ruskettuneet ja avoimet ja hänen olemuksessaan oli ensi hetkestä alkaen jotakin turvallista ja luottamusta herättävää. Ehkä parhaiten kuvaan häntä sanomalla, että hän ulkomuodoltaan oli juuri sellainen tarmon ja toimen mies, johon nuoret tytöt rakastuvat. – Mutta – ja kuta enemmän häntä katseli, sitä suuremmaksi muodostui tuo mutta —. Hänen ryhtinsä oli liian jäykkä, lii-an tärkeä niin nuorelle miehelle. Oli kuin hän liian raskaasti olisi joutunut raivaamaan itselleen oman tien ja liian varhain joutunut vastuunalaiselle paikalle olemaan ehdottomasti varma itsestään ja siksi perin herkästi vainuten ivaa tai arvostelua muiden taholta. Häneltä puut-tui aivan ilmeisesti sovittavaa huumorintajua ja se teki varmasti hänen elämänsä vaikeaksi. Jos hänen kehityksensä jatkuisi samalla tavoin, tulisi hänestä varmaan myöhemmällä iällään varsin sietämätön ihminen.
Hän oli insinööri Vaara, Rykämön konsernin apulaisjohtaja ja johtaja Rygseckin luottamusmies. Hän astui nyt ikkunan luota keskilattialle ja otti pelkällä ryhdillään asiain johdon ja tilanteen hallinnan käsiinsä.[18]
»Poliisilaitoksesta?» hän sanoi kysyvästi ja hieman alentuvasti kuin auttaakseen Palmua alkuun.
Tiesin hyvin, että Palmu oli jo ehtinyt mielessään valokuvata koko huoneen ja jokaisen siinä olevan henkilön ja muodostaa näistä oman käsityksensä. Mutta ulkonaisesti hän seisoi salin ovella hajamielisen epävarmana tirkistellen, kuin koko lihavalla olemuksellaan pyytäen anteeksi tunkeutumistaan sisään ja häveten joutumistaan näin hienoon seuraan.
»Niin – tuota —», hän änkytti, »olen komisario Palmu – apulaiseni – tulen täällä sattuneen ikävän ta-paturman vuoksi – tietysti vain pelkkä muodollisuus, mutta pitäisi varmaan laatia jonkinlainen pöytäkirja.»
Insinööri Vaara katsoi hieman säälivästi häneen ja hengähti pitkään herpautuen jännittyneestä asennostaan. Vanhaneiti Rygseck hymyili itsekseen ja painautui taas mukavampaan asentoon. Neiti Rykämö huokasi ja helpottui, kuin paino olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Veli hellitti hänen ranteensa ja istahti veltosti entiselle paikalleen. Aivan niin! He kaikki olivat odottaneet jota-kin muuta, he olivat pelänneet.
Insinööri Vaara huomautti suojelevasti, että he kaikki olivat jääneet odottamaan tiedonantoa sairaalasta. Poliisille ilmoittaminen oli ehkä ollut ennenaikainen toimenpide, mutta haluttiin varmistautua ja niin edespäin.
»Anteeksi», sanoi Palmu hämillisesti ja onnistui todella punastumaan. »Jos saan keskeyttää, meillä on sellainen tapa, että minun pitäisi saada muistiin läsnäolijain henkilötiedot ja aika, jolloin kukin saapui tänne. Ehkä saanen tehdä muutamia kysymyksiä ja apulaiseni tässä merkitsee vastaukset muistiin.»
Otin esille muistiinpanolehtiöni, kumarsin Amalia Rygseckille ja uskalsin istuutua pöydän ääreen voidakseni paremmin kirjoittaa. Palmu aloitti kyselynsä mahdollisimman hienovaraisesti koettaen saada kaiken mahdollisimman vähän muistuttamaan kuulustelua.
Nimi, ikä, arvo tai ammatti, osoite ja niin edespäin. En välitä kopioida suoraan muistiinpanojani, vaan luettelen seuraavassa tässä ensimmäisessä kuulustelussa esiintulleet faktat:
Vanhaneiti Amalia Rygseck saapui taloon arviolta klo 9.35. Hänen mukanaan oli rouva Rygseck. Hän oli käskenyt Batlerin heti herättää isäntänsä. Batler oli vastaan in-tettyään[19] mennyt yläkertaan ja palannut ilmoittaen, että herra oli luvannut tulla alakertaan otettuaan kylpynsä ja pukeuduttuaan. Molemmat naiset jäivät odottamaan saliin.
Rouva Alli Rygseck vahvisti nämä tiedot.
Insinööri Erik Vaara oli saapunut täsmälleen klo 9.45. »Tiesin, että Bruno nousee joka aamu neljännestä vailla kymmenen.» Batler oli sanonut isäntänsä menneen jo kylpyyn ja tulevan kohta. Insinööri oli jäänyt saliin odottamaan naisten seurassa.
Ylioppilas Aimo Rykämö oli saapunut noin klo 10. »Ehkä vähän ylikin, helkkaristako minä sen tietäisin?» Batler oli tarjonnut hänelle ryypyn ja hänkin oli jäänyt saliin odottamaan.
