en jouda menemään niin paikalla, vaan saa Hanna mennä käskemään Mertalan Matleenaa", sanoi Mari.
Hanna meni käskemään.
Mertalan Matleena oli vanha piika, jolla oli omat huoneet, ei aivan kaukana Rahkosen torpasta; hänellä ei ollut mitään maanviljelystä, hän elätti itseänsä paljaalla kutomisella ja sitä hän tekikin sekä maalle että kaupunkiin. Hän oli muuten hyvin sievä ihminen ja vaatetti itsensä hyvin siististi, vaan muutoin sanottiin häntä hieman äkäiseksi, ja se lieneekin ollut syynä, ettei hän ollut kenenkään kanssa naimiskauppoihin joutunut.
Pian tulikin Hanna takaisin ja sanoi:
"Tulee vähän ajan päästä."
Pian tulikin Matleena, aivan kirkko-puvussaan. Kamarissa laitettiin kaikki siistiin kuntoon, että olisi sopinut sinne vaikka herroja käskeä. Sinne sai vieras luvan mennä.
Kun oli tavalliset tervehdystemput toimitettu ja hyvät päivät suoritettu, alkoi Taavetti puhua:
"Minä olen kutsuttanut teidän luokseni. Olisitteko niin hyvä ja katsoisitte ovatko meidän kangaspuumme kelpaavassa kunnossa. Jos ei, niin olisitte hyvä ja sanoisitte mitä niihin on lisäksi hankkiminen, ja jos tahtoisitte opettaa noita tyttöjä kangasta kutomaan, kyllä minä vaivanne maksan."
"Kyllähän tuosta pian selko saadaan", sanoi Matleena.
Nyt tarkasti hän kangas-puut ja huomasi että niillä kyllä tavallista kangasta kutoo, kun vaan hankkii kaksi uutta pirtaa ja yhdet uudet niidet, ja pienemmän sukkulaisen. Mitä muuhun opettamiseen ja harjoittamiseen tulee, niin saavat tytöt käydä opetusta hänen luonansa saamassa.
Tätä keskustelua ja kangas-puiden tutkimista toimitettiin porstuassa.
Sinne hiipi vanha Esterikin, kun kuuli Matleenan äänen.
"Se on hyvä että Matleena ottaa opettaakseen tyttöjä kutomaan; minä kun en ole koskaan ollut mikään kutoja, niin en ole voinut heitä opettaa. Jotakin kumminkin olisin kutonut, jos en niin sokea olisi ollut puolta elämäni ikää."
"Niin siinä on kutomisessa työtä näkevällekin, vaikka kuuluu niitä jossain paikassa olevan sokeitakin kankureita. Lienee tuo se kumminkin harvinainen poikkeus, ja erityinen luonnon lahja."
"Oh, vai on sokeitakin kankureita!" Esteri ihmetteli.
Nyt meni Matleena pois, ja tytöt lupasivat tulla ensi tilassa kangaskutouksen oppiin ja olivat erittäin iloissaan.
VI. Omaa pajaa
Seuraavana päivänä tuli kova kysymys, kuka tytöistä ensimmäiseksi kutous-kouluun menee. Taavetti oli aamulla hevosen kanssa lähtenyt metsään. Siinä siis tytöt neuvottelivat osaksi keskenään, osaksi äitinsä kanssa.
Liisa, joka oli vasta kymmenvuotinen, sanoi:
"Minä menisin mielelläni."
"Sinä olet liian pieni; jos minä menisin, niin se toista olisi", sanoi kaksitoistavuotinen Esteri.
"Johan nyt, nuoremmasta päästäkö niitä kankurin oppilaita aloitetaankin", sanoi äiti.
"Kaikkein sopivin on siihen Hanna", sanoi Mari.
"Niin minunkin mielestäni", sanoi äiti. "Sillä Marin täytyy olla kotona emännyyttä pitämässä, ja kun kerran oppi taloon saadaan, kyllä se siitä leviää joka sisareen."
"Olkoon menneeksi", sanoi Hanna ja lähti astumaan Mertalan Matleenan luo.
Vähä sen jälkeen tuli Taavetti kotiin metsästä.
