kaiken huomionsa tehtävän suoritukseen.
Käsiraudat antoivat ensiksi ajattelemisen aihetta. Toviin hän ei keksinyt mitään keinoa niiden poistamiseksi ja pelkäsi jo tuumainsa alkuunsa raukeavan, kun hän tarkemmin katseltuaan huomasi että raudat saattoi vähällä vaivalla kihnuttaa käsistään ja taas pujottaa takaisin vain puristamalla kokoon kämmenensä. Tällaiset käsiraudat, eivät ollenkaan sovi nuorille vangeille, joiden pienemmät luut helposti taipuvat puristuksesta. Hän päästi nyt jalkansa köysistä, jätti nuoran niin että sen saattoi helposti sovittaa paikoilleen, jos joku sattuisi tulemaan kanssiin, ja kävi tarkastelemaan laipiota siitä paikasta, missä se yhtyi koppiin. Välilaudat olivat tässä pehmeää mäntypuuta, tuuman paksuisia ja hän voi vähällä vaivalla puhkaista siihen aukon. Puhetta kuului nyt kanssin portailta ja hän kerkesi parhaiksi pistää oikean kätensä rautoihin, – vasen oli paikoillaan – ja köyttää nuoran vetosolmuun nilkan ympärille, kun Dirk Peters tuli kanssiin perässään koira, joka heti hyppäsi koppiin ja paneutui maata. Koiran oli Augustus tuonut laivaan, kun tiesi minun kiintyneen elukkaan ja arveli minun mielelläni ottavan sen mukaani matkalle. Hän kävi sen kotoani hakemassa heti kun oli vienyt minut ruumaan, vaikkei tullut siitä maininneeksi kelloa tuodessaan. Kapinan jälkeen Augustus ei ollut nähnyt sitä ennenkuin se nyt ilmestyi Dirk Petersin seurassa ja oli pitänyt sitä menneenä luullen, että joku perämiehen joukkoon kuuluvista ilkiöistä oli heittänyt sen mereen. Sittemmin ilmeni, että se oli ryöminyt valaanpyyntiveneen alle loukkoon, josta se ei mahtunut pyörtämään takaisin. Viimein Peters auttoi sen sieltä ja tuolla omituisella hyväsydämisyydellä, jolle ystäväni hyvin osasi antaa arvoa, oli nyt tuonut sen kanssiin hänelle toveriksi, ja antaen hänelle samalla vähän kuivaa suolalihaa ja perunoita sekä vesikannun. Sitte hän meni kannelle luvaten tuoda hieman lisää syötävää seuraavana päivänä.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
