hän vetosi kuninkaallisen tuttavansa ja suosijansa, Puolan entisen kuninkaan, Lotringin herttuan Stanislaus Leszczinskin todistukseen, jonka kreivi de Tressan v. 1759 kirjallisesti kuninkaan puolesta antoi Voltairelle, ja jossa erityisesti vakuutetaan, että mikäli Stanislaus omakohtaisesti tunsi Voltairen kertomia asioita, ne kaikki olivat tosia, ikäänkuin Voltaire olisi itse ollut tapausten silminnäkijänä. Saamiensa muistutusten ja arvostelujen johdosta Voltaire, kuten jo edellä sanottiin, kuitenkin teki pienehköjä muutoksia, korjauksia, poistoja ja lisäyksiä myöhempiin painoksiin ja tarkisteli kertomustansa uusien tiedonantojen ja kirjallisten lähteiden perusteella. Mutta kun perinpohjaisempi korjailu olisi poistanut teoksesta paljon juuri sellaista, mikä sille antoi sen erikoisen viehätyksen, jäi se tekemättä. Siten vuoden 1751 painos pysyi teoksen lopullisena muotona.
Voltairen "Kaarle XII: n historia" on tähän päivään saakka lukemattomine painoksineen ja lukuisine käännöksineen ollut historiallisen kirjallisuuden enimmin luettuja teoksia. Sitä on melkoisen sattuvasti sanottu eräänlaiseksi historialliseksi romaaniksi, millä nimityksellä on tahdottu kuvata sen sekä esitystapaa että sisällyksen "romaanimaisuutta". Voltaire onkin epäilemättä etusijassa tahtonut huvittaa ja jännittää lukijoitaan eikä ole tavoitellut yksinomaan tieteellistä historiallista totuutta. Hän on menetellyt aiheensa pitelyssä ja käsittelyssä pikemmin kaunokirjailijan kuin tieteellisen historiantutkijan tavoin. Mutta siitä huolimatta näyttää "Kaarle XII: n historia" kokonaisuudessaan katsottuna olevan verrattain tosipohjainen teos. Onpa esiintynyt ääniä, jotka väittävät ja todistelevat, että Voltairen teos lopultakin on toistaiseksi paras kaikista lukuisista Kaarle XII: n historioista, ainakin mitä tulee Kaarlen persoonan ja luonteen oikein käsittämiseen ja kuvaamiseen. Tosin varsinkin Ruotsissa ovat useat historiankirjoittajat suuresti epäilleet Voltairen teoksen lukuisten juttujen todenperäisyyttä, mutta lainaavat niitä silti perin runsaasti omiin teoksiinsa, jolleivät voi varmasti osoittaa Voltairen olevan väärässä. Samoin ovat tehneet muidenkin maiden historiankirjoittajat Kaarlesta ja hänen vaiheistaan puhuessaan. Niinpä Voltairen "Kaarle XII" on edelleen pysynyt alallansa ikäänkuin keskeisenä teoksena, jopa tyylinsä ja kokoonpanonsa puolesta "klassillisena" kirjana, jonka tenhopiiristä kriitillinenkään historiantutkimus ei ole jaksanut ja voinut täysin vapautua.