"No, onkos kukaan mennyt kutomaan?" kysyi hän kohta sisään päästyänsä.
"Hanna meni", vastasi äiti.
"Se minunkin tarkoitukseni oli, että Hannan sinne olikin mentävä; hänestä se kumminkin tulee kankuri, jos kenestäkään koskaan," sanoi Taavetti, katsellen akkunasta ulos. "Ja minäkin aion opetella tekemään joka sorttia työtä, että osaisin kaikkia."
"Jolla on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää", vastasi äiti sananlaskulla.
"Eipä. Se sananlasku ei aina pidäkkään paikkaansa. Kaikkein vähimmän sen tarvitsee nälkää nähdä, joka osaa monenlaista tehdä. Jos ei yksi auta, auttaa toinen."
Mitä olikaan Taavetti metsästä tuonut, mitä puita hänellä oli kuormassa pihalla, mihin tarkoitukseen hän niitä aikoi käyttää, siitä eivät tytöt suoraa saaneet. Aikoisiko hän ruveta huonetta rakentamaan, vai mitä hän niin suurilla puilla? Varmaankin hän on niitä luvattomasti varastanut, josta hän ehken joutuu aika sakon saamaan. Mari se toisille pihalla niin arveli ja Taavettikin siihen, samassa tullessaan, kuuli harmikseen Marin viimeiset sanat "sakon saamaan".
"Minkä sakon saamaan? Enkö minä ole niitä isännältä rahalla ostanut? Ei suinkaan mahtane ostamisesta olla mitään sakkoa."
"Enhän minä tiennyt sinun niitä ostanees", sanoi Mari hämillään.
"Milloin ennen olen mitään varastanut? Luuletko että minä varastamalla rupean aikeitani panemaan käytäntöön?" Viimeisen lauseen sanoi hän semmoisella painolla, että tytöt päättivät parhaaksi juosta navettaan.
"Vai varastanut minä olisin kimpi-kellekseni?" tuumi Taavetti, purkaen kuormaansa; "ei noilla naisilla ole paljon päässä pidettävää."
Siitä sitten noita kelleksiä kuivailtiin, ja ennen pitkää Taavetilla oli uusia kiuluja, saaveja, ämpäreitä, ja mitä vaan entiseltä ilman oltiin, niitä Taavetti kotona teki.
Pian Hannakin asetti kangaspuut paikoilleen omassa tuvassa, ja pirtojakin oli ostettu ruotsalaiselta pirran eli kaiteen-kauppiaalta. Kun Hanna kutoa helskytti harmaata sarkaa, vilkaisi Taavetti usein sinne päin veistellessään, ja tuumi väliin itsekseen: "pian ne tytötkin oppii jos pojatkin."
"Mitä multaa sinä Taavetti nyt taas hämmennät?" sanoi Mari eräänä päivänä.
"Milloin ennen olen multaa hämmentänyt?" kysyi Taavetti, kiivaammin vaan hieroen ja hämmentäen.
"Et juuri ennen, vaan minusta näyttää kuin rupeaisit valamaan, ja minua peloittaa että sinä laitat pahan käryn hajun, ja poltat permannon."
"Poltanko permannon! Missä olet nähnyt valaessa permantoa poltettavan?"
"Kerta satuin käymään Tuomolassa, kun isäntä oli parhaallaan valamisen puuhassa, eikä aikaakaan, kun messinkiä sitten kaadettiin, niin meni se permannolle ja tietysti hukkaan kaikki. Ai sitä katkeraa savua, mikä siitä nousi! Kun vielä muistan, niin kurkkuani karvastelee."
"Kylläpä se oli katkeraa savua, kun vielä kurkkuasi karvastelee."
Sitten kun kaikki oli kunnossa ja metalli oli kiehuvan kuumaa, kaatoi Taavetti sitä, mutta permannollehan se läpitse juoksi, ja savu ja käry nousi kauhea.
"Johan se Mari sanoi että niin se käypi", sanoi sisar Liisa.
Samassa tuli Marikin tupaan, kuin kiehuva metalli pitkin permantoa juoksi.
"Sanoinhan sen jo, että aivan Tuomolan isännän lailla sinä valat, nimittäin pitkin permantoa."