Konttoristi Airi Rykämö oli saapunut vasta noin klo 10,20. Silloin oli onnettomuus jo todettu. Hän oli saanut turhaan soittaa ovikelloa kauan aikaa. Insinööri Vaara oli vihdoin avannut hänelle oven tullessaan kylpyhuoneesta soittamaan hallin puhelimesta ja parilla sanalla maininnut, mitä oli tapahtunut.
Hovimestari Veijonen, liikanimeltä Batler, entinen tarjoilija, oli palvellut talossa kolmatta vuotta. Hän oli aa-mulla noussut varhain siistiäkseen salin, sillä illalla oli ollut myöhään vieraita. Hän oli koputtanut isäntänsä hereille vanhaneiti Rygseckin vaatimuksesta ja avannut oven insinööri Vaaralle ja Aimo Rykämölle. Vihdoin vanhaneiti oli hermostunut odottamiseen. Hänen vaatimuksestaan Batler noin klo 10.15 oli mennyt yläkertaan, mutta Bruno-herra ei vielä ollut palannut kylpyhuoneesta. Hän oli tullut hieman levottomaksi ja mennyt alas koputtamaan kylpyhuoneen oveen. Kukaan ei vastannut ja ovea koettaessaan hän oli havainnut sen olevan sisäpuolelta lukossa. Silloin hän oli tullut hyvin levottomaksi ja palannut kiireesti saliin. Insinööri Vaara, Aimo-herra ja hän olivat kolmisin lähteneet kylpyhuoneen ovelle, murtaneet oven ja nähneet Bruno Rygseckin makaavan vedessä kylpyaltaassaan kylpytakki yllä, kasvot alaspäin. Yhteisvoimin he olivat nostaneet hänet ylös ja aloittaneet tekohengityksen insinööri Vaaran ohjeitten mukaan. Heti saatuaan tekohengityksen alulle oli insinööri Vaara mennyt soittamaan lääkärille. Ambulanssi oli saapunut noin klo 10.40.
Insinööri Vaara vahvisti nämä tiedot. Hän lisäsi soittaneensa ensin Rygseckien perhelääkärille, tämän neuvosta hälyttäneensä ambulanssin ja sitten Batlerin kanssa neuvoteltuaan soittaneensa myös poliisilaitokselle ilmoittaakseen tapahtumasta. Hänen käsittääkseen ei mitään toimenpiteitä ollut laiminlyöty pikaisen avun saamiseksi. Hän oli nuoruudessaan oppinut tekohengityksen antamisen.
Aimo Rykämö vahvisti edelliset tiedot.
Miten oli mahdollista, että he kaikki sattuivat ole-maan täällä tänä aamuna? Miksi he olivat tulleet? Neiti Amalia Rygseck aloitti torjunnan: »En ymmärrä, mitä se tähän asiaan kuuluu! Minulla oli yksityistä asiaa Brunolle eikä poliisilla ole sen kanssa mitään tekemistä!»
Hän ei sanonut sitä varsinaisesti hyökkäävään sävyyn, vain eräänlaisena jäätävänä toteamuksena ja samalla ojennuksena tunkeilevalle Palmulle. Seurauksena oli, että kaikki muutkin stereotyyppisesti vetosivat yksityisasioihin, jopa Aimokin. Hänellä tosin oli jo kielellään jokin avomielinen tunnustus, mutta hän tuli vilkaisseeksi Amalia-tätiinsä ja vaikeni äkkiä.
Tällä tavoin joutui kuulustelu kuolleeseen pisteeseen. Ja syntyi painostava vaitiolo. Luonnolliseksi ja melkeinpä yksitoikkoiseksi kehittynyt kyselytunnelma kiristyi äkkiä. Hiljaisuutta kesti vain tuokion, mutta uudelleen ehti mi-nussa vahvistua vaikutelma, että tässä talossa oli enemmän salattavaa kuin pinnalta katsoen saattoi arvata.
Sitten kilahti hallin puhelin keskellä hiljaisuutta niin räikeästi, että kaikki säpsähtivät. Satuin juuri silloin katsomaan Airi Rykämöä, hän kalpeni ja kädet vavahtivat rajusti.
Batler astui hillityn äänettömästi vastaamaan, mutta insinööri Vaara torjui hänet tieltään ja pääsi parilla harp-pauksella puhelimen luokse. Puhelu oli aivan lyhyt. Hitaasti astuen, eteensä kuin jonnekin näkymättömään tuijottaen, hän palasi saliin. Jännitys salissa oli niin sietämätön, että selkäpiitäni karmi.[20]
»Sairaalasta soitettiin», sanoi insinööri Vaara koettaen tehdä äänensä niin tunteettomaksi kuin mahdollista.
»Niin – ei ole toivoa
Он шагнул от окна на середину комнаты и уверенно взял управление ситуацией в свои руки.
Батлер, немного попререкавшись, отправился наверх.
Напряжение в комнате стало столь невыносимым, что у меня по спине пробежал холодок.
