Kunko vasta tänään tulet minut tuntemaan? – Se on tosi, Sohvi kulta, minä olen kunniani ruhtinalle myönyt; vaan sydämeni olen pitänyt omanani – sydämeni, ainoan tavarani, joka kuka-ties vielä miehen ansaitsee – jota hovi-elamän saastainen ilma on koskettanut vaan kuin hemgähdys peiliä! Usko minua, herttaseni, sen olisin jo kauan säilyttänyt tältä surkealta ruhtinalta, jos vaan olisin jaksanut voittaa sen kunnian-himoni, että kaikkein hovi-rouvien edeltä tahdon ensimäisen arvon!
Sohvi. Ja tämä sydän taipuu kernaasti kunnian-himon alamaiseksi?
Lady (vilkkaasti). Se on jo kyllin kostanut alennuksensa! – Kostaa vielä alin-omaa ja edeskin päin! Sohvi, (painavasti, laakein kätensä Sohvin olalle) me vaimo-ihmiset voimme vaan joko vallita eli palvella, mutta vallan suurinkin nautinto on meistä surkeata sen nautinnon rinnalla, että saamme olla orjana sillä miehellä, jota rakastamme!
Sohvi. Tämän totuuden, milady, luulin teiltä viimeksi kuulevani!
Lady. Minkä vuoksi, Sohviseni! Eikös minun vallan-pitämisessäni kylliksi ole näkynyt, että me paraastaan kelpaamme vaan talutus-hihnasta kuletettaa? Etkö ole mun juonikkaasta huikentelevaisuudestani, mun hurjista huvituksistani nähnyt, että niiden piti vaan sisälläni hämmentää vielä rajumpia haluja?
Sohvi (peräytyy hämmästyen). Lady!
Lady (vilkkaammasti). Tyydytä nämä! Hanki mulle se mies, jota nyt ajattelen, jota jumaloitan – kuolla pitää mun, eli se saada. (Vienommasti.) Anna mun hänen suustansa kuulla, että rakkauden kyyneleet silmissämme loistavat kauniimmalta kuin kalliit kivet tukassamme, (kiivaasti) niin minä viskaan ruhtinalle sydämensä ja ruhtina-kuntansa takaisin, pakenen sen miehen kanssa, pakenen kaukaisimpaan erä-maahan maa-ilmassa —
Sohvi (katsoo hämmästyksissä häneen). Hyvä Jumala! Mitä teette te, lady? Mikä teillä on?
Lady (säikähtyneenä). Sinä kalvenet? – Olenko ehkä mitä liikaa sanonut? – kuule vielä – saat kaikki kuulla —
Sohvi (katselee peljästyneenä ympärinsä). Minua peloittaa, milady – minua peloittaa – en tarvitse enää mitään kuulla!
Lady. Liittoni majuorin kanssa – sinä ja maa-ilma olette väärässä, kun luulette sen olevan hovi-juonia – Sohvi elä punastu – elä häpeä mun tähteni – se on mun rakkauteni tekoa!
Sohvi. Kuinka oikein arvasin!
Lady. Minä petin heidät, Sohvi – sen heikon ruhtinan – sen kavalan Walterin – sen hullun marsalkin – Kukin näistä on valmis vannomaan sen, että tämä naimis-kauppa on sopivin keino minut herttualle pelastaa, meidän liitto vielä lujemmin yhdistää! – Jaa, meidän liittomme iäksi ratkaista! iäksi katkaista nämä häpeälliset kahleet! – Valhellut valehtelijat! Heikon vaimon pettämät! – Te itse tuotte nyt minulle rakastettuni! Sitähän minä vaan tahdoinkin – Kun hänet vaan kerran saan – o silloin iäti hyvästi, tämä inhoittava loisto —
Toinen kohtaus.
Ruhtinan vanha kammari-palvelija, joka tuo koristin-rasiata.
Edelliset.
Palvelija. Hänen herttuallinen korkeutensa käski sanoa terveisiä ja lähettää teille nämä briljantit häiksenne! Ne juuri tuotiin Venedigistä.
Lady (on avannut laatikon ja peräytyy säikähtäen). Mies! mitä maksoi herttua näistä kivistä?
Palvelija (vihaisella näöllä). Ei ne hänelle maksa yhtä äyriä!
Lady. Mitä? Hullunako sinä olet? Ei mitään? – ja (astuen muutaman askelen hänestä) kuitenkin katsot sinä minuun, ikään kuin tahtoisit mun katseellasi lävistää – Eikö nämä mitään maksa hänelle, tämmöiset äärettömän kalliit kivet?
Palvelija. Eilen vietiin seitsemän-tuhatta maan lasta Amerikaan – ne maksavat kaikki!
Lady (panee laatikon äkkiä pöydälle ja kävelee kiireesti salissa edes takaisin; vähän ajan kuluttua palvelijalle). Mies! mikä sinulla on? Itketkö sinä?
Palvelija (pyhkii silmiänsä, kamalalla äänellä, kaikki jäsenensä väristen). Semmoiset kalliit kivet kuin nuo tuolla – minullakin on niissä kaksi poikaa!
Lady (kääntyy pois vavisten, ottaa häntä kädestä). Eihän suinkaan pakosta?
Palvelija (nautaa hirveästi). Hyvä Jumala! – Ei – ne ovat kaikki vapaa-tahtoisia – Oli kyllä muutamia suulaita poikia, jotka astuivat rivistä ulos ja kysyivät evestiltä, mitä ruhtinas heillä sai parista? – Vaan meidän armollinen ruhtinas marsitti kaikki rykmentit paraati-kedolle ja ammutti suu-paltot. Me kuulimme pyssyjen paukkinan, näimme heidän aivonsa lennelleen ympäri kivitykselle, ja koko armeia huusi: hei pojat, Amerikaan!
Lady (lankee kauhistuen sohvaan). O Jumala, Jumala! – Ja min'en kuullut mitään? enkä tiennyt mitään?
Palvelija. Niin, armollinen rouva! – Mitäpä se se ruhtinas olisi teitä tälle karhun-tapolle kutsunut! – Olisi tuossa kuitenkin ollut teidänkin katsottavaa, kuinka rummut rämisten julistivat: nyt on aika, ja ulvovat orvot tuolla seurasivat isäänsä, ja täällä vimmaan joutunut äiti tahtoi rinta-lapsensa pajonetille ripustaa, ja kuinka sulhanen ja morsian sapelin-lyönnillä eroitettiin, ja kuinka harmaa-parrat seisoivat toivottomina ja viimein tuskissaan heittivät sauvansa poikien perästä sinne uuteen maalimaan – Oi, oli se näköä, ja rumpua lyödä jyskytettiin, ett'ei muka Kaikkivaltias kuulisi meidän rukoelevan —
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