Tietysti Voltairen teos jo itse aiheensa puolesta tarjoo mitä suurinta mielenkiintoa suomenkielisellekin lukijakunnalle – mainitaanhan siinä muuten Kaarlen yhteydessä usein Suomeakin. Ja kun meillä ei toistaiseksi ole suomen kielellä mitään laveampaa esitystä tuosta Pohjolan merkillisestä sankarikuninkaasta, joka tosin Suomelle aiheutti suunnattomia kärsimyksiä, niin soveltuu Voltairen teos – jolla samalla on oma yleisesti tunnustettu kirjallishistoriallinen arvonsa – hyvin sellaiseksi. Siinähän juuri tapaamme ne jutut ja kertomukset Kaarle kuninkaasta, joita ehkä olemme saaneet lukea erinäisistä historiallisista romaaneista, oppikirjoista y. m. teoksista. – Käännöksen loppuun on liitetty joukko selityksiä ja muistutuksia, joissa käsitellään erinäisiä Voltairen teoksen kohtia, asiavirheitä ja epäluotettavia juttuja. Kaikkiin epävarmoihin ja yleensä toisarvoisiin kohtiin ja tarinoihin ei ole katsottu olevan syytä puuttua. Apuna tässä on käytetty Danielsonin edellä mainittua väitöskirjaa, Samuel E. Bringin julkaisemaa teosta "Karl XII. Till 200-årsdagen av hans död" y.m. lähteitä. Joitakin virheitä, kuten esim. nimien väärinkirjoituksia, on korjattu suorastaan jo itse tekstissä, ja erinäisiä selityksiä ja huomautuksia on liitetty heti asianomaisen sivun alle. – Käännös on tehty kokoelmassa "Bibliothéque Nationale" julkaistun, vv. 1909-11 painetun alkutekstin mukaan.
O.A.K.
ENSIMÄINEN OSA
ENSIMÄINEN KIRJA
Lyhyt Ruotsin historia Kaarle XII: een saakka. Hänen kasvatuksensa; hänen vihollisensa, Tsaari Pietari Aleksejevitshin luonne. Mielenkiintoisia yksityispiirteitä tästä ruhtinaasta ja Venäjän kansasta. Venäjä, Puola ja Tanska liittoutuvat Kaarle XII: tta vastaan.
Ruotsi ja Suomi ovat yhdessä kuningaskunta, jolla on laajuutta noin kaksisataa ranskalaista penikulmaa [vanha tiemitta, lieue, vaihteli pituudeltaan; tavallisesti noin 4 km (lieue de poste, postipenikulma)] ja pituutta kolmesataa. Etelästä pohjoiseen ulottuu se 55. leveysasteen paikkeilta aina 70. leveysasteeseen. Sillä on ankara ilmanala, vailla kevättä ja syksyä. Talvi vallitsee siellä yhdeksän kuukautta vuodessa; kesän helle seuraa siellä suoraan tavatonta kylmyyttä. Lokakuusta alkaen käy kaikki jäähän, eikä esiinny noita huomaamattomia vaihekausia, jotka muualla välittävät eri vuodenaikoja ja tekevät muutoksen mieluisemmaksi. Korvaukseksi on luonto tälle karulle ilmastolle suonut kirkkaan taivaan ja puhtaan ilman. Melkein alituisen auringonvalon lämmittämänä sen kesä tuottaa sangen lyhyessä ajassa kukkia ja hedelmiä. Talven pitkiä öitä taas sulostuttavat ruskotukset ja hämärät, joita kestää sitä kauemmin, mitä vähemmän aurinko loittonee Ruotsista. Kuutamoa taasen eivät mitkään pilvet pimennä, vaan maata peittävän lumen heijastus antaa sille lisäkirkkautta, jota vielä hyvin usein erityiset eläinradan hohteen tapaiset valoilmiöt tehostavat, ja se tekee matkustamisen Ruotsissa yöllä yhtä helpoksi kuin päivälläkin. Laidunten puutteessa on karja siellä kooltaan pienempää kuin Euroopan eteläisemmissä maissa. Ihmiset sen sijaan ovat kookkaita; kirkas taivas antaa heille terveyttä, ilmaston ankaruus karkaisee heitä. He elävät kauan, jolleivät heikonna itseään väkijuomien ja viinien kohtuuttomalla nauttimisella, joita pohjoiset kansat näyttävät rakastavan sitä kiihkeämmin, mitä enemmän luonto on ne heiltä kieltänyt.
Ruotsalaiset ovat hyväryhtisiä, voimakkaita, ketteriä, tottuneita kestämään mitä rasittavimpia töitä, nälkää ja puutetta. He ovat synnynnäisiä sotilaita, täynnä uljuutta ja pikemmin urhoollisia kuin toimeliaita. Kauppaa, joka yksin voisi antaa heille sen mitä heidän maaltaan puuttuu, he ovat jo kauan lyöneet laimin eivätkä vieläkään hoida sitä kelvollisesti. Pääasiallisesti juuri Ruotsista, josta yhtä osaa vieläkin nimitetään Gootinmaaksi, arvellaan niiden goottilaislaumojen lähteneen liikkeelle, jotka muinoin tulvivat yli Euroopan, riistäen sen Rooman keisarikunnalta, joka oli viisisataa vuotta ollut sen vallitsija, tyranni ja lainsäätäjä.
Pohjoismaat olivat siihen aikaan paljoa väkirikkaammat kuin meidän päivinämme, koska niiden uskonto salli asukkaiden monivaimoisuuden avulla antaa valtiolle enemmän kansalaisia; naiset itse eivät tunteneet suurempaa häpeää kuin hedelmättömyyden ja joutilaisuuden. Ollen yhtä työteliäitä ja rotevia kuin heidän miehensä he sekä aikaisemmin että kauemmin kykenivät äidin tehtäviin. Mutta nykyään on Ruotsilla yhdessä sille vielä jääneen Suomen osan kanssa vain neljä miljoonaa1 asukasta. Maa on karua ja köyhää. Skoone on ainoa maakunta, jossa kasvaa vehnää. Koko maassa ei ole enempää kuin yhdeksän miljoonaa livreä hopearahaa. Yleinen pankki, joka on vanhin Euroopassa, perustettiin sinne välttämättömyyden pakosta, koska maksut suoritettiin kupari- ja rautarahalla, mikä suuresti vaikeutti rahaliikettä.
Ruotsi oli vapaa maa 14. vuosisadan keskivaiheille saakka. Tänä pitkänä ajanjaksona sen hallitustapa vaihtui useita kertoja, mutta kaikki nuo vaihdokset tapahtuivat vapauden hyväksi. Ylimmällä viranomaisella oli kuninkaan nimi, mikä arvo eri maissa liittyy perin erilaisiin valtuuksiin. Ranskassa ja Espanjassa se tarkoittaa rajatonta valtaa, Puolassa, Ruotsissa ja Englannissa vapaavaltion esimiestä. Ruotsin kuninkaat eivät mahtaneet mitään ilman senaattia,2 ja senaatti taas oli usein kokoontuvien valtiosäätyjen alainen. Kansan edustajina näissä suurissa kokouksissa olivat aatelismiehet, piispat ja kaupunkien edusmiehet; myöhemmin päästettiin mukaan myös talonpojat, tuo muutoin oikeudettomasti halveksittu kansanosa, joka melkein kaikkialla muualla pohjoismaissa on orjan asemassa.
Vuoden 14923 vaiheilla tämä vapaudestaan niin arka kansa, joka vielä nytkin on ylpeä siitä, että se kolmetoista vuosisataa sitten nöyryytti Rooman,4
Tässä Voltaire liioittelee, nähtävästi käyttämänsä lähteen mukaan, Ruotsin ja Suomen sekä entistä että silloista väkilukua. Todellisuudessa se lienee v. 1730 ollut pari miljoonaa. Muutenkin Voltairen esityksessä on, kuten asiantunteva lukija huomannee, kohtia, jotka eivät ole oikein todenmukaisia.
Senaatilla tässä kuten kaikkialla jäljempänäkin Voltaire tarkoittaa Ruotsin valtakunnanneuvostoa (valtaneuvostoa) ja senaattoreilla Ruotsin valtakunnanneuvoston jäseniä (valtaneuvoksia).
Voltaire tarkoittaa n.s. Kalmarin unionia, joka tehtiin jo v. 1397.
Tarkoittaa länsigoottien kuninkaan Alarikin retkeä Italiaan ja Rooman valloitusta (v. 410).
